Aamulla jalkatreeni pitkillä sarjoilla ja iltapäivällä 10km hallijuoksu

16.11.2016 - 12:06

Tänään toteutun mitä eilen suunnitellin. Aamulla kuntosalille tekemään jalkatreeni pidemmillä sarjoilla ja iltapäivällä halliin juoksemaan normaalia / kevyttä. Eilen aamulla kun minulle tuli hieman huono olo treenatessa pidempiä sarjoja yritin tänään tehdä siten toisin, että söin banaanin ennen aamutreeniä. Eilen ennen aamutreeniä söin / join kaksi espressoa ja Whey + iBcaa mixin. Tänä aamuna yritin hieman lisätä syömistä sekä juomista  ennen aamutreeniä ja tämän aamun vastaava olikin kaksi expressoa, banaani, hieman mehua sekä Whey + iBcaa mix. Lopputulos ei ollut oikeastaan parempi sillä ensimmäisen liikkeen sarjojen jälkeen alkoi hieman huimaamaan ja jossain kohtia tuli samanlainen huono olo. Tosin huimausta ei voi nyt verrata mitenkään eiliseen, koska tänään vuorossa oli jalkatreeni ja huimausta tapahtui kyykyn aikana. Kyykky taitaa olla yksi kolmesta liikkeestä jossa minulla on joskus tapahtunut huimausta ja muut ovat jalkaprässi sekä maastaveto. Tänään huono olo ei ollut ihan niin huono kuin eilen, mutta treenitkin olivat erilaisia ja tänään kyllä myös hieman säästelin iltapäivän juoksua varten.

Jalkatreeni aamulla

Aloitin tämän aamun jalkatreenin kyykyllä jota seurasi yhden jalan jalkaprässi. Halusin tehdä tänä aamuna molemmat näistä liikkeistä joten päätin aloittaa aamutreenin kyykyllä ihan vain sen takia, että en ollut luottavainen jalkojen kestävyyteen yhden jalan jalkaprässin jälkeen. Yhden jalan jalkaprässissä oli kuitenkin vuorossa jälleen 10x10 setti mitä tykkään tehdä varsinkin kun teen jalkatreeniä pitkillä sarjoilla. Kyykyn tein syvänä tai ainakin yritin tehdä niin syvänä kun pystyin. Jokaisen sarjan jälkeen minua alkoi hieman huimaamaan mutta ei paljoa vain hieman. Tämä taisi mennä ihan vain aamun piikkiin eikä tälle olisi olisi oikein voinut ennakoimalla parantaa asiaa etukäteen. Mahdollisesti parempi aamupala olisi voinut, mutta tämäkin olisi voinut tulla ylös enemmin kuin auttanut asiaa. Ehkä enemmän aikaa hereillä ennen treenin alkua? Tämä olisi auttanut myös siihen, että olisi voinut hieman syödä aamupalaa ennen treeniä, koska tällöin olisi saanut enemmän väliä aamupalan ja treenin alkamisen väliin. Tähän en kuitenkaan lähde tällä erää, koska tällöin tarvitsisi herätä vieläkin aikaisemmin ja vastaavasti illalla tarvitsisi mennä jo paljon aikaisemmin nukkumaan. Tällöin päivä rytmi muuttuisi liikaa treenien mukaan ja tähän en nyt lähde että olisi jo 21 aikaan nukkumassa ja olisi hereillä jo 4.30 aikohin. Tuo huimaus oli vain kyykyn aikana havaittavissa eikä tätä huomannut enään yhden jalan jalkaprässiä tehdessä. 

Tänään ensimmäiset kolme liikettä kyykky, yhden jalan jalkaprässi sekä pohkeet menivät "normaaliin" aamutyyliin, mutta seuraavat kaksi liikettä takareidet maaten sekä etureidet menivät hieman säästellen. Tämän näkee jo sillä etten päättänyt jalkatreeniä tänään normaaliin tai yhden jalan etureisikoneessa tehtävään korotus- & tiputussarjaan. Tein kyllä etureisikoneessa tänään yhden jalan korotussarjaa mutta tämä ei ole verrattavissa korotus- & tiputussarjaan oikeastaan mitenkään. Tein etureidet ihan perus korotussarjalla eli tein molemmat jalat jonka jälkeen korotin painoja kun taas korotus- & tiputussarjassa teen jalan kerrallaan ja vasta sitten vaihdan. Sain tänään tällä "normaalilla" tyylillä, että molemmat jalat ja sitten korotus niin pientä lepoa mikä kevensi liikkeen tekemistä ja näin ollen sain säästettyä etureisiä. Takareidet maaten meni ihan normaalisti muuten mutta painoja minulla oli viime kertaiseen verrattuna 10kg vähemmän mikä teki tähän pienen säästön. Viimeksi tein takareisiä maaten kahdenkymmenen toiston sarjoja 60kg painoilla kun tänään käytin 50kg painoja.

