Kyykyssä 225kg maastaveto- & penkkitreenin jälkeisenä päivänä

11.09.2018 - 09:00

Lauantaina oli vuorossa jalkatreeni miltä en tiennyt mitä odottaa ja oikeastaan mitä tulen edes tekemään. Viikko oli yleisesti kuitenkin ensimmäinen normaali viikko loman jälkeen eli käytännössä ensimmäinen viikko pitkään aikaan kun tein tai ainakin piti tehdä kaksi kyykky treeniä samalla viikolla. Tietenkin viime viikolla kun palasin lomalta niin tämä jo osittain tapahtuikin mutta muutoin viikko ja treenit olivat erilaisia kuin "normaalisti". Tällä kertaa minulla oli pohjilla selkä- & rintatreeni missä tein samassa treenissä maastavetoa sekä penkkiä niin en oikein tiennyt mitä odottaa. Muutoinkaan en ollut ihan varma miten tulen jalkoja treenaamaan.

Kun lämmittelyt sujuvat loistavasti ilman kipuja tai että jaloissa ylipäänsä tuntuu mitään ihmeellistä niin se alkaa aina mietityttämään. Varsinkin kun pohjalla oli edellisen päivän maastavedot sekä penkki. Ei nyt penkki niinkään vaikuta jalkojen treenaamiseen mutta maastaveto kylläkin ja se, että olin tuon perjantain treenin jälkeen todella väsynyt. Kun lämmittelyt menevät hyvin niin se ei takaa mitään ja siksi en tiennyt oikein mitä odottaa ja miten alkaa rakentaan jalkatreeniä kyykyn osalta.

Tein lämmittelynä normaaliin tapaani jalkaprässiä etureisille sekä takareisille kuusi sarjaa eli molemmille kolme sarjaa 100kg painoilla. 100kg painot ovat itselleni siinä mielessä hyvät painot, että ne eivät paina mutta painavat edes hieman. 100kg pystyy tekemään hyvin kontrolloituja toistoja sekä nopeita toistoja tarpeen mukaan. Sekoitan tempoa aina sitä mukaan mille jaloista tuntuu ja minkä katson olevan paremman tuntuista juuri sillä hetkellä. Välillä rauhallinen tempo tuntuu olevan hyväksi ja välillä tarvitsen nopeatemposia toistoja jalkojen lämmittelyksi. Haluan saada jalat lämpimäksi sekä samalla myöskin totutella painoihin. Omalla kohdalla painoihin totuttautuminen toimii parempana lämmittely kuin cardio. Cardio on silloin hyvä tapa jos haluaa saada paikat lämpimäksi mutta haluan saada samalla myöskin tottumista painoihin.

Lämmittelyn jälkeen kyykkykin alkoi sujumaan heti alusta asti hyvin. Tämä oli edelleen hieman hämentävää ja ajattelin kyykyn menevän huonommin kunhan saan painoja enemmän. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan aloin jo miettimään 240kg kyykkäämistä eli uutta kyykky ennätystä. Tähän en sitten lopulta päätynyt vaan päädyin tekemään viimeisen normaalin kyykyn 225kg painoilla minkä jälkeen lopetin normaalin kyykyn ja aloin tekemään boxi kyykkyä.

En ollut enään tässä vaiheessa yhtään varma jaksamisestani joten aloitin boxi kyykyn ihan 60kg painoista ja nousin pikkuhiljaa suurempiin painoihin. Yleisesti menin ihan fiiliksen mukaan sarjamäärissä ja toistoissa missä päädyinkin lopulta 160kg painoihin joilla tein kolme seitsemän toiston sarjaa. En ole nyt ihan varma mikä on ollut suurin painoni boxi kyykyssä mutta arvelisin, että tämä 160kg on suurin käyttämäni paino ainakin vapalla tangolla. En ole ihan varma mutta luulisin näin on ellen sitten ole aikaisemmin tehnyt 160kg painoilla mutta suuremmilla en ole. Kuitenkin kolme kertaa seitsemän on kuitenkin "ennätykseni" 160kg painoilla boxi kyykky sillä jos olen joskus 160kg tehnyt niin en ole varmastikkaan saanut kuin kolme tai viisi toistoa.

Kyykkyihin meni taas se hieman yli tunti aikaa minkä jälkeen loppu treeni oli "vain" bodausta enemmän tekniikalla ja tuntumalla kuin painoilla. Jostain syystä en vain alkanut hakkaamaan mitään ihmeellisiä liikkeitä kyykyn jälkeen vaan enemmänkin aloin "säästeleen". En tiedä johtuiko se aikaisemmista tehdyistä kyykyistä ja siitä, että olin edellisenä päivänä tehnyt maastavetoa sekä penkkiä? Jostain syystä en vain saanut itseäni siihen tilaan, että nyt paukuttaisin hirveän treenin aina loppuun saakka. Oliko se sitten hyvä vai huono asia niin tiedä tätä.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.