Hieronnan jälkeen ensimmäinen kyykky treeni ketjuilla

04.09.2022 - 11:44

Eilen lauantaina tein ensimmäisen jalkatreenin tiistain hieronnan jälkeen. Tiistain hieronnassa käsittelyssä oli takareidet sekä etureidet mitkä olivat todella kireät. Varsinkin etureisien hierominen tuntui todella kipeälle ja ei mukavalle. Molemmat etureidet todellakin muljahtivat kun niitä hierottiin mutta takereisien kanssa näin pahalle ei ihan tuntunut. Ainoastaan ilmeisesti vain vasemman takareiden ulkopuoli oli todella kireä mutta muuten ne olivat aikalailla "ok" tuohon nähden. Jalkani olivat tiistain sekä keskiviikon todella herkät tuon käsittelyn jäljiltä niin ensimmäinen jalkatreeni hieronnan jälkeen oli nyt lauantaina.

Täytyy kyllä sanoa kun aloin tekemään lämmittelyä jalkaprässissä niin tunsin kuinka jalat toimivat paremmin kuin aikoihin. Ei tarvinnut läheskään niin paljoa avaamisia ja toistoja alle että jalat alkoivat toimimaan mitä ne ovat nyt tarvinneet jonkin aikaa. Kesän aikana välillä on käynyt niin monesti vaikka olenkin jalkaprässillä lämmitellyt jalat ennen kyykkyä niin silti kyykyn tekeminen on ollut vaikeaa ja minun on tarvinnut avata paikkoja vielä kyykyn aikanakin. Tämän olen huomannut siten, että minulla on mennyt kyykyssä ensimmäiset 2-3 sarjaa pelkkään tekniikan ja paikkojen hiomiseen kun tällä kertaa heti ensimmäinen sarja sujui ilman hakemista.

Alkuun kaikki sujui mainiosti ja kyykkääminen tuntui helpolta. Minulla olikin tällä kertaa suunnitelmissa lähteä hakemaan jopa uutta ketjukyykky ennätystä. Kyykky sujui vielä ihan hyvin 180kg plus ketjut painoilla mutta ei se kyllä ihan niin helposti tullut kuin halusin. Tosin toisaalta haluan aina raskaampien sarjojen ja toistojen tulevan paremmin mitä ne oikeasti tulee joten tuossa mielessä ei mitään uutta. 180kg plus ketjut painojen jälkeen laitoin tankoon 200kg plus ketjut minkä jälkeen piti vielä lisätä painoja. Kuitenkin tuo 200kg plus ketjut tuotti yllättävän paljon vaikeuksia edes saada kertaalleen ylös niin se laittoi miettimään. Tunsin kyykyn kaatuvan eteenpäin mutta kun katsoin toiston videolta heti sen tehtyäni niin tätä en siinä nähnyt.

Kuitenkin tuo 200kg plus ketjut toisto tuli niin vaikean tuntuisesti että mietin pitkään seuraavaa ratkaisua. Halusin jatkaa kyykkyä mutta millä painoilla? Pienen pohdinnan jälkeen päädyin tekemään kolmen toiston sarjan 170kg painoilla plus ketjut. Ei nyt tuokaan tullut niin hyvin kuin olisin sen toivonut tulevan niin jätin kyykyn sitten tuohon. Alkuun tuntui hyvälle ja pienemmillä painoilla kyykkääminen sujui paremmin kuin aikoihin. Kuitenkin kun pääsin niihin lähelle oikeisiin painoihin niin sitten ongelmat alkoivatkin.

Näen lauantain heikkoon kyykky suorittamiseen kolme syytä mitkä siihen vaikuttivat enemmän tai vähemmän. Pääsyy oli tosiaankin tuo hieronta ja tämä oli nyt ensimmäinen jalkatreeni sen jälkeen. Tuosta pääsenkin toiseen syyhyn mikä oli juurikin se, että tämä oli ensimmäinen jalkatreeni hieronnan jälkeen ja ensimmäinen jalkatreeni viikkoon. Olisin tarvinnut jonkin kevyen tai totuttelu treenin jaloille tuohon väliin ennen tätä lauantain kyykky treeniä. Kolmas syy tai vaikuttava tekijä oli myös edellisen päivän eli perjantain kolmen tunnin selkätreeni mikä sisälsi maastavetoa ja boxi maastavetoa parin tunnin edestä. Toisaalta viime viikolla vastaava ei tuntunut jalkatreeniä tehdessä niin voi vain olla, että nyt oli oikeasti vain huono päivä tai liian kovat odotukset?

