Viiniopas 2021 Pekka Suorsa

10.01.2021 - 11:19

Tänä vuonna minulla on on edessä keittiöremontti mikä on ollut tiedossa ja odotettavissa jo vuosia. Pari vuotta sitten minulla oli putkiremontti minkä yhteydessä tehtiin myös kaikki muut uudistukset kuten sähköt ja keittiöön liittyvät putket ja uusin jopa väliseinän laatotuksen. Tuolloin en syystä tai toisesta tehnyt keittiöremonttia vaikka sitä todella hieman ajattelin mutta tulin silloin siihen tulokseen, että toteutan sen myöhemmin. Tuolloin keittiö olisi ollut vain jo tyhjänä mutta remontin aikataulu olisi pitänyt saada osumaan putkiremontin kanssa yhteen.

Keittiöremontin suunnittelu alkoi ja tuli mieleen black friday aikaan kun minulle tuli vastaan Kvik keittiön ja Gigantin Epoq keittiön black friday tarjouksia. Samaan aikaan Gigantissa oli myöskin kodin koneet tarjouksessa niin päädyin ottamaan Epoq keittiön ilmaisen suunnittelun vaikka jo siinä vaiheessa tiesinkin etten tulisi sieltä keittiötä hankkimaan mutta saisin sieltä kuitenkin tarjouksen mikä auttaisi vertailuun. Kvik keittiöstä en edes lähtenyt kysymään suunnittelua sillä Tanskalainen keittiö ei vain miellytä varsinkaan kun nykyinen keittiö on jotain Ikeaa.

Päädyin ottamaan keittiösuunnittelun Gigantin Epoq keittiösuunnittelun jälkeen Kalustetukulta sekä Keittiömaailmasta. Gigantin Epoq keittiösuunnittelu oli minulle ensimmäinen keittiösuunnittelu ikinä niin tämä auttoi minua paljon tajuamaan asioita joita aloin oppimaan pikkuhiljaa. Kun sain ensimmäisen keittiösuunnittelun Kalustetukulta niin ensimmäinen reaktio oli se, että onko tässä nyt järkeä maksaa näin paljon kun keittiö olisi lähes samanlainen? Ensimmäinen suunnitelma oli nimittäin se, että jättäisin nykyiset kivitasot ja ottaisin vain uudet rungot, kaapit sekä kodin koneet. Kuitenkin mitä enemmän enemmän kävin suunnitteluja läpi niin sitä enemmän asioita aloin vaihtamaan.

Siinä kun aloin tajuamaan millaisen keittiön tulisiin haluamaan sillä kun aloitin keittiösuunnittelut niin minulla ei ollut oikeastaan mitään mielikuvaa millaisen keittiön edes haluaisin. Niimpä annoin jokaiselle suunnittelijalle vapaat kädet mistä lähteä liikkeelle mitä minä sitten yhdessä suunnittelijan kanssa kävin läpi. Keittiökaappien ja vetimien ohella minun piti alkaa hieman tutkimaan millaiset kodin koneet haluaisin ja mitä on tarjolla? Myöskin halusin nyt hankkia viinikaapin minkä miettimistä olen ajatellut jo pidemmän aikaa mutta mitä olen aina vain viivyttänyt.

Viiniopas 2021 Pekka Suorsa

En ole oikein ikinä ostanut viinejä varastoon johtuen suurimmaksi osaksi ettei minulla ole ollut viinikaappia. Nyt kun tulevan keittiöremontin johdosta tulen hankkimaan viinikaapin niin minun pitää myöskin pitää se täytettynä jotta viinikaappi ei käy koko aikaa tyhjänä. Joululoman aikana sain kuntosalilla sain vinkkejä muutamista viineistä sekä viinin liittyvästä kirjasta Viinistä viiniin ja Viiniopas 2021. Nyt heti kun palasin kotiin lomalta niin muistin asian ja kävin katsomassa Suomalaisen kirjakaupan sivuilta mitä kirjoja on lähikaupoissa varastossa.

Viiniopas 2021

Viinistä viiniin kirja olisi pitänyt käydä hakemassa pienen matkan päästä ja tällä kertaa en jaksanut tehdä niin. Viiniopas 2021 löytyi kuitenkin lähi Suomalaisesta kirjakaupasta niin päätin käydä hakemassa sellaisen. Kuitenkin kun pääsin Suomalaiseen kirjakauppaan niin aluksi en meinannut löytää koko kirjaa ja jonkin ajan tutkimisen jälkeen näin sattumalta kirjan jossain TOP 10 hyllyssä.

