Ensimmäistä kertaa kyykkäsin monoliftissä sekä käytin kyykky tankoa

19.06.2022 - 12:07

Eilen lauantaina kun menin Pitäjänmäen PTVGYM:lle treenaamaan niin aluksi parkkipaikkojen mukaan näytti rauhalliselta. Kuitenkin kun pääsin pukuhuoneen kautta itse salille niin huomasin, että salilla oli "normaalia" lauantaita enemmän porukkaa. Ilmeisesti ihmiset olivat tulleet kuntosalille kun pihalla satoi vettä lähes koko päivän enemmän tai vähemmän? Olin lauantaina lähes kolme tuntia tekemässä jalkatreeniä ja koko tuon ajan salilla oli kalamasti treenaajia. Välillä kun tuntui väkeä lähteneen niin hetken päästä uutta oli tullut tilalle. Näin salilla samoja naamoja joita normaalisti näen lauantaisin mutta enemmän näin sellaisia joita en ollut nähnyt ennen.

Pääsin jalkaprässiin heti kun pääsin salin puolelle mutta sen jälkeen kyykkäminen alkoi pienen lisäodottelun jälkeen sillä kaikki normaalit räkit olivat koko ajan käytössä. Kävin tekemässä tuossa välissä hieman takareisiä maaten mutta siltikään en päässyt vielä normaaleihin räkkeihin. Monolift oli koko ajan vapaana mutta ajattelin että en menisi siihen sillä en ollut entuudestaan siinä ikinä oikeastaan tehnyt. En kuitenkaan jaksanut enää odotella niin päädyin käyttämään monoliftiä ensimmäistä kertaa ikinä. Tietenkään en käyttänyt monoliftiä niin kuin sitä oikeasti käytetään vaan tein kyykyn siinä ihan normaalisti pakittamalla.

Kun pääsin monofiftiin, sain tehtyä vielä viimeiset lämmittelyt ja sain laitettua painot paikoilleen niin tietenkin siinä vaiheessa räkkejä alkoi vapautua. Päätin kuitenkin että en jaksa enää säätää ja teen nyt kyykyn monoliftissä. Samalla päätin hieman yrittäväni hieman pidempiä sarjoja enkä hakata päätä seinää tekemällä sitä samaa kuin viimeksi. Niimpä päädyin tekemään hieman pienemmillä painoilla kuin viimeksi mutta kolmen toiston sarjoja.

Olin yhdessä vaiheessa hieman pettynyt painoihin millä tein vaikka painojen lisäksi minulla oli kuitenkin käytössä ketjut. Kuitenkin lähes tulkoon treenin lopussa huomasin ja tajusin, että teinkin 25kg tangolla enkä 20kg. Tämä johtui siitä etten katsonut tarkkaan tankoa millä tein. Tiesin sen olevan paksumpi kyykkytanko mutta en nyt heti tajunnut sen painavan 25kg. Tämä tieto kyykyn loppupuolella toi hieman hymyä treeniin kun painot olivatkin olleet kokoajan 5kg enemmän kuin millä luulin tehneeni. 

Tänään yhden treenin päivä. Aamulla selkätreeni pitkillä sarjoilla mitä jo suunnittelin hieman etukäteen lähinnä se miten päätin tehdä alaselän kanssa. Maastaveto kun on hieman huonon liike pidemmille sarjoille. Tietenkään kun tekee treenin pidemmillä sarjoilla se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki liikkeet pitäisi tehdä pidemmillä sarjoilla. Minulle pidemmillä sarjoilla treeni on kyllä lähes aina tarkoittanut kaikkien liikkeiden tekemistä pidemmillä

Tänään oli vuorossa "vain" yksi treeni. Olin hieman suunnitellut tekeväni tänään mahdollisesti myös toisen treenin juoksun muodossa, mutta eilen hallissa päätin jättäväni tänään juoksemiset väliin. Ihan vain sen takia ettei juoksua tule liian nopeasti liikaa, koska jo tänä aamuna kuntosalilla eilinen hallijuoksu näkyi. Tänään vaikka päätin tehdä vain yhden treenin niin aamutreenisuunnitelma pysyi käytössä. Tämä tarkoitti sitten iltaan vapaata mikä oli vain

