DTS Neural:X kokemuksia

26.03.2020 - 16:41

Viime viikonloppuna tuli katsottua kaikki oikeat Jason Bourne elokuvat normaalilta bluray:lta siis kaikki Bourne elokuvat The Bourne Identity, The Bourne Supremacy ,The Bourne Ultimatum sekä Jason Bourne. The Bourne Legacy ei kuulu tähän joukkoon minkä lasken oikeaksi Bourne elokuvaksi koska siinä ei edes ole Jason Bournea. Olen kyllä nähnyt The Bourne Legacyn yhteensä pari kertaa mutta kummallakaan kerralla en ole elokuvasta tykännyt. 

Minun oli tarkoitus katsoa kaikki elokuvat Optoma HD80 videotykiltä, mutta kun oli kyseessä lauantai iltapäivä niin aurinko paistoi sivuikkunasta liikaa. Tämä tarkoitti sitä, että en saanut pimennettyä huonetta tarpeeksi jotta kuvanlaatu olisi ollut katseltavissa. En ole vielä vaihtanut verhoja kevättä ja kesää varten joten yksi sivuikkuna on tällä hetkellä ilman verhoa niin tämän johdosta en saa pimennettyä olohuonetta tarpeeksi pimeäksi päiväs aikaan. Talvea varten jätän yleensä parvekkeen sivuikkunan ilman verhoa kun en yleisellä tasolla sitä ole tarvinnut.

Kun en saanut pimennettyä olohuonetta tarpeeksi videotykille niin katsoin osan elokuvissa LG:n OLED C8 televisiolla ja osan sitten Optoma HD80 videotykillä. Yleisellä tasolla kuvanlaatu meni paremmaksi aina mitä uudempi Bourne elokuva oli kyseessä. Kuvanlaadullisesti Bourne elokuvat eivät ole mitään ihmeellisyyksiä bluray:lla eikä myöskään arvostelujen perusteella 4K bluray:nakaan. Kuvanlaadusta nyt ei sen enempää vaan keskityn tällä kertaa enemmän ääneen ja tarkemmin ottaen DTS Neural:X formaattiin. Olen tuossa jokin aika sitten kirjoitellutkin jo hieman asiasta DTS:X & DTS Neural:X havaintoja.

DTS Neural:X on DTS:n oma Neural:X prosessoitu ääniformaatti mikä lisää olemassa olevaan 5.1 tai 7.1 ääniraitaan yläkaiuttimet eli tekee järjestelmästä 5.1.2 tai 7.1.2 järjestelmän. DTS Neural:X käyttää elokuvan normaalia DTS-HD Master Audio 5.1 ääniraitaa ja lisää prosessoinnissa äänet yläkaiuttimille kun taas DTS:X tukee oletuksena yläkaiuttimia ja niiden ääni on laitettu suoraan ääniraitaan. Itseäni on vuosien saatossa aina mietityttänyt prosessoinnit ääniformaatit joissa normaali ääniraita muunnetaan toiseksi. Kuitenkin normaali DTS-HD Master Audio 5.1 ääniraita on tehty juurikin 5.1 järjestelmälle ja Neural:X tekee lennosta prosessoinnilla äänet yläkaiuttimille ja niiden toimivuus on mitä on.

Tein kahden ensimmäisen Bourne elokuvan The Bourne Identity & The Bourne Supremacy kohdalla ääniraita vertailuja normaalin DTS-HD Master Audio 5.1 ja DTS Neural:X välillä. Elokuvan katsomisen jälkeen katsoin pari sattumanvaraista kohtausta useampaan kertaan normaalilla ääniraidalla sekä DTS Neural:X ääniformaatti päällä. Yhdelläkään kerralla en huomannut DTS Neural:X vaikuttaneen negatiivisesti elokuvan ääniraitaan. DTS Neural:X toi ääneen kolmiuloitteisuutta ja vähensi selvyyttä tunnistaa ihan niin tarkkaan mistä kaiuttimesta ääni kulloinkin tulee, mutta mitään DTS:X tai saati Dolby Atmoksen kaltaista wow-efektiä ei tullut.