Tänään aamutreenissä siis näkyi iltapäivän tuleva juoksu jonka mukaan hieman säästelin jalkatreenissä. Parempi näin sillä iltapäivällä olisin saattanut juosta jalat alta. Jos minulla ei olisi ollut tiedossa juoksua iltapäivällä tällöin olisin saattanut tehdä jalkatreenin jopa yli raskaasti. Tosin tällöin olisin varmaankin tehnyt toisen jalkatreenin illalla joten olisin tehyt treenit etureisi- ja takareisipanoitteisina. Kyllä tuo aina vain tuntuu vaikuttavan treeneihin nykykyään ehkä enemmän kun luvassa on vielä toinen treeni samalle päivälle. Oli myös aikoja jolloin näin en oikein tehnyt vaan painoin treenit täysillä ja sitten ihmettelin kun toinen treeneistä meni miten meni. Ei ole siis mitenkään väärin hieman säästellä kun on tekemässä kahta treeniä päivässä ja sanoisin tämän olevan ihan suotavaa ettei riko paikkoja ja saa tehnyt kummatkin treenit hyvin. Myöskin tässä kannattaa miettiä myös palautusaikoja tuleviin treeneihin mitkä saattavat olla vuorossa jo seuraavana aamuna. Huomen aamulla minulla on luvassa suunniteltua käynti kuntosalilla johon menen polkemaan kuntopyörää jolla haen tämän päipän treeneihin paikkojen palautumista ja sitä että saisin jalat auki. Ilta on ainakin toistaiseksi vielä vapaa, mutta olen tähänkin jo tehnyt jotain suunnitelmia että saattaisin käydä esim toisen kerran kuntosalilla polkemassa pyörää. Tämä saattaa olla kuitenkin epätodennäköistä ja huominen ilta saataa hyvinkin olla vapaa.

Jalkatreeni

  • Syväkyykky 3x20 60kg
  • Yhden jalan jalkaprässi 10x10 50kg
  • Pohkeet istuen 3x20 75kg
  • Takareidet maaten 3x20 50kg
  • Yhden jalan etureisikone 5kg korotussarja 10kg -> 40kg

Iltapäivän hallijuoksu

Hieman arvellutti lähteä ottamaan ensimmäisiä juoksuasekelia tänään aamun jalkatreenin takia. Lähdinkin aluksi verkkaisesti matkaan jotta en nyt ainakaan heti juossut jalkoja alta. Tämän iltapäivän tarkoitus oli muutenkin juosta rauhallisesti mutta matkasta en ollut tehnyt mitään suunnitelmia. Kunhan vain lähdin juoksemaan ja yritin juosta rauhallisesti ilman minkäänlasia kiihdytyksiä sekä intervalleja. Juoksun aikana kyllä huomasin jalkatreenin olevan pohjalla, mutta mitään suurempia kipuja tai muita vastaavia en huomannut. Olin siis ehtinyt palautua aamun jalkatreenistä työpäivän aikana. Juoksun aikana päätin lopulta juosta kymmenen kilometriä täyteen. Aloin myöskin kahdeksan kilometrin jälkeen nostaa hieman vauhtia mikä ei ollut niin iso kuin tunsin. Tunsin juoksevani kovempaa mitä todellisuudessa juoksin. Tämä on ihan normaalia jalkatreenin jälkeen kun on juoksemassa. Tällöin helposti luulee juoksevansa kovempaa vaikka oikeasti vauhti on normaalia tai hidasta. 

Vuoden tauon jälkeen vuorossa oli paluu Vantaan puolimaratonille. Viime vuonnakin kyllä mietin Vantaan puolimaratonille menemistä hieman, mutta tällöin jätin tämän väliin. Tunsin vuosi sitten olevani parhaimmassa juoksu kunnossa kuin koskaan sillä juoksu tuntui menevän todella helpon oloisesti ja rullaavasti. Tähän saattoi vaikuttaa se, että viime vuosi oli kovin juoksu vuosi yhteismäärällisesti kun vuoden juoksu määräksi tuli hieman päälle 1000km joka oli

Sain viimein kokeiltua ensimmäisiä Fitnesstukun ostoksia sillä tein ensimmäiset proteiinipannukakut. Käyttämäni tuote oli Star Nutrition Protein Pancake Mix 1kg pussi josta tein aluksi yhden pannukakun ja huomasin heti Star Nutrition valmistajan proteiinipannukakun olevan parempi vaihtoehto kuin aikaisemmin käyttämäni Myprotein Protein Pancake Mix. Kun alan vertaamaan Star Nutrition Protein Pancake Mix sekä Myprotein Protein Pancake Mix niin eroja on kaksi

