Huomenna jatkuu treenaaminen yli viikon jälkeen ja olin väärässä iRacingin rookie-sarjoista roadissa.

16.11.2016 - 12:06

Huomenna on se päivä jolloin palaan treenaamaan. Olen viimeksi treenannut viime tiistaina joten vähän minulla on nyt vähän yli viikon paussi. Pitää ottaa parit ensimmäiset treenit hiukan kevyemmin sillä kunto ei ole vielä 100%, mutta kokoajan parempaan päin. Tällä viikolla jatkuu kuntosalitreenit, mutta juoksemisen jatkuu ensiviikolla kevyillä treeneillä sekä hallissa, jotta saan kulutettua juoksukortin kerrat loppuun. Pihalla olisi hyvät ilmat ja kelit juosta, mutta kortin juoksukerrat on parempi juosta loppuun mahdollisimman pian. Tein heti virheen ostaessani 2x10 juoksukorttia, mutta ajattelin ostaa samalla heti 2 jotta kertoja on sitten varastossa. Talven ja huonojen kelien jäädessä todella vähäisiksi yksi kymmpikortti olisi riittänyt vallanmainiosti. No tästä tuli hyvä oppi ja kortin olisi voinut ottaa jo joulukuun puolella eli seuraavalla kerralla on viisaampi hommata kymppi kerrallaan.

Eilen tuli pelattua iRacingiä 3 kisaa ja kun kirjoittelin ovaali rookie sarjassa rytisevän ja road-puolella ei niin olin väärässä. Autoja joko spinnasi eteen tai sitten vain tultiin päälle ja jopa heti lähdössä. En kyllä ole enään rookiessa ajamassa kisoja, koska ei siellä oikein muutakuin pelti rytise. Jos pystyy selviytymään pari ensimmäistä kierrosta ehjänä niin sijoitus tulee olemaan hyvä sillä yleensä kärkikuski menee menojaan 2-4 sijat ovat reilusti karussa 5 eteenpäin sijalla olevaa eli paras väli olisi keskivaiheilla jossa on tilaa molempiin suuntiin. Tämä mahdollistaa rauhallisen ajon ja sitä kautta nousevan safe rankin, mutta laskevan iRatingin. Tällä hetkellä safe rank on minulle tärkeämpi jotta lisenssi nousisi C:hen ja pääsisi ajamaan jo kunnon sarjoissa. Olen ajatellut vasta keskittyä sarjoihin lisenssin ollessa c.

Iracingissä sarjat kestävät yleensä 12 viikkoa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Viikko alkaa tiistaina ja päättyy maanantaina. Radat vaihtuvat viikottain ja rookie-sarjoissa ajetaan 2 - 4 rataa kun yleensä jokaisella viikolla on eri rata tai sitten jotain rataa ajetaan pariin kertaan. Kilpailun kestot riippuvat radan pituudesta, sarjasta, onko kyseessä ovaali vai road sekä onko kierros- vai aikatyyppinen kisa. Rookiessa road kisat ovat 10 - 15 kierroksen kisoja ja ovaalit 20 tai 40 kierroksen kisoja ja kestävät suurinpiirtein vartin. D-lisenssin kisat ovat vähän pidempiä ja sitten C, B, A ja pro-kisan pituudet voivat olla jopa tunteja. Aika-ajoin on myös erikoiskisoja jotka ovat normaaleja pidempiä. Kausi katsotaan "läpiajetuksi" kun on ajanut kahdeksan kisaa ja tästä saa sitten pienen hyvityksen. Tämä ei koske rookie-sarjoja.

Kävin aamulenkillä sitten viime tiistain. Perjantaina jäi aamulenkki väliin vaikka vähän sitä suunnittelin, lauantaina pidin lepopäivän ja sunnuntaina en jaksanut mennä kuntosalin jälkeen juoksemaan joten tänään oli syytä mennä. Melkein viikko väliä viime juoksusta ja huomasin sen lenkin alussa. Lenkin alku ei ollut ihan niin rentoa menoa vaikka ei se myöskään niin raskasta ollutkaan. Katsoin eilen illalla sää tietoja aamusta jotta minulla oli jotain ideaa

Perjantaina kuntosalilla meinas pamahtaa hermot kun joku newbie tai muuten vaan kaikki ei ihan kotona tyyppi toi vinopenkin suoraan eteeni. Aloitin perjantaina treenin pystypunnerruksella ja jouduin hakemaan itselleni vinopenkin suurinpiirtein salin toiselta puolelta. Juuri kun olin saanut vinopenkin sopivaan paikkaan ja olin kaivamassa rannesiteitä niin joku tyyppi palautti eteeni vinopenkin jostain ties mistä. Siis ihan eteeni, että ilman sen siirtämistä en

