Hauistreenissä painotus ensimmäisessä liikkeessä ja olkapäätreenissä takaolkapäissä

16.11.2016 - 12:06

Viime viikolla hauistreeni meni melkein erikoissarjoillla läpi ja tänään hauistreeni meni ihan erilailla. Käytännössä tänään hauistreeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen jonka jälkeen loput liikkeet tein normaalisti enkä edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Aloitin tänään treenin hauiskäännöllä istuen jossa tein pyramiidisarjan. Tämä pyramiidisarja oli loppujenlopuksi todella raskas ja sain hauikseen todella hyvän pumpin. Tämän johdosta päätin etten yritä tänään hauiksen puolella enää mitään ihmeellistä vaan teen "normaalia". Pari viikkoa sitten tein ensimmäistä kertaa yleisesti isoimmilla painoilla pyramiidia mitä olen tehnyt ja tänään jatkoin samoilla painoilla. Ainoa ero tämän ja parin viikon takaisella oli kuntosalille menoaika kun tänään olin salilla puolen päivän aikaan ja pari viikkoa sitten kello seitsemäntoista. Sitä nyt en muista millaisessa kunnossa olin pari viikkoa sitten kun tein saman setin.

Ei kai minun ollut ihan pyramiidillä tänään aloittaa, mutta jostain syystä tulin aloittaneeksi. En ottanut tietenkään tänään sitä asiaa huomioon, että olin tänään normaalia aikaisemmin kuntosalilla. Kaiken maailman syönnit sun muuta oli tietenkin erilailla kuin normaalisti, mutta tälläisiä asioita en tullut tänään ajatelleeksi. Kuten en yleensä tälläisiä ajattele ennekuin sitten ihmettelen miksi ei kulje. Sitä alkaa vasta sitten ajattelemaan asiaa tarkemmin kun treeni ei kulje ja painot eivät tunnu vain nousevan.

Hauiksen puolella treeni alkoi siis pyramiidilla joita tein kolme kappaletta ja loput liikkeet olivat enemmän tai vähemmän "normaaleita" tai en ainakaan hakenut niissä mitään ihmeellisiä painoja. Hauiskääntöä suoralla tangolla, z-tangolla tuettuna vinopenkissä sekä alaristikkäistaljassa kahvoilla. Sinällään normaalia, mutta toisaalta listalta pari viimeistä liikettä ovat hieman "epänormaaleja" siinä mielessä, että ne eivät kuulu sinällään perushauisliikkeisiin. Itse olen vain takonut ihan perusliikkeitä hieman liikaa, että hauiksen puolella on vain tehtävä hieman erilaisia liikkeitä ja koitattava löytää myös uusia liikkeitä / variaatioita.

Jos hauis keskittyi käytännössä ensimmäiseen liikkeeseen niin olkapäätreni keskittyi takaolkapäihin. Käytännössä kaikki liikkeet olivat enemmän tai vähemmän takaolkapäille eikä tänään yksikään liike kohdistunut etuolkapäille. Aloitin olkapäätreenin yhden käden pystysoudulla käsipainoilla. Aloitin liikkeen tekemisen 12kg käsipainolla ja korotin käsipainoja 2kg korotuksilla aina 20kg käsipainoihin asti. 20kg käsipainolla tein sitten kolme kymmenen toiston sarjaa. Yhden käden pystysoutu on minulle niin uusi liike, että tänään taisi olla toinen kerta kun tein liikettä. Tämän johdosta kokeilin aika monta painoa sillä en oikein tiennyt suoraan millä painoilla olisi kannattanut aloittaa. Tämän johdosta päätin korotella painoja ja löytää sopiva sarjapaino.

Tämän jälkeen vuorossa oli olkapään kohautus mitä tein viime viikolla pitkästä aikaa. Tällöin tein kohautusta supersarjana yhdessä takaolkapääsoutu selän takana smithissä liikkeen kanssa. Tänään vuorossa oli ihan normaali sarja ja tein sitten päivän viimeisenä liikkeenä takaolkapääsoutu selän takana smithissä. Näiden liikkeiden välissä tein vipunostoja takaolkapäille tuettuna vinopenkissä. Näin ollen olkapäätreeni keskittyi tänään takaolkapäille joten tämä nyt jatkoi sitä trendiä jota hieman suunnittelin eli jättää etuolkapäitä vähemmälle.