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa

Olen taas viimeaikoina kiinnittänyt huomiota vanhaan asiaan mikä minua on hieman ärsyttänyt aina kuntosalilla. Painojen ollessa sekaisin ja väärillä paikoilla. Tämä asia on häirinnyt minua kauan eikä ole tosiaan mikään uusia asia. Lähinnä tämä koskee painotelineitä vapaille telineille kun melkein aina käsipainotelineet ovat järjestyksessä ja painot telineessä. Vapaapainotelineessä olen aina ihmetellyt sitä asiaa kun siinä on yleensä kolme tasoa joihin

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime viikolla. Aamulla herätessäni huomasin jaloissa varsinkin etureisissä tiistain jalkatreenin. Viime viikolla kävi samalla tavalla jolloin puolestaan hyvän jalkatreenin jälkeen keskiviikkona jalat olivat kuin normaalin jalkatreenin jälkeen eli jaloissa tuntui treeni. Torstai olikin sitten erilaisempi jolloin jo aamulla tuntui takareisien olevan jumissa sekä vielä enemmän tiistain jalkatreeni. Tänään oli sama juttu, mutta

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon lähdin suhtellisen raskaan maanantain jälkeen. En kuitenkaan niin raskaan kuin ensimmäisen tuplatreenipäivän jälkeen. Juuri tuo ensimmäinen tuplatreeni maanantaina opetti paljon yleisesellä tasolla tuplatreeneistä ja miten niitä kannattaisi tehdä. Varmaankin tämän takia en lähtenyt aamulla ihan maksimitreeniä tekemään ja vaihdoin aikaisempaa tekotapaa tänään. Olen nyt tehnyt etureisi painotteisen treenin aamulla ja illalla

Olin aamulla herätessäni yllättävän väsynyt ja luulin olevani pirteämpi kun nyt oli kuitenkin maanantai. Normaalin aamurutiinin jälkeen eli aamupalan muutama paahtoleipä, mehua sekä pari tuplaexpressoa ja tämän jälkeen aloin olemaan hieman pirteämpi. En kuitenkaan ollut heti pirteämpi, mutta ennen aamutreenin aloittamista olin pirteämpi. Tämä on toiminut paremmin kun olen mennyt tekemään aamutreenin kuntosalille verrattuna aamulenkkeihin. Aamu kuntosatreeniä

Olin tänään aamutreenin jälkeen jo aika puhki. Tulin ajatelleeksi onko tuleva iltatreeni liikaa tai sitten väsynyt käynti kuntosalilla. Olin jo eilen illalla iltatreenin jälkeen väsynyt ja nukkuun tarvitsi mennä jo 22 aikoihin. Aamulla olin tietenkin väsynyt, mutta kuten nyt yleisesti sain jälleen tehtyä aamutreenin hyvin enkä tuntenut treenatessa väsymystä. Tämän väsymyksen seurauksena aloin miettimään keskiviikko aamun aerobista treeniä. Lähinnä siltä

Eilen aamulla kävin tekeen aerobisen treenin kuntosalilla eli perus kuntopyörää 30 minuuttia jonka jälkeen vatsoja ja leuanvetoa superina putkeen. Kuntopyörän ohjelma oli mäkiohjelma, mutta tällä lisäsin vastusta. Tämä tarkoitti yleisesti raskaampaa mäkimaastoa kuin normaali mäkiohjelma ilman vastuksen nostamista. Tällä kertaa mäkien huiput olivat jo raskaan tuntuisia joilla polkeminen oli jo raskaampaa. En muista paljonko lisäsin vastusta, mutta se ei ollut

Olin tänään herätessäni paljon väsyneempi kuin eilen mihinkään aikaan. Menin eilen ennen puolta yhdeksää nukkuun joten herätessäni 5.20 sain nukutuksi yhdeksän tuntia. Olin kyllä ajatellut meneväni myös hieman aikaisemmin nukkumaan, mutta päätin lopulta mennä kahden jälkeen. Olin aamulla pitkään todella väsynyt eikä pari tuplaexpressoa tuntuneet parantavan asiaa yhtään. Aamupalaksi söin neljä paahtoleipää sekä iBCAA:n veden kera. Aamun edetessä ja kuntosalille