Lähdin aamupäivällä ajamaan Radicalillla time trialia ja juuri kun pääsin kiihdyttämään varikon nopeusrajoituksen päätyttyä polkimista kuului naks. Tämän jälkeen kaasupoljin ei sitten enään noussutkaan ylös. Kun tässä ei ollut muutakaan tekemistä niin lähdin viemään polkimia saman tien takuuta varten Kodin1:seen ja katsomaan mitä tapahtuu. Tuloksena oli että he laittavat ne menemään Thrustmasterille tai jotain eli tiedossa on pitkä aika kun korjatut tai uudet

Piti kirjoittaa muista asioista iRacingistä tuossa aamulla, mutta päätinkin kirjoittaa 3-näytön setistä sekä eyefinity:stä. Aloin siis alkuviikosta jälleen ajamaan Radical SR8 autolla viikon Chevrolet Corvette C6R testaamisen jälkeen. En ole varma syystä, mutta ajattelin Radicalilla pääsevän ajamaan enemmän kisoja jopa aiemmin viikosta. Molemmilla autoilla Radicalillta ja Corveteilla on tällä viikolla sama rata joten vaihtelukin olisi mahdollista helpommin

AMD Eyefinity Technology on Radeon näytönohjainten useamman näytön tekniikan nimi. MInulle tekniikka on uusi asia ja olen oppinut tekniikasta pikkuhiljaa lisää. Olin lukenut tekniikasta vähän ennen kuin aloin itse miettimään 3-näytön systeemiä. Minulla oli tiedossa, että Radeonin näytönohjaimet käyttävät usemman näytön systeemeissä Eyefinity nimitystä. Niihin aikoihin kun olin miettimässä iRacingin aloittamista ja katselin youtubesta iRacing videoita niin

Tälläviikolla juosut ovat jääneet yhteen kertaan. Maanantaina olin todella väsynyt joten päätin jättää juoksun väliin ja nukkua tunnin pidempään. Tiistaina kävin juoksemassa kasin mikä meni hyvin. Eilen ja tänään ajattelin käydä juoksemassa aamulla, mutta käydessäni Hulluilla päivillä heti 8:lta päätin jättää juoksut juoksematta. Ihan vain sen takia, että olisi tullut kiire ja juoksemaan olisi tarvinnut mennä ehkä vähän aikaisemmin tai lenkin olisi pitänyt olla

Eilen aamulla minun piti mennä juoksemaan aamulla ja herätyskin oli laitettu. Viikonloppusta oli kuitenkin jäänyt vähän univelkoa, koska kun heräsin maanantaina-aamuna olin todella väsynyt ja ensitöikseni muutin herätyksen tuntia myöhemmäksi. Minulla kävi myös sitten niin, että unohdin vaihtaa varsinaisen herätyksen ja heräsin backup herätykseen. Minulla kun on normaalisti käytössä normaali herätys iPhonessa ja backup herätys viisi minuuttia myöhemmin iPadissä

Vähän vaihteeksi kuulumisia iRacingistä. Olen saanut nostettua lisenssin road-puolella B:hen mikä tarkoittaa sitä, että pystyn ajamaan nyt kaikkia muita autoja / sarjoja paitsi formula 1:siä. Tätä kautta on vielä parisen viikkoa jäljellä joten minulla on sen verran aikaa miettiä mihin sarjaan menen ajamaan kun uusi kausi starttaa kolmen viikon päästä. Ostin kolmisen viikkoa sitten Radical SR8 auton ja suunnittelin aloittavani uuden kauden Radical Racing

Treenipäivien vaihtuessa minulla oli perjantaina vuorossa selkätreeni viikon viimeisenä treeninä. Lähtökohdat treenille eivät olleet loisteliaat, koska ennen treeniä tunsin alaselässä pientä kipua tai oikeastaan jäykkyyttä. Tästä huolimatta olin ajatellut aloittavani selkätreenin maastaveto + good morning supersetillä. Kolmas salipäivä putkeen ja muutenkin kropassa pientä väsymystä joten päätin aloittaa treenin "selän murskaajalla". Jostain syystä pidän tätä

Maanantain 25km yhteismäärän jälkeen ajattelin pitää tiistaina täydellisen välipäivän ja siirtää tiistai-illan jalkatreenin keskiviikolle. Jaloissa ei nyt tuntunut niin paljon kipua tai muutakaan, mutta tämä oli pieni tälläinen "varatatoimenpide" ja kun keskiviikko olisi ollut muutenkin vapaa niin samapa tuo. Keskiviikkoaamulle suunnittellin juosta kevyen kutosen lähinnä jalkojen kunnon tarkastelua varten ja myöskin vähän jalkojen avaajana. Aamulenkin jälkeen