Olin torstaina vielä epävarma menisinkö perjantaina kuntosalille tekemään jalkatreenin vai siirtäisinkö sen lauantaille tai peräti jättäisinkö sen vain väliin. Torstaina oli kuitenkin päättänyt torstain rinta- & ojentatreenin olevan viimeinen kunnon kuntosalitreeni ennen 10.10 Vantaan maratonia. Tämän johdosta ajattelin onko järkeä mennä tekemään kevyt jalkatreeni vai jättää se kokonaan väliin. Oikeastaan vielä perjatain aikanakaan en ollut miettinyt koko asiaa

Tällä viikolla tuli pitkästä pitkästä aikaa tehtyä Fast Puddingia mitä oli vielä jäljellä. En edes muista koska viimeksi olen Fast Puddingia ostanut vaikka yhteenaikaan tein useasti Fast Puddingia iltapalaksi kuntosalitreenin jälkeen. En edes muista syytä miksi aikoinani lopetin puddingin tekemisen sillä tykkään Fast Puddingista sekä sen tekeminen on helppoa. En edes muista miksi sain maanantai-iltana inspiraation tehdä pudding annoksen aamupalaksi yhdessä

Tämän päivän treeniteema oli yksinkertainen. Selkätreeni ilman minkään variaation maastavetoa. Selkätreeniini vain alkavat aina maastavedolla tai nykyisin sumo maastavedolla. Harvoja poikkeuksia on kuitenkin sattunut matkan varrelle, mutta nämäkin ovat olleet harvassa. Kun en ole tehnyt maastavetoa olen tehnyt korvaavana liikkeenä joko good morningin tai tehnyt alaselkää alaselkälaitteella. Tänään en kuitenkaan tehnyt mitään korvaavaa liikettä vaan keskityin

Tänään tapahtui mitä minulle on useasti tapahtunut päivinä jolloin minulla on aamulenkki ja iltasali samana päivänä. Aamulenkki meni tänään raskaasti ja tuntui siltä etteivät minun reiteni oikein nousseet. Huomasin tämän jo heti kun pääsin pukuhuoneesta pihalle ja aloin valmistautumaan itse aamulenkkiin. Tämä käytännössä jatkui aina aamulenkin loppuun saakka ja minulla olisi tehnyt heti alusta asti jättää tämän päivän aamulenkki väliin. Ainoa asia mitä pystyin

Menin tänään kuntosalille poikkeuksellisesti jo kello 16 aikoihin. Tämä kaikki lähti liikkeelle eilisestä illasta jolloin päätin olla menemättä aamulenkille tänään sekä samalla päätin mennä töihin hieman aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että pääsin lähtemään myös tänään aikaisemmin töistä kuin normaalisti. Ajattelin yhdessä välissä, että olisin mennyt tänään heti töistä päästyäni juoksemaan kevyen lenkin illan jalkatreeniä varten pohjalle. Tänään päivällä

Eilinen välipäivä teki kyllä hyvää ja kroppa alkoi olemaan vihdoinkin palautunut kunnolla viime perjantain jalkatreenistä sekä viikonlopun vatsa- & kylkitreenistä. Samoiten tiistai oli sinällään mukava päivä kun en herännyt aamulla treenaamaan. Aamulenkille tai aamusalille meno kun tarvii edellisenä iltana aikaisin nukkumaan menemistä jotta saisi tarvittavasti unta. Aamutreenaamisen ongelma minulla on se, että treenit pitää tehdä tosiaan aamulla eikä

Eilen vaihtaessani treenitapaa kuntosalilla olin aluksi miettinyt tekeväni liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla kuten viime vuonna jolloin treenasin puolivuotta kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ajattelin siis hieman palata viime vuotiseen treenitapaan jolloin tein käytännössä jokaisen liikkeen kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Tämän lisäksi tein treeneistä aina erilaiset vaihtamalla vähintään yhden liikkeen viime kertaiseen. Mietin treenin aikana hieman

En oikein tiedä miten ajattelin kuntosalitreenien menevän, mutta muutama viikko ennen puolimaratonia ajattelin keventää kuntosalitreenejä. Ajattelin ennen puolimaratonia vaihtavani kuntosalitreenit kevyempiin treeneihin eli pienemmillä painoilla enemmän sarjoja tai toistoja kuitenkin niin, että jaksaisin juosta. Nyt vaikuttaa siltä, että perjantain jalkatreeni sekä lauantain kehonkoostumusmittaus ovat vaikuttanut treenien suunnitteluun jo nyt. Miksi sitten