Dieetti kulkee eteenpäin hitaasti mutta "varmasti"?

30.11.2019 - 00:53

Dieettiä on takana nyt seitsemän viikkoa? Alkupaino oli siinä hieman päälle 119kg ja näiden seitsemän viikon aikana alin paino on ollut tämän viikon keskiviikkona 114.5kg. Näin ollen dieetin alun ja alimman painon välinen ero on siinä 4.5kg ja muutoin paino on vaihdellut kokoajan. Alkuun paino liikkui siinä 117kg - 118kg välillä kokoajan minkä jälkeen paino alkoi liikkumaan 116kg - 118kg välillä ja nyt viime aikoina se on pyörinyt enemmänkin 115kg - 117kg välillä. En käy vaa'alla mitenkään säännöllisin ajoin vaan enemmänkin aina silloin tällöin.

Joskus katson painon  aamuilla ja joskus olen katsonut painon illalla treenin jälkeen. En ole ottanut näitä tuloksia mitenkään ylös mutta vain katsoakseni välillä missä menen vaa'an mukaan. Se, että olen saanut painoa alas riippuen päivästä 4kg - 4.5kg seitsemässä viikossa voi jolloin mittareilla olla ihan hyvin ja toisilla heikosti. Lähinnä siltä kannalta mitä olen tehnyt tämän dieetin eteen. Kalorit ovat olleet siinä 2000 - 2500 välissä ja olen tehnyt tuplatreenejä viidesti viikossa minkä lisäksi on lauantain jalkatreeni.

Ensinnäkin kehonkoostumusmittauksen mukaan ja yhden toisen testin mukaan minun oma kulutus päivää kohden ilman treenejä on noin 3500 kaloria. Jo pelkästään ilman mitään treenejä 2500 päiväkaloreilla minun pitäisi olla miinuksella 1000 kaloria. Normaalin kulutuksen 3500 lisäksi kulutukseen tulee siis aamutreeni sekä illan kuntosalitreeni. Illan treenit eivät ole kalorin polton kannalta mitenkään tehokkaita niin kulutus tapahtuu lähinnä aamun treenissä. Sitä paljonko minun 30 minuutin intervaltreeni tai 15 - 20 minuutin uiminen vie kaloreita niin ei ole mitään tietoa. Varmaankin kulutus tuplatreenipäivänä pitäisi olla kuitenkin siinä vähintään 5000 luokassa. Näin ollen kaloreiden kulutus pitäisi olla näinä päivinä miinus 2500 kaloria. Kuitenkaan mitään suurempia muutoksia ei ole tapahtunut vaikka asiaa katselee näin datan kannalta.

Yleisesti ottaen menen suhteellisen samalla ruokavaliolla päivästä toiseen mutta loppuviikosta teen pieniä muutoksia suuntaan tai toiseen. Tämän dieetin on tarkoitus jatkua vielä pitkään mutta ei varmaankaan ihan kesään saakka mihin asetin tavoitteeni. Kuitenkin vajaan kuukauden päästä on tulossa joulu jolloin ajattelin ottaa vapaammin. Sitä miten tuo tulee vaikuttamaan niin en ole tietoinen. Kuitenkin heti joulun jälkeen palaan tähän samaan "tilaan" missä olen juuri nyt niin toivon vain sellaisen pienen vapaamman syömisen edesauttavan asiaa vaikka tulisikin hieman takapakkia.

Joulun tulevasta vapaammasta syömisestä pääsenkin loppuviikon ruokailuihin joissa olen ottanut viiikkoon yhden hieman vapaamman aterian. Tämä ateria on ollut yleensä töissä ollut "pizzaperjantai" missä olen syönyt pizzan tai kebabin. Tämän lisäksi olen saattanut ostaa perjantai-illaksi patonkin. Tämä tietenkin johtaa siihen, että alkuviikosta paino on hieman korkeampi kuin keskellä viikkoa tai loppuviikosta ennen suurempaa syömistä. Teen näitä pieniä vapaampia ruokailuja ihan vain sen takia ettei kroppa tottuisi ihan koko aikaa pieneen ja samaan ruokaan ja sitä kautta ruuansulatukseen minkä kanssa ei ole ollut toistaiseksi suurempia ongelmia.

Välillä kaikki tulee vetenä alas ja välillä ihan normaalisti. En ole ihan varma mistä tämä tarkalleen ottaen johtuu sillä välillä kun olen syönyt samalla tavalla niin kaikki tulee välillä vetenä alas ja välillä normaalina. Toisaalta vetenä tulemisen voi hyvinkin aiheuttaa kuidut tai siis oikeastaan kuitujen puute. Tähän asiaan olen tehnyt sen muutoksen, että olen syönyt näkkileipää iltapalaksi joko normaalina iltapalana tai ihan täytteenä muiden lisäksi. Muutoin päivän aikana saamani kuitu on mielestäni hyvinkin vähäinen mistä ruuan sulatuksen vetenä tuleminen voi johtua. Kuitenkin kaikki on siinä mielessä hyvin, että tavaraa tulee alas säännöllisesti kun taas kolme vuotta sitten dieetillä minulla oli pitkän aikaa vaihe jolloin usein miten wc:ssä käynti tuotti pelkkää ilmaa. Olenkin asettanut sen tavoitteeksi, että yritän pitää ruuan sulatuksen kunnossa ja puhtaana juurikin syömällä monipuolisesti ja unohtamatta kuituja. 

Dieetin kulun motivaattori on ollut kuitenkin se, että useat ihmiset ovat kommentoineet minun "kuihtuneen" tai siis, että olen pienemmässä kunnossa. Kyseiset ihmiset ovat olleet sellaisia jotka eivät ole nähneet minua vähään aikaan kun taas ihmiset jotka näkevät useammin on vaikeampi huomata eroja saati sitten minä itse. Tunnen olevani henkisesti kevyempi mutta kun vaaka ei näytä sen pienempiä lukuja ja se on nyt näyttänyt niin sitä on vaikea uskoa että mitään on tapahtunut. Kuitenkin salivyö on yksi näistä asioista joista olen huomannut olevani kevyemmässä kunnossa. Kuitenkaan osasta vaatteita en osaa sanoa, että mitään olisi tapahtunut sillä toiset paidat ja housut vielä ottavat ja tuntuvat hieman ahtaille.

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa