300kg ensimmäisen kerran, uusi räkkiveto ennätys 300kg

03.05.2022 - 22:53

Kirjoitin tuossa pari päivää sitten kuin viikko sitten olin saanut tehtyä uuden räkkiveto ennätyksen 295kg, mutta nyt kirjoitan jälleen räkkivedosta kun sain vedettyä 300kg räkistä. Näin ollen räkkiveto ennätykseni on nyt 300kg. Tälläkin kertaa en suunnitellut treeniä niinkään etukäteen mutta tällä kertaa olin suunnitellut räkkivedon kun viimeksi 295kg päivänä en. Kaikki tuntui menevän vain hyvin ja kun pääsin isoihin painoihin niin silloin minun oli päätettävä mitä teen. Aloitin 120kg:sta minkä jälkeen tein 170kg:lla mistä siirryinkin 220kg. Tuon 220kg aloin jo miettimään tarkemmin nousuja sillä olen monesti mennyt ilman suunnitelmaa jolloin olen tehnyt nousuja liikaa kuluttaen voimia turhaan.

Päädyin 220kg jälkeen tekemään 260kg painoilla vaikka aluksi mietin 270kg painoja. Vielä tuossa vaiheessa en miettinyt 300kg enkä sen suuremmin mihin painoihin menen. Ajattelin aluksi 260kg jälkeen 280kg nostamista mistä voisin sitten mennä mahdollisesti 300kg. Mietin myöskin 270kg tekemistä mistä olisin mennyt 300kg. Menin kuitenkin ensiksi 260kg painoilla millä sain helpon noston. Tuon jälkeen sitten mietin menenkö 280kg kautta 300kg vai suoraan 300kg? Menin 260kg jälkeen suoraan 300kg.

Kun laitoin tankoon 300kg niin minua alkoi jälleen kerran jännittämään ja yritin olla katsomatta tankoa sekä miettimättä sen suuremmin mitään. Tiesin kuitenkin, että olin noin viikko ennen saanut tehtyä 295kg noston mutta tuo ei ollut mikään kovin helppo nosto. Olinkin todella epävarma sillä olen nyt muutamia kertoja laittanut 300kg tankoon mutta se ei ole liikkunut mihinkään. Tällä kertaa tein kaikki nostot apinaotteella myöskin 300kg noston kun yleensä olen käyttänyt apinaotetta niin suurissa painoissa en ole aina sitä enää käyttänyt vaan vaihtanut normaaliin otteeseen.

Tällä kertaa 300kg nousi mikä on samalla uusi räkkiveto ennätys ja samalla ensimmäinen kerta kun nostan missään liikkeessä 300kg ilman apuja. Myöskin 300kg nousi suhteellisen helpon oloisesti ja mielestäni paljon helpommin kuin viikko sitten 295kg.

Tällä viikolla kuntosalillakin on ollut sitten hiljaisempaa. Viime viikolla oli yllättävän vilkasta vielä kahdeksan aikaan illalla joten tälle viikolle otin suunnitelman mennä kuntosalille hieman jälkeen kahdeksan. Ota näistä sitten selvää milloin on väkeä ja milloin ei? Muutoinkin kuntosalilla on ollut viime vuosiin verrattuna vilkkaampi syksy tai ainakin niin olen itse kuvitellut. Itse kun en tykkää treenata ihan niin täydellä kuntosalilla mitä esim välillä

Alkuviikko meni tuplatreenien parissa ja keskiviikon jälkeen torstaista sunnuntaihin menin yhden treenin päivillä. Käytännössä nyt torstain sekä perjantain aamutreenit jäivät pois mitä olin etukäteen "suunnitellut". Sunnuntaille tuli sitten ylimääräinen treeni hieman "paikkaamaan" torstain sekä perjantain aamutreenien väliin jättämistä. Sinällään minulta jäi väliin yksi rintatreeni siis siinä mielessä mitä nyt olisin tehnyt jos olisin tehnyt eikä tuolla nyt ole

Alkuviikon maanantain sekä tiistain aamutreenit tuntuivat hieman diipa daapalta mutta keskiviikkoaamuna kaikki oli toisin. Keskiviikkoaamuna vuorossa oli tällä kertaa takareisitreeni ja illalla vuorossa oli etureidet. Tämän johdosta halusin keskittää tarkkaan aamun treenin takareisille sillä tuplatreenipäivänä ja vielä jaoteltuna treenit on tärkeää saada treenit kohdistumaan oikein. Sillä ei ole silloin niinkään väliä jos tekee kummassakin treenissä molempia