DTS Neural:X tarvitsee toimiakseen fyysisen 5.1.2 järjestelmän Atmos / yläkaiuttimilla. DTS Virtual:X puolestaan vastaa samaa ääniformaattia ilman, että tarvitset fyysisen 5.1.2 järjestelmän. DTS Virtual:X toimivuutta en ole itse testannut joten en osaa sanoa kuinka paljon DTS Virtual:X  ja DTS Neural:X eroavat toisistaan toimivuuden kanssa ja miten hyvin oikeasti DTS Virtual:X toimii.

Eilen lauantaina tuli käytyä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla sekä tekemässä jalkatreeni Tampreen Loaded:lla. Alunperin minulla oli suunnitelmissa käydä perjantaina tekemässä selkätreeni Loadedilla ja lauantaina jalkatreeni mutta tuo perjantaina treeni jäi tekemättä kun pääsin lähtemään perjantaina töistä myöhemmin kuin ajattelin. Minulla olisi mennyt perjantaina Tampereella todella myöhään niin matkalla ajattelin että nyt on parempi jättää treeni väliin

Akustiikkalevyt ja bassoansat ovat asioita mitä olen ajatellut, miettinyt ja pohtinut mikä olisi paras ratkaisu pitkään. Tämän vuoden hifimessuilla yksi asia mitä oikein menin katsomaan ja kuuntelemaan oli Bassan bassoansat. Bassan bassoansa on 60cm "laatikko" minkä saisin muutamaan nurkkaan laitettua ja mikä ei paistaisi niin näkyville mutta itseäni on mietityttänyt se että toimiiko ne oikeasti ja montako niitä tarvitsisi? Myöskään en saisi niitä mahdutettua

Habitare & hifimessut 2022 on nyt takana ja täytyy sanoa, että keikka oli hieman raskaampi kuin ajattelin. Jätin auton normaaliin tapaan työpaikan parkkipaikalle mistä sitten kävelin Messukeskukseen mutta tällä kertaa jouduin myös hieman kiertelmään koska Triplan tietyöt. Olisi ollut siis ihan parempi vain viedä auto Messukeskukseen niin olisi säästynyt tuolta kävelemiseltä sillä itse Habitare & hifimessuilla tuli käveltyä ja seistyä. Mitään yllättävää tuossa

En tiedä mistä sain päähäni googlettaa milloin on tämän vuoden Hifimessut, mutta huomasin niiden olevan noin kuukauden päästä 10.-11.9.2022. Aloin sitten muisteleen, että viime vuonna Hifimessut oli muistaakseni hieman myöhemmin samalla kun oli Ruoka- & viinimessut lokakuun loppupuolella. Olen viime vuoden Hifimessuista kirjoittanut Hifimessut 2021 kokemuksia ja mitä nyt yritän muistella niin eniten taisin kuunnella kuulokkeita ja seuraavaksi mieleen jäi

Tällä viikolla päivitin Pro-ject Eessential II Digital levysoittimen kun hain Hifistudiolta Rega Planar 3 "Juhlamallin". Kirjoittelin tuossa jo päivä Rega Planar 3 hankinnan jälkeen Rega Planar 3 ensikokemuksia ja nyt ajattelin hieman jatkaa niitä. Pro-ject Eessential II Digital oli ensimmäinen levysoittimeni mikä sisälsi sisäänrakennetun esivahvistimen niin näin ollen minun ei tarvinnut ostaa ulkoista esivahvistinta levysoittimelle. Tuo oli aikoinaan Pro-ject

Kun viime vuoden Black Fridaysta hommasin uuden television Sony XR-75X93J korvaamaan vanhan videotykkini Optoma HD80 niin LG OLD C8 55" paikka vaihtui olohuoneesta makuuhuoneeseen. Uusi 75" Sony XR-75X93J tuli viemään lähes koko tilan televiotasosta minkä johdosta siihen ei oikein mahdu ylimääräistä tai ole järkeä edes laittaa mitään ettei tasosta tulisi liian täyttä. Kuitenkin television vaihdon myötä jouduin vaihtamaan levysoittimeni Pro-ject Eessential II