Alku- ja loppulämmittely salilla crosstrainerilla

19.11.2020 - 10:05

Viime viikon tiistaina aloitin pitkästä aikaa tekemään alku- ja loppulämmittelyä salilla. Tämä sai alkuunsa kun kävin kehonkoostumusmittauksessa. Tuloksien jälkeen kävimme niitä läpi pt:n kanssa ja siinä samalla sitten keskustelimme mitä voisin muuttaa nykyisessä tekemisessä jotta tuloksiin saataisiin muutoksia. Mitään muuta ihmeellistä ei nyt kehoitettu kuin, että alottaisin tekemään alku- ja loppulämmittelyä crosstrainerillä tai soutulaitteella. Tällä tavalla voisin saada aktivoitua paremmin aineenvaihduntaa ja sitä kautta rasvan palamista.

Olen vuosien saatossa tehnyt aktiivisesti alku- ja loppulämmittelyitä mutta nyt viime vuosien aikana se on jäänyt vähemmälle tai olemattomiin. En tiedä varsinaista miksi olen sen jättänyt pois ehkä sen takia, että olen tehnyt jo pidempään alkulämmittelyn kuminauhalla minkä lisäksi en ole viitsinyt tehdä siihen päälle lyhyttä crosstraineriä. Soutulaitteesta ei minulle edes kannata puhua sillä vaikka tiedän sen olevan tehokas niin omat kokemukseni ovat siitä laitteesta, että se on hieman liiankin tehokas itselleni. En halua käyttää liikaa paukkuja alkulämmittelyyn etten olisi liian puhki ennen kuin aloitan varsinaisen treenin.

Olen nyt aloittanut treenin 5 minuutin crosstrainerillä minkä jälkeen teen normaalit kuminauha lämmittelyt mitä olen nyt viimeisen muutaman vuoden aikana tehnyt. Tein vielä sellaisen muutoksen, että käytän lämmittelyn aikana ja ensimmäisien liikkeiden tai sarjojen aikana kevyttä hupparia. Näin lisään ja helpotan lämmön saantia kroppaan millä yritän saada aineenvaihduntaa kiihdytettyä. Sama koskee loppulämmittelyä  minkä kesto on 5 tai 10 minuuttia riippuen mitä kello näyttää ja mitä olen treenannut. Myöskin loppulämmittelyyn otan päälleni hupparin samaan tapaan kuin alkulämmittelyyn.

Aloitan ja pidän alku- ja loppulämmittelyt 5 minuutissa ihan sen takia, että se tulee sitten tehtyä kun se ei ole liian pitkä. Olen vuosien saatossa sortunut siihen, että olen tehnyt liian pitkiä alku- ja loppulämmittelyitä. Kun pääsee tiettyyn pisteeseen että nämä lämmittelyt kestävät pitkään niin ainakin itse tulen helposti siihen ajatukseen että vähempää ei voi tehdä kun on tottunut johonkin tiettyyn aikaan. Sama koskee myös sitä, että jos katson etten ehdi tekemään loppulämmittelyä niin jätän sen rauhallisin mielen väliin eli alkulämmittely on se "pakollinen" asia. Lämmittelyistä ei saa tulla mitään pakkopullia vaan ne voi jäädä jättää välillä tekemättä jos siltä tuntuu, mutta kuitenkin huolehtia ettei se jää päälle mitä helposti voi tapahtua. Tämän johdosta jos olen jättänyt loppulämmittelyn tekemättä niin seuraavalla kerralla teen sen.

Crosstrainer oli valinta alku- ja loppulämmittelyyn ihan sen takia, että saan koko kropan aktivoitua mitä ei tapahdu kuntopyörällä tai juoksumatolla. Joskus olen kuitenkin joutunut tekemään alkulämmittelyn juoksumatolla kävelemällä kun crosstraineriä ei ole ollut vapaana. Kuitenkin kun jatkan lämmittelyä kuminauhalla cardion jälkeen niin saan kuitenkin yläkroppaan liikettä ja pitämällä hupparia päällä niin kyllä siinäkin lämmin tulee.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?