Uusi ketjukyykky ennätys 205kg Loaded:lla

07.08.2022 - 22:12

Eilen lauantaina tuli käytyä jälleen kerran Tampereella treenaamassa Loaded:lla kuten päivää aikaisemmin perjantaina. Perjantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä deficit maastavetoa ketjuilla ja tällä kertaa vuorossa oli kyykkyä ketjuilla. Olin Loaded:lla suurin piirtein 18 aikoihin ja kun jälleen kerran olin salilla joku pari ja puoli tuntia niin lähtiessäni ennen kello 21 niin täytyy vain ihmetellä miksi Loaded oli lähes tyhjä? Olin vapaapaino alueella noin parisen tuntia niin en tiedä mikä meno "bodaus" puolella oli tuona aikana mutta yleisesti salilla oli vain muutama treenaaja samaan aikaan.

Pitäjänmäen PTVGYM on yleisesti ollut suhteellisen hiljainen mutta poikkeuksia on myös ollut. Kuitenkin Tampereen Loaded on ollut joka kerta lauantaina iltana lähes tyhjä kun olen sinne mennyt. Eikö Tamperelaiset treenaa lauantai iltana, eikö Tampereella vai riitä niin paljoa väkeä vai haluaako Tamperelaiset treenata vain päivällä? Tampereen ja Helsingin välinen ero vain osaa yllättää minut jokaikinen kerta kun käyn Loaded:lla treenaamassa.

Viime viikolla kävin tekemässä maastavetotreenin ketjuilla mikä tuntui selässä todella paljon ja lauantaina vuorossa oli kyykky treeni mistä en ollut yhtään varma miten selkä tulee kestämään? Lopulta kaikki meni hyvin ja sain tehtyä niin perjantaina hyvän maastaveto treenin kuin lauantaina kyykky treenin. Tällä viikolla treenit menivät samalla kaavalla kun tein perjantaina deficit maastavetoa ketjuilla ihan viimeiseen asti minkä lisäksi salilla oli "viidakko" olotila sillä hiki ja vesi virtasi siihen malliin että hyvä kun sain treenivaatteet pois päältä.

Hyvinhän siinä lopulta kävi vaikka olin extra väsynyt perjantain treenin jäljiltä ihan kuin pelkkä viimeiseen asti tehtyä deficit maastaveto treeni yksinään ei olisi riittänyt vaan päälle vielä tuo "viidakko" olot. Kuitenkin kun lauantaina menin tekemään jalkatreeniä Loaded:lle niin tunsin kropan ja paikkojen olevan paremmassa kunnossa kuin edellisen viikon lauantaina. Jo alkulämmittelyitä tehdessä ajattelin kyykätä uuden ketjukyykky ennätyksen. Viime aikoina tämän vuoden puolella olen nyt alkanut oppimaan nostamaan suurempia painoja myöskin 5kg korotuksilla eikä aina vain 10kg. Tämän johdosta tiesin hyvissä ajoin että painot tulisivat olemaan 205kg eikä 210kg.

Sain kyykättyä tämän viikon keskiviikkona 225kg painoilla yhden toiston vaikka hain kahta toistoa. Tuo ykkönen 225kg painoilla tuli hieman huonosti mutta tuli kuitenkin. Tämä antoi eräällä tapaa uskoa saada 205kg plus ketjut mutta asiat eivät aina mene ihan näin sillä keskiviikko on keskiviikko ja lauantai on lauantai. Kuitenkin nyt lauantaina kyykky sujui alusta asti paremmin kuin keskiviikkona. Keskiviikkona minulla oli alusta asti jotain tekniikka ongelma tai jokin oli huonosti sillä jo alkupainot tuntuivat menevän heikosti. Tällä kertaa kaikki sujui menneen alusta asti paremmin.

Kun kyykkäsin 180kg plus ketjut niin seuraava etappi oli 205kg plus ketjut vaikka ei se 180kg plus ketjut ihan niin helposti tullut. Kuitenkin minulla oli luotto päällä ja olin jo henkisesti valmistautunut tuon 205kg plus ketjut nostamiseen jo treenin alusta asti. Tuo auttaa ihan merkittävästi kun henkinen kantti on valmiina suurempiin painoihin jo treeniä tehdessä kuin vasta treenin aikana miettien millä ja mihin painoihin sitä menisi. Ainakin itselläni treeni sujuu paremmin kun tiedän hyvissä ajoissa mitä painoja lähden hakemaan jos vain päivän kunto on sitä luokkaa.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.