Dieetistä sekä aamutreenin vaikutuksesta illan treeniin

02.11.2019 - 19:57

Dieetti kulkee eteenpäin ainakin vaa'an perusteella ja etenkin henkisesti. Tällä tarkoitan sitä asiaa, että tunnen olevani selvästi kevyempi kuin dieetin alussa eikä minulla ole nyt mitään sen suurempia ongelmia jatkaa dieettiä ainakaan ruokavalion osalta. Aamutreenit joita olen tehnyt nyt pari viikon ajan on asia erikseen. Käytännössä olen tehnyt jonkinlaisen aamutreenin vähintään neljä kertaa viikossa. Tällä viikolla kävin tekemässä aamutreenin kuntosalilla maanantaina, tiistaina, keskiviikkona sekä perjantaina. Torstaina tunsin olevani niin väsynyt, että katsoin olevan parempi nukkua pidempään ja jättää aamutreeni väliin. Välillä aamuisin vain tuntuu sille, että olisi parempi vain nukkua hieman pidempään ja jättää aamutreeni väliin. Kuitenkin kun olen suorittanut aamutreenin niin tämän jälkeen olotila ja varsinkin mieliala on ollut parempi.

En ole varma mitä tapahtui keskiviikon jalkatreenissä illalla, mutta tuo kyseinen treeni oli viikon heikoin. En ole varma olinkin vain nukkunut alkuviikosta liian vähän jolloin keskiviikkona alkoi jo treenit painamaan? Tein kuitenkin maanantaina rintatreenissä penkkiä suurilla painoilla minkä lisäksi tiistaina tein ihan hyvin maastaveto eli oliko vain voimat loppunut keskiviikkona? Tiistaina kun juoksin hiit-treeniä juoksumatolla niin jalkoihini sattui ihan vain juoksumaton juoksutyylin tuoma kipu. Keskiviikkona päätin sitten jalkatreenin takia polkea kuntopyörällä aamun treeni. Oliko tämä kuntopyörään vaihtaminen lopulta raskaampi asia kuin mitä olen juoksumatolla tehnyt?

Liikaa muuttuvia tekijöitä joten en osaa sanoa miksi keskiviikon jalkatreeni oli viikon heikoin treeni. Toisaalta otin torstaina sekä perjantaina hieman rauhallisemmin yleisellä tasolla kuin mitä alkuviikosta ainakin painojen suhteen. Tähän yksi syy oli keskiviikon treenin meneminen hieman heikommin ja muutoinkin tajusin ettei dieetillä jaksa ihan samanlaisia treeniviikkoja kuin normaalisti. Tiistaina maastaveto tuntui jo raskaalle vaikka sainkin ihan hyvän treenin tehtyä 240kg 3x3 mutta ajattelin toisen maastavedon olevan liikaa viikolle. Maanantaina penkkisin raakana pari yhden toiston nostoa 230kg painoilla niin viikon toinen rintatreeni meni paljon pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla.

Vaikka syön todella vähän varmaankin alle 2000 kaloria per päivä ja käyn tekemässä aamutreenin niin siitä huolimatta pystyin siis penkkaamaan 230kg kaksi kertaa. Tämän lisäksi sain tehtyä seuraavana päivänä maastavedossa 240 3x3 joten dieetti ja tuplatreenit eivät ole syy etteikö rauta nousisi. Näiden parin päivän jälkeen kyykyssä tuli raskaasti 140kg painoilla 5x5 treeni ja yleisesti kyykky tekniikka kärsi. Lauantaina tähän tuli korjausta ja teinkin kyykyssä 140kg painoilla 3x10 treenin. Nämä tulokset vain kertovat sen asian, että teen tällä hetkellä asioita oikein eikä hirveä motkotus lepäämisestä ja syömisestä ole ollut merkittävä asia tuloksien tippumiseen. Teen siis asioita oikein sillä olen pystynyt palautumaan treeneistä sekä saan voimatreeneihin illalla vielä hyviä voimia.

