Fast Pudding käyttöön pitkästä aikaa sekä Muscle Mousse kokeiluun

16.11.2016 - 12:06

Tällä viikolla tuli pitkästä pitkästä aikaa tehtyä Fast Puddingia mitä oli vielä jäljellä. En edes muista koska viimeksi olen Fast Puddingia ostanut vaikka yhteenaikaan tein useasti Fast Puddingia iltapalaksi kuntosalitreenin jälkeen. En edes muista syytä miksi aikoinani lopetin puddingin tekemisen sillä tykkään Fast Puddingista sekä sen tekeminen on helppoa. En edes muista miksi sain maanantai-iltana inspiraation tehdä pudding annoksen aamupalaksi yhdessä ruisleivän kanssa, mutta näin tuli tehtyä ja muistin taas kuinka hyvää Fast Pudding oli. Makuna minulla oli käytössä valkosulkaa mitä oli jäänyt kaappiin ja tämä pussi taitaa olla ainakin viime vuodelta ostettu tai ehkä jopa vanhempi. Muistaakseni ostin pari pussia Fast Puddingia viime alkuvuoden Stockmannin Hulluilta päiviltä vai oliko se jo sitä edellisenä vuonna?

Samalla kun olin tehnyt ja syönyt puddingia parina päivänä niin mieleeni muistui, että olin aikonut tilata Muscle Moussea, mutta tämä kariutui Mass.fi:n epäonnistuneeseen tilaukseen minkä johdosta koko asia sitten unohtui / päätin etten tilaa mitään tuollaisia. Päädyin sitten keskiviikkona katsomaan Fitnesstukusta Muscle Moussen hintaa ja huomasin tämän olevan alessa. Tämän johdosta päädyin heti tilaamaan banaanin sekä mansikan makuista Muscle Moussea.

[[{"fid":"508","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"fast pudding lime juustokakku","field_file_image_title_text[und][0][value]":"fast pudding lime juustokakku"},"type":"media","attributes":{"alt":"fast pudding lime juustokakku","title":"fast pudding lime juustokakku","height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Vaikka päädyin tilaamaan Fitnesstukusta Muscle Moussea niin tämän johdosta halusin hakea lisää Fast Puddingia. Huomasin kuitenkin kauppareissulla, että Citymarketissa Fast Puddingin hinta oli vain korkeampi mitä kuvittelin. Ajattelin Fast Puddingin maksavan jotain 24.95€, mutta huomasinkin "parempien" makujen toffeen ja valkosulkaan maksavan oliko se nyt 28,95€ minkä johdosta aloin miettimään oston väliin jättämistä. Katsoessani hyllyä tarkemmin niin huomasin uuden mauan lime-juustokakku ja tämän hinta oli 21,95€. Pienen pohdinnan jälkeen uskalsin ostaa kyseisestä pudding makua.

Fast Pudding mausta on tullut käytettyä minttusuklaata, valkosuklaata, suklaata sekä toffeeta mitkä kaikki ovat hyvän makuisia. Fastillä kun muutenkin pussin kyljessä oleva maku vastaa makua niin päädyin sitten kokeilimaan Fast Pudding lime-juustokakkua. Mitä olen nyt muutaman päivän valkosuklaata syöynyt niin lime-juustokakku jää maussa. Muista syömistäni mauista on niin paljon aikaa etten osaa arvioida kunnolla, mutta mielestäni lime-juustokakku on heikoin maku itselleni.

Viimenen kunnon kuntosalitreeni ennen puolimaratonia

Vantaan puolimaraton lähenee vain lähestymistään ja tällä viikolla olin päättänyt päättää kunnon kuntosalitreenit torstain rinta- & ojentajatreeniin. Puolimaratoniin on aikaa hieman yli pari viikkoa ja katsoin tämän olevan nyt se aika kun en mene kuntosalille ainakaan treenaaman normaaleita treenejä. Tulen varmaan käymään kuntosalilla vielä ens viikolla, mutta se mitä tulen siellä tekemään on vielä auki tai menenkö ollenkaan? Olen miettinyt, että jotain pientä kevyttä lihaspumppia voisi käydä tekemässä, mutta onko tuossa sitten enään järkeä? Aerobista treeniä voisi mennä tekemään ja palauttavaa treeniä kuten kevyttä kuntopyörää jos käyn nyt juoksemassa vielä kovia lenkkejä ja muutenkin.