Maanantain sekä tiistaiaamun treenit tuntuivat diipa daalpa. Tuntui ihan sille, että menin salille mutta toisaalta en oikeasti tehnyt mitään. Menin salille missä olin puolituntia - neljäkymmentä minuuttia ja sitten menin saunan kautta töihin. Töihin päästyäni hieman mietin oliko tässä nyt taas järkeä? Onko treenaamisessa oikeastaan yleisesti niinkään järkeä? Tuntui vain sille ja on mielestäni välillä tuntunut tuplatreenipäivinä, että oliko tuossa aamutreenissä

Innostuin taas vaihteeksi pelaamaan Xbox 360:sta muutamia viikkoa sitten käydessäni Vammalassa ja samalla reissulla otin koneen mukaani Espooseen. Ajattelin jos sitä vaikka jaksaisi alkaa taas pelaamaan enemmän sillä ainakin konsoli pelaaminen on jäänyt vähäisille ajoille. Enemmänkin olen pelannut pc:llä mitä nyt olen pelannut vaikka kesän jälkeen koko peleilu on hieman jäänyt taas vähemmälle. Olen tässä jo pidempään miettinyt uuden Xbox Onen sekä Playstation 4

Keskiviikkona selkätreeni, torstaina välipäivä ja perjantaina olkapäätreeni mikä ei niinkään mennyt ihan putkeen. Torstaina pidin välipäivän ihan sen takia, että minulla oli perjantaiaamuna labra. Tästä syystä minun piti lopettaa syömiset ja juomiset ilalla kahdeksan aikaan jotta sain sen kaksitoista tuntia syömättä ja juomatta. Lääkärissä ja labrassa meni hieman yli tunti joten olin lähemmäksi neljäätoista tuntia syömättä ja juomatta. Tämä samalla tarkoitti

Tällä viikolla mennään vaihteeksi yhden treenin päivillä sekä torstai tulee olemaan välipäivä kokonaan. Hieman "jäähdytttelyä" ja "palauttelua" vaikka nämä alkuviikon treenit eivät sitä kerro. Ainakin alkuviikon rintatreeni sekä käsitreeni on mennyt aivan pumppitreeni edellä. Sarjojen toistomäärät olivat oikeastaan minimissään kaksikymmentä mutta yleisellä tasolla toistomäärät olivat siinä kahdenkymmenen - kolmenkymmenen toiston välissä. Sitä todellista pumppi

Kokeilin tällä viikolla tiistaina kyykyssä sekä torstaina maastavedossa vyön laittamista hieman korkeammalle. Syy tähän oli se, että halusin kokeilla vaikutuksia. Minulla on ollut ainakin kyykyssä ongelmana selän lähteminen notkistumaan mitä alemmaksi olen mennyt. Tietenin tähän on vaikuttanut monet tekijät eikä vyön asennolla ole ollut tässä sen ihmeellistä vaikutusta. Salivyö vyö auttaa liikkeiden tekemistä mutta se ei korjaa tekniikka virheitä. Vaikka

Viimeksi kirjoittelin kuinka käsien asennot vaikuttavat eri tavalla liikkeiden ottamiseen. Viime aikoina olen käyttänyt näitä asioita olkapää- sekä käsitreeneissä joko supersarjoja muodostaessa tai yksinään. Esimerkiksi olkapäätreenissä olen saanut helposti kolmen liikkeen giant-sarjan helposti siten, että kun olen tehnyt vipunostoja sivuille istuen niin olen vain sarjojen välissä vaihtanut penkin asentoa. Näin ollen penkin asennon eli kulman vaihtaminen on

Pienillä muutoksilla liikkeistä saadaan erilaisia ja ovat näin ollen eri liikkeitä vaikka se tuntuisikin oudolle tai hassulle. Välillä koko asiaa ei edes tule miettineeksi, että jo käsien asennot tekevät liikkeistä eri. Oli se sitten esimerkiksi kapeampi ote tai käsien kulma. Ja varsinkin käsien kulmaa ei välttämättä "rekisteröidä" eri liikkeeksi, mutta näin se vain on. Esimerkkeinä voisi ottaa esille hauiskäännöt sekä vipunostot sivuille joita voi tehdä