En tietenkään tee asioita 100% oikein sillä esimerkiksi minulla jää välillä yöunet vähiin. Yöunien vähiin jääminen johtuu yksin omaan siitä, että menen aamulla tekemään kuntosalille 30min hiit-treenin mitä varten pitää nousta normaalia aikaisemmin. 30 minuutin hiit-treenin jälkeen käyn vielä infrapunasaunassa saman noin puolituntia joten yhteensä tähän aamun reissuun menee se puolitoista tuntia matkoineen ja valmistautumisineen. Kun tuon reissun ottaa pois aamusta niin tuo aika jää nukkumiseen. Olen kuitenkin huomannut, että aamulla hiit-treenin tekeminen on paljon parempi ratkaisu kuin sen laittaminen esimerkiksi iltatreenin yhteyteen. Tuosta kuitenkin joutuu maksamaan sen, että aamulla pitää herätä aikaisemmin aamutreeniä varten.

Olen kylläkin tällä viikolla alkanut epäilemään aamutreeneihin lähtemistä vaikka olen kyllä siinä uskossa, että dieettini etenee mielestäni hyvin juurikin aamutreenien ansiosta. Aamutreenit ovat myöskin vaikuttaneet normaaleihin iltatreeneihin siinä määrin, että olen alkanut lopettamaan treenit hieman aikaisemmin väsymisen tai motivaation tippumisen johdosta. En ole ihan 100% varma kummasta asiasta johtuen lähden illalla aikaisemmin kuntosalilta mutta ainakin se johtuu aamutreeneistä. Luulisin kuitenkin syyn olevan se, että taka-ajatuksiin tulee kuitenkin sellainen fiilis, että kun on aamulla jo käynyt niin ei viitsi illalla olla ihan niin paljoa. Tämä sitten heijastuu motivaation laskuun tai voimien loppumiseen treenin loppupuolella.

Kolme viikko sitten tein ensimmäisen kolme penkki treeniä viikkoon kovaa, kovempaa ja täysillä ja viime viikolla tein toisen ja jälkimmäisen kolme penkkiä treeniä viikkoon kovaa. Tämä oli tälläinen kahden viikon testaaminen miten kolmen kovan penkki treenin tekeminen viikkoon onnistuu. Tuo kovaa, kovempaa ja täysillä puolestaan oli vain oma ilmaisuni sille millaisella mentaliteetilla treeneihin menin. Kuitenkin vasta kuntosalilla sitten päätin miten treenit oikeasti tulin tekemään eikä minulla ollutkaan tarkoituksena aina lisätä painoja sillä kovempaa ja täysillä ei sitä tarkoita.

Kävin itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa Vantaan PTVGYM Tiksi:ssä ja heti seuraavalla viikolla oli hieman suunnitelmissa käydä uudestaan PTVGYM Tiksi:ssä tekemässä jalkatreeni. Ensimmäisellä kertaa tein rinta, olkapää ja käsitreenin PTVGYM Tiksi:ssä mutta samalla myös yritin katsoa koko kuntosalia läpi mitä siellä on ja mitä siellä ei ole. Kuitenkin tuollainen on vaikeaa siinä mielessä että kaikki ei jää mieleen kun keskityin oikeasti tekemään treeniä enkä keskittynyt saliturismiin. Oikeasti jos keskittyy itse treeniin niin ei silloin pitäisi muistaa kaikkea mitä ja ketä salilla oli.

Olin jo pidempään miettinyt kolmen penkki treenin tekemistä viikolla mutta vasta viime viikolla oikeasti aloin sitä miettimään. Kaikki lähti siitä liikkeelle että joskus kesällä tein kolme penkki treeniä viikkoon kun minulle mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä sunnuntaina jolloin normaalisti en treenaa. Tuolloin myöskin päätin etten siirrä mitään treeniä sunnuntaille vaan teen extra penkki treenin jolloin tuona viikkona tuli siis treenattua joka päivä. 

