Ensimmäinen maastaveto treeni & PTVGYM käynti kahteen viikkoon

25.11.2023 - 14:16

Keskiviikkona palasin kuntosalille puolentoista viikon tauon jälkeen jalkatreenin parissa, torstaina kävin tekemässä rintatreenin ja nyt eilen perjantaina kävin tekemässä ensimmäisen treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä maastaveto treenillä. Viime viikolla oli vuosittainen etäviikko reissu töissä kun olimme jälleen kerran Pyhtäällä mökillä ja sieltä reissulta sitten tuli pieni kröhä mukanani. Tämän johdosta päätin etten mene treenaamaan maanantaina enkä tiistaina vaan katson tilanteen keskiviikkona.

Näin myös tein sillä huomasin jo tiistaina että olotila oli parempi kuin mitä se oli ollut. Keskiviikkona olotila oli vieläkin parempi kuin tiistaina mutta silti päätin etten tällä viikolla treenaa ihan niin kovaa tai normaalisti kuin normaalisti tekisin. Tämä tietenkin epäonnistui pahemman kerran kun vedin itseni kyykyssä sellaiseen kuntoon että minulle tuli todella pahaolo. Kyykyssä painot pysyivät maltillisina mutta toistomäärät puolestaan sitten kasvoivat kymmeneen.

Tostaina kun vuorossa oli rintatreeni penkillä niin päätin keskittyä enemmän suhteellisen suuriin painoihin ja lyhyempiin toistomääriin juurikin tuon keskiviikon kyykyn seurauksena. Päädyin tekemään torstaina penkissä 180kg painoilla sarjoja mutta huomasin kyllä että kyllä se 180kg painoi eikä se noussut niin hyvin kuin vielä pari viikkoa sitten. Keskiviikkona kun menin kyykyn jälkeen niin huonoon kuntoon niin en muuta siinä treenissä tehnyt mutta nyt torstaina tein ja tämä oli uutta minulle tälle viikolle niin otin suosiolla muut liikkeet rauhallisemmin.

Näin tein myös perjantaina PTVGYM:llä kun aluksi tein maastavetoa minkä jälkeen muita selkäliikkeitä. Päätin maastavedossa tehdä kahden toiston sarjoja ja nousta painoissa suhteellisen suuriin painoihin jos vain siltä tuntuu. Samalla myös päätin että teen yhden sarjan isoimmilla painoilla mihin nyt tulenkaan nousemaan etten ala nyt tekemään mitään liian raskasta maastaveto treeniä tähän heti. Keskiviikon kyykky treeni oli tuoreessa muistissa ja halusin nyt rakentaa hyvää tulos kuntoa enkä lähteä heti rääkkään kroppaa.

Päädyin lopulta tekemään 220kg, 240kg sekä 260kg painoilla kaksi toistoa ja se oli siinä sitten. Kaikki tuntui menevän hyvin eikä mitään ongelmia missään. Oikeastaan kaikki toistot tuntuivat jopa helpoille minkä johdosta kyllä lähdin vielä miettimään painojen nostoa 270kg tai 280kg mutta onneksi pysyttäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa enkä nyt lähtenyt enää suunnitelmia muuttamaan.

Maastavedon jälkeen tein vielä ylätaljaa sekä alataljaa missä tein x-määrän sarjoja y-määrällä toistoja lähes putkeen. Tein kummatkin taljaliikkeet siis normaaliin tapaan kontrolloituna pidoilla minkä ja todella nopeilla tauoilla. Käytännössä siis nousin taljasta ylös, siinä sitten muutamia sekunteja ihmettelin minkä jälkeen palasin tekemään seuraavaa sarjaa. Olisikohan ollut jotain 30 sekunnin taukoja? En tiedä eikä sillä nyt mitään väliä koska se ei ollut tarkoitus vaan tarkoitus oli tehdä sarjat lähes putkeen.

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa

Eilen torstaina kun kävin katsomassa uuden Star Wars: The Force Awakens elokuvan huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkin elokuva oli hyvä ja mielestäni The Force Awakens on kolmanneksi paras Star Wars elokuva Imperiumin vastaiskun sekä alkuperäisen Star Warsin jälkeen. Toiseksi "polviongelma" elokuvissa käynnin yhteydessä rajoittuu Finnkino Iso-omenan salien penkkeihin. Viimeaikoina kun olen käynyt elokuvissa minulla on ollut polvien kanssa siinä mielessä ongelmia