Eilinen torstai oli vaihteeksi ihmeellinen päivä kuntosalilla. Vimme viikon torstain kuntosalilla oli samoihin aikoihin ihan eri määrä väkeä ja käsipainoalueella oli jopa "tungosta". Eilen torstaina kun pääsin kuntosalille niin se oli tyhjä niin alakerrassa kuin yläkerrassa. Tällä kertaa pääsin treenaamaan hyvin supersarjoja kun viime viikolla piti hieman katsoa ettei kukaan tullut väliin säätämään. Ainakin ristikkäistalja oli tälläinen paikka mihin joku tuli helposti säätämään väliin niin tällä kertaa ei ollut sellaista ongelmaa. Ei tuossa muuta kuin ihmettelin vain tilannetta, että miten viikkojen välillä voi olla näin paljon eroa. Tämän johdosta olen miettinyt joinakin päivinä hieman aikaisemmin kuntosalille menemistä, mutta koskaan ei juuri tiedä onko hiljaisempi päivä ja ruuhkaisempi. Vielä kun itse tykkään treenata hiljaisemmalla salilla jolloin saa tehtyä paremmin liikkeitä ja omassa tahdissa.

Yleisesti eilinen treeni meni supersarjoineen aika peruslinjalla eikä treeniin sisältynyt mitään erikoisempia variaatioita tai liikkeitä. Päästessäni eilen saille "vasta" kahdeksan jälkeen vaikka olin menossa puoli kahdeksaksi yhdestä syystä niin nopeutin sarjojan palautusaikoja sillä halusin kuitenkin salilta poiskin. Olin myöskin suunnitellut käyväni saunassa treenin jälkeen, mutta tämän suunnitelman unohdin kun katsoin kelloa sen jälkeen kun olin saanut viimeisen sarjan tehtyä. Tein myös ihan viimeisen supersetin ojentajille putkeen ilman taukoja kuten tein maanantaina viimeisen hauis supersarjan. Tehdessä supersarjana ja viidellä sarjamäärällä ilman painoja niin sarjapainot tippuvat radikaalisesti joten sarjojen välillä saa laskea painoja.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Supersarja 5x Vinopenkki laite x10 + Penkki käsipainoilla x10
  • Supersarja 5x Ranskalainen punnerrus maaten x10 + Yhden käden ranskalainen punnerrus vinottain x10
  • Supersarja 5x Vino vipunostot käsipainoilla x10 + Ala vipunostot käsipainoilla
  • Supersarja 5x Ojentajapunnerrus v-tanko x10 + Ojentajapunnerrus tanko vastaote x10
  • Supersarja 5x Peck-deck kädet v-asento x10 + Rintaprässi seisten x10
  • Supersarja 5x Ojentapunnerrus niskan takaa x10 + Yhden käden ojentajapunnerrus vastaote

Olin torstaina vielä epävarma menisinkö perjantaina kuntosalille tekemään jalkatreenin vai siirtäisinkö sen lauantaille tai peräti jättäisinkö sen vain väliin. Torstaina oli kuitenkin päättänyt torstain rinta- & ojentatreenin olevan viimeinen kunnon kuntosalitreeni ennen 10.10 Vantaan maratonia. Tämän johdosta ajattelin onko järkeä mennä tekemään kevyt jalkatreeni vai jättää se kokonaan väliin. Oikeastaan vielä perjatain aikanakaan en ollut miettinyt koko asiaa

Tämän päivän treeniteema oli yksinkertainen. Selkätreeni ilman minkään variaation maastavetoa. Selkätreeniini vain alkavat aina maastavedolla tai nykyisin sumo maastavedolla. Harvoja poikkeuksia on kuitenkin sattunut matkan varrelle, mutta nämäkin ovat olleet harvassa. Kun en ole tehnyt maastavetoa olen tehnyt korvaavana liikkeenä joko good morningin tai tehnyt alaselkää alaselkälaitteella. Tänään en kuitenkaan tehnyt mitään korvaavaa liikettä vaan keskityin

Tänään tapahtui mitä minulle on useasti tapahtunut päivinä jolloin minulla on aamulenkki ja iltasali samana päivänä. Aamulenkki meni tänään raskaasti ja tuntui siltä etteivät minun reiteni oikein nousseet. Huomasin tämän jo heti kun pääsin pukuhuoneesta pihalle ja aloin valmistautumaan itse aamulenkkiin. Tämä käytännössä jatkui aina aamulenkin loppuun saakka ja minulla olisi tehnyt heti alusta asti jättää tämän päivän aamulenkki väliin. Ainoa asia mitä pystyin

Menin tänään kuntosalille poikkeuksellisesti jo kello 16 aikoihin. Tämä kaikki lähti liikkeelle eilisestä illasta jolloin päätin olla menemättä aamulenkille tänään sekä samalla päätin mennä töihin hieman aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että pääsin lähtemään myös tänään aikaisemmin töistä kuin normaalisti. Ajattelin yhdessä välissä, että olisin mennyt tänään heti töistä päästyäni juoksemaan kevyen lenkin illan jalkatreeniä varten pohjalle. Tänään päivällä

Eilinen välipäivä teki kyllä hyvää ja kroppa alkoi olemaan vihdoinkin palautunut kunnolla viime perjantain jalkatreenistä sekä viikonlopun vatsa- & kylkitreenistä. Samoiten tiistai oli sinällään mukava päivä kun en herännyt aamulla treenaamaan. Aamulenkille tai aamusalille meno kun tarvii edellisenä iltana aikaisin nukkumaan menemistä jotta saisi tarvittavasti unta. Aamutreenaamisen ongelma minulla on se, että treenit pitää tehdä tosiaan aamulla eikä

Eilen vaihtaessani treenitapaa kuntosalilla olin aluksi miettinyt tekeväni liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla kuten viime vuonna jolloin treenasin puolivuotta kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ajattelin siis hieman palata viime vuotiseen treenitapaan jolloin tein käytännössä jokaisen liikkeen kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Tämän lisäksi tein treeneistä aina erilaiset vaihtamalla vähintään yhden liikkeen viime kertaiseen. Mietin treenin aikana hieman

En oikein tiedä miten ajattelin kuntosalitreenien menevän, mutta muutama viikko ennen puolimaratonia ajattelin keventää kuntosalitreenejä. Ajattelin ennen puolimaratonia vaihtavani kuntosalitreenit kevyempiin treeneihin eli pienemmillä painoilla enemmän sarjoja tai toistoja kuitenkin niin, että jaksaisin juosta. Nyt vaikuttaa siltä, että perjantain jalkatreeni sekä lauantain kehonkoostumusmittaus ovat vaikuttanut treenien suunnitteluun jo nyt. Miksi sitten

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä kehonkoostumusmittauksessa mikä sattui vain juuri tulemaan oikeaan aikaan. Tällä viikolla laskiskelin painoindeksiä sun muuta ja mietin kehonkoostumusmittausta. Sattumoisin torstaina kuntosalilla asia tuli esille ja minulle kerrottiin, että lauantaina olisi ilmainen kehonkoostumusmittaus. Itse en nähnyt saati olisi nähnyt kyseistä ilmoitusta asiasta ja se olisi mennyt ohi. Kuinka tämä nyt sattuikin samalle viikolle jolloin

Eilen perjantaina tein sellaisen jalkatreenin mitä olin hieman suunnitellut, mutta toisaalta sen raskaus yllätti minut. Osassa liikkeitä käytin isoja painoja ja osassa pienempiä. Tein kyykyn normaalilla tyylillä, mutta tämän jälkeen käytin reisiliikkeissä supersarjoja sekä pohkeissa tiputussarjaa. Mielestäni hyvä rakenne tehdä jalkoja siten, että aluksi tehdä muutama yksittäinen liike normaalimpana jonka jälkeen alkaa runttaamaan reisiä supersarjoina. Tällöin

Tämän viikon treenipäivät juoksujen osalta ovat olleen "arpomista", mutta kuntosalitreenit ovat menneet normaaliin tapaan ainakin tähän päivään saakka ja kyllä se huominenkin menee. Olen käynyt tällä viikolla aamulenkillä maanantaina, keskiviikkona sekä tänään torstaina, mutta huomisen sekä viikonlopun juoksuista en ole vielä päättänyt. Sama koskee kuntosalin osalta viikonloppua jonne voisin sijoittaa yhden vatsa / kylkitreenin kun viimeisestä on muutamia