Parveke

Kesäloman lopussa tuli aloitettua lukemaan pitkästä aikaa kirjaa. Otin lomalle mukaani pari kirjaa joita ajattelin alkaa lukemaan mutta joita en aloittanut lukemaan parin ensimmäisen lomaviikon aikana. Näin ollen kun kävin loman kolmantena viikkona käymässä kotona niin otin sellaista tavaraa mukaan joita katsoin etten tarvisi enää loman hieman yli viikoksi enää. Näiden tavaroiden mukana oli molemmat kirjat kun ajattelin että jos en ole ensimmäisen parin viikon aikana lukenut niin tuskin aloitankaan? Kuitenkin kun palasin takaisin maalle niin otin toisen kirjan mukaani mikä oli Sandra Brown Kuoleman kaiku.

Tuli taas aloitettua keväällä / alkukesästä parvekkeella oloilu mitä on tullut harrastettua todella paljon reilun kymmenen vuoden ajan mitä tässä nykyisessä asunnossa on tullut asuttua. Juhannuksen ja kesäloman aikana myös äitin parveke on ollut vuosien saatossa varsin kovassa käytössä ja esimerkiksi viime vuonna pelasin todella paljon Assassin's Creed Origins peliä Xbox Series X:llä parvekkeella. Parvekkeelle kun saa sähköt ja siellä on mukava tuoli niin mikäs sinne on rakentamaan pelipaikkaa mikä ei ole muutoin tiellä ja saa muutenkin erilaisuutta jopa pelaamiseen. Parvekkeella on todella mukava pelata konsoleita paitsi silloin kun aurinko osuu juuri ikävästi ruutuun eikä sitä voi mitenkään estää niin tällöin pelaaminen ei oikein onnistu kun ei näe mitään.