En ole vielä hirveästi Viiniopas 2021 lukenut, mutta se pitää sisällään viinejä jotka ovat Alkon valikoimassa. Näin ollen kirjan kaikki viinit ovat Alkon valikoimassa ja kirjassa on jopa Alkon numero sekä hinta jotta voit tarkistaa, että viini on kyseinen viini mikä on hyllyssä. Kaikki viinit ovat arvioitu 0 - 100 asteikolla ja kirjan mukaan kaikki alle 79-pisteen viinejä ei kannata ostaa. Mitä olen kirjaa ehtinyt lukea ja vilkaista niin en ole edes löytänyt kirjasta yhtään viiniä mikä on alle 86 pisteen. 

Pisteytys 0 - 100 välillä on mielestäni huono pisteytys oli kyseessä sitten mikä tuote arvio tahansa. Mikä oikeasti eroittaa yhden pisteen eron? Mikä on 90 pisteen ja 91 pisteen ero oikeasti? Itse ostin ja hankin Viiniopas 2021 ihan vain sen takia, että tietäisin paremmin uusista ja nykyisistä viineistä joita olen ostanut, että onko ne oikeasti hyviä ja millainen viini maku minulla on jonkin arvostelijan mukaan. Varsinkin kun lähdetään yli 25€ viineihin niin silloin ainakin itselleni tulee sellainen tunne, että haluaa ostaa hyvän pullon eikä aina halua ostaa sitä tuttua pulloa. Muutoinkin ainakin itse olen huomannut, että kalliimmat pullot eivät ole olleet ihan niin hyviä kuin halvemmat.

Viiniopas 2021 on minulle itselleni enemmänkin vinkkiopas minkä perusteella tulen kokeilemaan uusia viinejä eikä ne ovat ihan niin hakuammuntaa. Varsinkin kun tulen saamaan viinikaapin mihin haluan hankkia erilaisia viinejä eri ruokalajien tarkoituksiin. Myöskin nyt voin tarkistaa onko aiemmin ostamani viinit ovat olleet hyviä vai huonoja, mutta ongelma on kylläkin se, etten muista mitä viinejä olen ostanut.

https://www.suomalainen.com/products/viinista-viiniin-2021

https://www.suomalainen.com/products/viiniopas-2021

Olikohan se joskus viime vuoden kesällä tai niihin aikoihin niin ostin pari purkkia Breyers Delights proteiinijäätelöä kun se oli tarjouksessa. Kyseessä taisi olla Breyers Delights MINT Chip ja COOKIES & Cream maut. Heti en muista kumman söin ensin mutta heti ensimmäisen purkin aikana huomasin ettei kyseinen "jäätelö" ole kyllä minulle. Toinen purkki oli edes hieman parempi mikä taisi olla Mint Chip mutta ei tämäkään mikään ihmeellinen ollut. Nyt viimeisen

Itse olen kokeillut laihduttaa käytännössä kahdella eri tavalla ja olen huomannut, että toinen toimii ja toinen oikeastaan ei. Nämä tavat ovat tietenkin aerobinen treenaaminen sekä ruokavalio. Yhdistämällä nämä molemmat asiat saadaan parhain tulos, mutta valitsemalla aerobisen sekä ruokavalion väliltä ruokavalio on ehdoton voittaja. Näin ainakin olen itse tämän asian oikeasti todennut. Aikoinaan vuosia sitten kävin todella aktiivisesti juoksemassa ja talvella

En ole ollut dieetillä oikeastaan enään kolmeen viikkoon ainakaan mutta siitä huolimatta olen kuullut ihmisiltä, että minun dieettini etenee. Tähän vain olen vastannut, että en ole ollut enään "kunnon" dieetillä kolmeen viikkoon vaan enemmänkin semidieetillä. Vein molemmat vaakani Pelican Self Storageen jo viikkoja sitten niin en ole voinut seurata omaa painoani sen jälkeen mikä on ollut oikeastaan vain hyvä asia. Kun ei ole yhtään seurannut painoa vaa'an

Vaikka jäätelöä tulee syötyä välillä suhteellisen paljonkin niin silti jäätelön valmistajat ovat minulle tuntemattomampia tai jäänyt itseltäni testaamatta. Yleensä helpoin se helpoin ja halvempi valinta onkin ottaa suoraan Valion Aino tai Ingman Creamy jäätelö. Valio Aino ja Ingman Creamy ovat suhteessa halvempia kuin Mövenpick, Ben and Jerry's tai Häagen Dazs. En ollut edes kuullutkaan Häagen Dazs jäätelöstä ennen kuin pari viikkoa sitten nähdessäni Ison

En oikeastaan ole ollut dieetillä enään kolmeen viikkoon ja nyt viimeistään voi oikeasti sanoa, että dieetti on ohi. Kolme viimeistä viikkoa olen ollut kyllä viisi - kuusi päivää viikosta dieetillä, mutta viikonloppuisin on tullut syötyä hieman ohi. Näin on käynyt kolme viikkoa putkeen mikä on kyllä tarkoittanut sitä, että dieetti ei ole päällä vaikka olen henkisesti itse vedonnut dieettiin. Tämän hetkinen on enemmänkin "semidieettiä" tai normaaliin paluuta