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Olen tehnyt jo pidempään kyykyn pysäytyskyykkynä tai ainakin olen yrittänyt tehdä pysäytyksen alhaalla. Aina tämä ei ole ihan onnistunut suuremmilla painoilla ja välillä kun olen tuntenut pysäytyksen kyykkyä tehdessä niin videolta katsottuna kyykky ei ole ihan näyttänyt että siinä olisi pysäytystä tai ainakaan sellaista mikä "laskettaisiin" pysäytykseksi. Se miksi vaihdoin normaalin kyykyn tekemisen pysäytyskyykkyyn kesällä oli yksinkertaisesti vahvistaa kyykyn suurta heikkoutta eli syvyyttä. 

Päätin tuossa muutama viikko sitten että aloitan jalkatreeneissä takareisi priorisoinnin mikä oli yksi niistä monista asioista joita päätin kokeilla. Tämä oli noin neljä viikkoa sitten minkä jälkeen minulla oli viikon tauko treeneistä kun menimme töistä etäviikoksi Pyhtäälle mökille. Tuon viikon jälkeen minun oli tarkoitus aloittaa tai oikeastaan muuttaa monia asioista treeneissä. Onko sitten näiden parin viikon aikana tehnyt niin?

Pitänyt jo kirjoittaa kyykystä muutamia viikkoja mutta en ole vain jaksanut ja ehtinyt. En ole myöskään yhtään varma olenko tästä asiasta jo kirjoittanut tai siis montako kertaa? Kuitenkin aloitin tuossa kesällä joskus tekemään vyötöntä kyykkyä pitkästä aikaa. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vöytä sillä totutin itseni aina tekemään kyykkyä vyön kanssa oli kyseessä sitten pienet tai suuret painot. Samalla olen nyt tehnyt vallan pysäytyskyykkyä tai ainakin pyrkinyt pysäyttämään alhaalla liikkeen edes hieman. Tämän avulla olen saanut etenkin korjattua kyykyn syvyyttä mikä on ollut minulle ongelma.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä Tampereella Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla Tätä Tampereen reissua varten muutin koko viikon treenien järjestystä sillä suunnittelin tällä kertaa mitä haluan tehdä Tampereen Loaded:lla minkä lisäksi piti myöskin hieman miettiä mitä on järkevää tehdä. Lähinnä nyt siltä kannalta että aluksi on meno Tampereelle minkä jälkeen piti käydä ensiksi syömässä ja sitten Hifihuoneen Hifi & HIGH END messuille. Ennen kuin pääsisin Tampereen Loaded:lle niin minulle tulisi paljon kävelyä ja seisomista ennen treeniä.

Olen käyttänyt apinaotetta jo vuosia lähes kaikissa mahdollisissa liikkeissä ja nyt myös pari viikkoa sitten myöskin kyykyssä. Olen huomannut että kun teen liikkeet apinaotteella niin silloin saan liikkeen kohdistumaan paremmin kyseiseen lihakseen sekä forkut (kyynervarret) ottavat vähemmän osumaa hyvässä mielessä. Tietenkin tämä vaikuttaa kyynervarsien (forkkujen) kehittymiseen mutta vastaavasti se karsii kyynervarsiin (forkkuihin) kohdistuvaa mahdollista kipua ja rasitusta. Esimerkiksi ylä- ja alataljan tekeminen apinaotteella vähentää kyynevarsiin kohdistuvaa rasitusta sekä saan taljaliikkeet tuntumaan paremmin selässä.

Kesäloman jälkeen treeneissä olen priorisoinut penkin ja laittanut jopa tälle vuodelle tavoitteita. Kuitenkin nyt tuntuu sille että kyykky on se mikä on viime aikoina sujunut paremmin. Voi myös olla että kun priorisoin ja keskityn penkkiin niin tuntuu vain sille että kyykky nyt sujuu paremmin kun siihen minulla ei ole ollut tavoitteita. Kuitenkin nyt kyykyssä minulla on paukkunut erilaiset ennätykset kun penkissä en ole päässyt ihan vielä niihin tuloksiin kuin olisin halunnut.