Viime kesänä aloin miettimään uusien kuntosalikenkien ostamista, mutta tällöin tämä asia jäi vain pyörimään taustalle. Tällöin ajattelin kenkien ostamista hieman eri tavalla kuin viimeaikoina. Viime kesänä vielä tulin miettineeksi yleisesti kyykyn sekä maastavedon kannalta kenkien ostamista, mutta ostaessani Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät tämä muuttui. Käytin lomani aikana Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä muutamissa treeneissä kokoajan jaloissani

Loman viimeinen kunnon kuntosalitreeni sekä ensimmäinen treeni normisalilla viiteen viikkoon. Aloitin tämän viikon treenit Vammalassa kolmella treenillä ja päätin viikon selkätreenillä Espoossa. Huomasin tänään myös sen kuten huomasin saman asian neljä viikkoa sitten aloittaessani treenaamisen vanhalla salillani Vammalassa, että laitteisiin ja painoihin pitää vain aina tottua. Liikeradat voivat olla erilaisia kun laitteet ovat erilaisia. Tämä on välillä hyvä

Viime viikolla minulla oli jo jalkojen kanssa kipuja kunten muutama viikko muutenkin takaperin. Tänään oli vuorossa viikon jalkatreeni ja kun eilen tunsin hieman jotain kipuja jaloissa niin tänään päätin jättää nyt neljään viikkoon ensimmäistä kertaa arkiaamuisin juoksemani kolmen ja puolen kilometrin lenkin. Ajattelin säästää illan jalkatreeniin kaiken energian ja yritin säästellä muutenkin jalkoja niin paljon kuin vain pystyin. Tietenkin sunnuntaina

Eilinen 15.6km iltalenkki oli sitten vain huono asia tämän päivän kuntosalitreeniä ajatellen. Eilen jo lenkin jälkeen olin väsynyt ja jaloissa tuntui, että olin ollut juoksemassa. Vaikka tänään kropassa ei tuntunut sinällään mitään ihmeellistä kuin jaloissa jotain kankeutta ja polvissa hieman rasitusta. Tänä aamuna menin jälleen juoksemaan kolmen ja puolen kilometrin lenkin mitä olen nyt arkipäivisin juossut. Lenkin alku oli kamalaa puurtamista "tönköillä"

Viime viikolla hauistreeni meni melkein erikoissarjoillla läpi ja tänään hauistreeni meni ihan erilailla. Käytännössä tänään hauistreeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen jonka jälkeen loput liikkeet tein normaalisti enkä edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Aloitin tänään treenin hauiskäännöllä istuen jossa tein pyramiidisarjan. Tämä pyramiidisarja oli loppujenlopuksi todella raskas ja sain hauikseen todella hyvän pumpin. Tämän johdosta päätin etten yritä

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla

Kolmas kerta kun tein sumo maastavetoa ja kolmas kerta kun tein isommilla painoilla kun viimeksi. Ensimmäisellä kerralla kokeilin sumo maastavetoa normaalin maastavedon jälkeen ja tein 140kg painoilla viiden toiston sarjoja kolme. Seuraavalla viikolla nostin painot 180kg jolla tein kanssa viiden toiston sarjoja. Tänään oli vuorossa ensimmäistä kertaa 200kg painot joilla aluksi ajatelin jatkaa viiden toiston sarjojen tekemistä. En tiedä johtuiko päivästä vai

Tänään mennessäni kuntosalille tekemään jalkatreenin se tiesi samalla sitä, että tälle viikolle tuli neljän päivän treeniputki. Kun aikaistin loppuviikon molempia treenejä päivällä niin se tiesi neljän päivän putkea maanantaista - torstaihin. Yhteen aikaan tein aika useasti neljän päivän treeniputkia, mutta viimeaikoina kun "pitäisi" tehdä neljän päivän treeniputki niin olen vaihtanut neljän päivän putken kolmen päivän putkeen ja olen tehnyt jokaisella kolmella

Tänään piti olla välipäivä ja minun oli tarkoitus tehdä huomenna torstaina rinta- & ojentatreeni ja perjantaina jalkatreeni, mutta aikaistinkin molempia päiviä yhden taaksepäin. Tämä tarkoitti silloin sitä, että menin tänään tekemään rinta- & ojentatreenin ja huomenna torstaina olisi sitten vuorossa jalkatreeni. Näin ollen perjantai jää välipäiväksi mikä oli tarkoitus olla tänään keskiviikkona. Aloin tuota asiaa suunnitella hieman jo eilen ja mitä pidemmälle