Suurin osa penkkaajista kuseilee

09.09.2023 - 15:47

Miksi suurin osa penkkaajista kuseilee? Miksi juuri suurin osa PTVGYM:llä penkkaajista kuseilee? Sitä en tiedä ja sen haluaisin tietää? Kyseessä on siis se että penkkiä tehdessä käytetään lukkoja tai klipsuja tangossa ettei painot tippuisi tai liikkuisi tangossa. Itse olen pitänyt tätä asiaa kuseiluna koko sen ajan kun kuntosalilla olen käynyt sen joku 18 vuotta ja siihen päälle muutamat kesät jääkiekon kesätreeneissä. Itse totuttauduin ja minut myöskin koulutettiin ettei penkissä käytetä lukkoja tai mitään klipsejä kun käytännössä tanko saa tulla kyllä niin jumalattoman vinosti jos painot oikeasti alkavat liikkua vaarallisesti.

Se millä painoilla penkkaa johtuu ihan siitä millaista treeniä tekee tai mikä on treenaajan voimataso mutta se ei ole kuseilua. Se puolestaan on minun näkökulmasta kuseilua että käytetään lukkoja penkkiä tehdessä. Ainoat kerrat kun itse käytän lukkoja penkkiä tehdessä ovat ne treenit kun käytän ketjuja ja varsinkin silloin jos ketjussa ei ole itsessään kiristysosaa. Ainakin kyseisellä hetkellä Pitäjänmäen PTVGYM:in kahdesta ketjusta on koko ajan puuttunut kiristysosa ja nyt nyt niistä kahdesta joissa on ollut niin toisesta se on ollut kadoksista sitten kesän. Näin ollen neljästä ketjusta vain yhdessä on kiinni kiristysosa. 

En näe Vammalassa ikinä kenenkään penkkaavan lukkojen kanssa sekä lähisaleillakaan ei juuri kukaan penkkaa lukkoja käyttäen. Mielestäni myöskään Tampereen Loaded:lla en ole nähnyt penkissä käytettävän lukkoja. Se miksi PTVGYM on nyt tuossa mainittu erityisesti niin johtuu siitä että siellä lähes kaikki penkkaa lukkoja käyttäen. Tähän asiaan voi olla hyvin yksinkertainen syy eli lukot ovat helposti saatavilla mutta puolestaan se miksi ne on helposti saatavilla penkkiin on myös se että niitä siellä käytetään.

Vammalan salilla on hyvin heikosti muutenkin lukkoja tai klipsuja mutta niitä on kyllä on. Kuitenkin ne on siellä vähän niin kuin jemmassa eikä oikeastaan yhtään ole siinä penkin lähille niin varmaankaan niitä ei edes käytetä sitää vähää kuin että saatavilla olisi lukkoja lähempänä penkkejä. Vastaavasti Tampereen Loaded:lla lukkoja on siinä penkkien lähellä mutta yleisesti lukkoja löytyy paremmin kyykky räkistä kuin penkkien läheltä olevista painotelineistä mihin mavettajat ja lantionnostajat laittavat lukkoja.

Se miksi tämä nyt itseäni "ärsyttää" on se, että päivinä jolloin Pitäjänmäen PTVGYM:llä on kolmesta neljään penkkaajaa ja kaikki käyttävät lukkoja niin itselleni ei riitä pikalukkoja kyykkyyn tai maastavetoon. Pitäjänmäen PTVGYM:llä kun on liian vähän kunnon muovisia pikalukkoja treenipaikkoihin nähden. Itse en vain tykkää niistä klipsuista kyykkyä tai maastavetoa tehdessä. Myöskään klipsut eivät sovellu silloin kun käytän kyykyssä tai maastavedossa ketjuja.

Niin eli minua ärsyttää penkkaajat jotka käyttävät lukkoja oli painoja mitä tahansa ihan vain sen takia ettei Pitäjänmäen PTVGYM:llä riitä pikalukkoja sitten kyykkyyn tai maastavetoon. Myöskin kun Pitäjänmäen PTVGYM:llä ketjuissa itsessään ei ole enää niitä kiristys ruuveja niin niiden käyttöön tarvitsee myös käyttää lukkoja. Siitä huolimatta vaikka Pitäjänmäen PTVGYM:llä ei ole riittävästi pikalukkoja mikä ärsyttää välillä itseäni niin pidän lukkoja käyttäviä penkkaajia kuseilijoina. 

Tämä on ja on ollut vain oma mielipiteeni yli 18 vuotta eli anteeksi vain.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?