Hauis- & olkapäätreeni

  • Hauiskääntö istuen tuettuna pyramiidisarja 3x 14kg x8, 18kg x8, 22kg x8, 18kg x8, 14kg x8
  • Yhden käden pystysoutu käsipainolla 12kg x10, 14kg x10, 16kg x10, 18kg x10, 20kg 3x10
  • Hauiskääntö z-tanko tuettuna vinopenkki 37,5kg 3x10
  • Olkapään kohautus tanko 60kg x10, 100kg 3x10
  • Hauiskääntö tanko 40kg 3x10
  • Vipunostot takaolkapäpille tuettuna vinopenkissä 8kg 3x12
  • Hauiskääntö alaristikkäitaljassa 15kg 3x10
  • Takaolkapääsoutu selän takana smithissä 40kg 3x10

7km vai 10km tai sitten 10km tai 7km, mutta juoksinkin 15km

Tänään illalla ajattelin aluksi mennä käveleen peruslenkin mitä olen nyt käynyt kävelemässä. AIka nopeasti tästä suunnitelmasta aloin miettimään juoksemaan lähdöstä kun en ole pidempiä lenkkejä nyt juossutkaan. Ajattelin nyt olevan hyvää aikaa mennä juoksemaan jonkin seitsemän tai kymmenen kilometrin lenkin. Katsoessani lämpömittari aloin kuitenkin miettimään kannattaisiko sitä sittenkään lähteä. Mittari näytti lukemaa 26 joten ajattelin siellä olevan hieman liian kuuma kun aloin miettimään viime kesän kolmenkymmenen asteen juoksuja. Tämän johdosta päätin viivästyttää lenkille lähtöä hieman jotta lämpötila viilenisi hieman. Lämpötila mittarin mukaan ei kuitenkaan laskenut, mutta siitä huolimatta päätin lähteä juoksemaan.

Seuraavaksi aloin sitten miettimään lenkin pituutta. Ajattelin aluksi juosta seitsemän kilometriä, mutta samalla mietin myös kymmenen kilometrin juoksemista. Seitsemän kilometriä vaiko kymmenen kilometriä? Tässä oli minulla pieni pulma, mutta onneksi ei suuri sillä kumpikin reitti lähti samaan suuntaan ja noin parin kilometrin kohdalla minun oli tehtävä päätös lenkin pituudesta tai ainakin silloin jos olisin juossut "perusreitin".

Lähtiessäni päätin varmaankin juosta kymmenen kilometriä, mutta jo vähän ajan päästä aloin miettimään viidentoista kilometrin juoksemista ihan sen takia, kun minun pitäisi juosta pidempiä lenkkejä tulevaa Vantaan puolimaratonia varten. Aloin vain enenmmän ja enemmän miettimään viidentoista kilometrin lenkkiä vaikka jaloissani tuntui samaa kipua mitä siellä tuntui jo perjataina tehdessäni jalkatreeniä. Kivusta huolimatta jatkoin suunnitelmaani juosta viisitoista kilometriä mikä oli loppujenlopuksi suhteellisen helppoa. Tänään juoksu alkoi käytännössä rullata vasta kymmenen kilometrin kohdalla ja tällöin aloin jopa miettimään lopun viiden kilometrin "kiriä". Tätä asiaa mietin vain hetken sillä ajattelin vain juosta lenkin loppuun samaa vauhtia mitä olin juossut. Viiden kilometrin kirillä olisin vain saanut jalkani vieläkin huonompaan kuntoon ja muutoinkin kun olin lenkin jälkeen todella väsynyt niin olisin ollut väsyneempi jonka lisäksi minulla olisi jaloissa kamalat kivut.

[[{"fid":"499","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":698,"width":530,"class":"media-element file-default"}}]]

En muista olisinko ikinä aloittanut treeniviikkoa lauantaina, mutta nyt lauantaina tuli ailoitettua raskas treeniviikko. Alunperin raskas treeniviikko oli tarkoitus aloittaa maanantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa viikolla vähän väliä niin kävi myös raskaan treeniviikon alkamisajankohdan. Periaatteessa tuolla ei ollut nyt niin väliä alkaako treeniviikko lauantaina vai maanantaina. Olen tottunut sekoittelemaan treenien päiviä sekä treeniviikkojen

En ole käynyt kuntosalilla kolmeen päivään mikä on pisin aika ties koska. En edes muista, koska viimeksi olen ollut kuntosalilta pois kolme päivää. Kahden päivän taukoakin saa etsiä hieman pidempään, mutta vähintään kolmen päivän tauko on ollut viimeksi viime lokakuun vaihteessa. Lokakuussa olikin sitten pidempi tauko kun valmistauduin Vantaan puolimaratonille. Alunperin en suunnitellut ihan tälläistä, mutta yksi asia johti toiseen mikä taas toiseen

Maanantaina minulla muuttui tämän viikon suunnitelmat treenien osalta aluksi hieman minkä jälkeen muutoksia alkoi tulemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tuplatreeniviikko ainakin osittain ja hallijuoksu keskiviikkona. Nämä suunnitelmat muuttuivat maanantaina jolloin perjantain treeni Jutan kanssa Salmisaaressa vaihtui tiistai-iltapäivään. Tämän johdosta päätin sitten tehdä maanantaina kymmenen tunnin työpäivän jotta sain tunteja tehtyä sisään ettei minun

Viikonloppuna kävin ostamassa CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaata sekä CocoVi Luomu kaakaojauhetta. En enään muista miten päädyin sunnuntaina lukemaan raakasuklaasta sekä kaakaosta jotain minkä seurauksena päädyin lopulta käymään kaupastsa hakemaan kyseisiä tuotteita. CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaasta tuli ostettua minttusuklaan sekä appelsiinin makuja. Tiesin kyllä etukäteen raakasuklaan olevan kallista niinkuin se olikin. Tuollaisen pienen "levyn"

Perjantaina avasin hallikauden ja samalla juoksu kauden. Samoin parin kuukauden tauko juoksun parista päättyi perjantaina. Juoksu kausi ei olisi vielä alkanut jos en olisi hommannut halliin juoksukertoja. Talvi tuli lopulta myös Espooseen lumen ja pakkasien kera. Joulukuussa olisi ollut vielä loistavat juoksukelit ulkona, mutta tällä hetkellä on hieman huonommat. En sanoisi ihan huonon kelin olevan kun ei ole vielä liukasta ja jäätä, mutta heikohko. Lumen

Se oli kehonkoostumusmittauksen jälkeen kun aloin seuraavalla viikolla käyttämään oliiviöljyä kanan ja riisin kanssa. Olen myöskin yrittänyt oliiviöljyä muiden lounaiden kanssa mitä olen nyt kokkaillut, mutta olen päätynyt käyttämään oliiviöljyä vain riisin kanssa. Yleensä riisin kanssa olen syönyt kanaa tai nykyisin uutena kalkkunaa. Lisäksi tähän ateriaan yleensä kuuluu myöskin raejuusto minkä sekaan oliiviöljy menee myöskin loistavasti. Riisi ja raejuusto

Keskiviikkona oli luvassa ojentaja painotteinen treeni sekä muutama liike rinnalle. Tällä kertaa sarjat tehtiin kymmenellä tai viidellätoisto toistolla kun tiistain tuli k äytettyä kuuden toiston sarjoja. Ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että tulin tehneeksi viime viikon maanantaina ojentajia kuuden toiston sarjoilla ja mielestäni tuntuman saanti oli huono. Sama asia mitä olen huomannut hauistreenissä. Kuuden toiston sarjoilla tekeminen ei vain sovi

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt