Mahdollinen ohi syönti vasta treenin jälkeen jos mahdollista jotta energia pysyy treenissä

30.06.2025 - 00:34

Olen nyt kirjoittanut parissa viimeisessä kirjoituksessa syömisestäni viimeisen vuoden aikana eli "Olen syönyt vuoden lähes pelkästään puhtaasti - Ei makean tai herkkujen syömistä vuoteen" sekä "Nykyinen ruokavalio missä suurin ateria on iltapala treenin jälkeen" niin nyt vuorossa on mahdollinen ohi syönti. Vaikka olen syönyt lähes puhtaasti vuoden niin silti olen syönyt hieman "ohi" tai enemmän minkä olen sitten tehnyt vasta treenin jälkeen illalla milloin minulla on muutenkin päivän suurin ateria.

Olen syönyt vuoden aikana lähes puhtaasti mutta muutamia poikkeuksia on kuten jäätelö, pizza, airfyerillä tehdyt kanansiivet. Ranskalaisia ja pihvejä en laske tähän ohi syönti kategoriaan niin niitä olen välillä tehnyt ja syönyt myöskin lounaalla kun olen tehnyt työpäivän kotona mutta myöskin treenin jälkeen palauttavana ateriana olen syönyt pihvin minkä lisäksi olen tehnyt ranskalaisia airfryrillä.

Se miksi syön mahdollisesti ohi vasta treenin jälkeen perustuu kahteen syyhyn jotka ovat energia taso sekä kropan / vatsan toimivuus treenin aikana. Ensinnäkin en halua että energia tasoni laskevat päivän aikana ennen treeniä sen takia että ole syönyt "epänormaalisti". En myöskään halua että vatsani tuntuu olevan täynnä tai turvonnut enkä varsinkaan halua ravata wc:ssä treenin aikana. Olen ollut vuosien saatossa niin monta kertaa turvonneen oloinen, täynnä tai vatsani on ollut sekaisin kun olen syönyt vähän mitä olen syönyt päivällä ennen treeniä. Treenaamaan on paljon mukavampi mennä kun vatsa ei ole turvonnut tai mene mahdollisesti sekaisin maastavetoa tai kyykkyä tehdessä.

Olen vuosien saatossa huomannut sen hyvinkin nopeasti että kun olen mennyt puhtaalla ruokavaliolla pitkään niin sitten kun olen syönyt jotain sellaista mitä en ole tottunut syömään vähään aikaan niin vatsani on joko turvonnut tai mennyt ihan sekaisin minkä lisäksi energia tasoni ovat alentuneet. Varsinkin rasvaiset ruuat sekoittivat vatsani todella nopeasti sekä sellaiset ruoka-aineet joita en ole syönyt vähään aikaan ja maitotuotteet turvottavat vatsani todella helposti ja nopeasti. Tämän johdosta en nykyään syö rasvaisia ruokia tai yritän niitä välttää ja mitä maitotuotteisiin tulee niin ne olen myöskin jättänyt hyvin pienelle määrällä tai jättänyt kokonaan väliin.

Se miksi syön mahdollisesti ohi vasta treenin jälkeen perustuu juurikin näihin asioihin sekä siihen että voin sitten vaihtaa tai lisätä iltapalan tähän mahdolliseen ohi syömiseen. Jos syön jotain suurempaa kuten pizzan tai kanansiipiä niin jätän valtaosan iltapalasta tällöin väliin ja keskityn vain ottamaan lisäproteiinin. Pienemmän ohi syönnin kuten jäätelön kanssa niin jätän iltapalasta vähemmän väliin tai sitten syön jäätelön vain iltapalan jälkeen lisänä.

Kun syön ohi treenin jälkeen niin se ei tule vaikuttamaan kyseisen päivän treenin energia tasoihin eikä varsinkaan siihen jos vatsa menee sekaisin siitä että syö vähän ohi tai "epänormaalia". Olen tätä ohi syömistä treenin jälkeen harrastanut jo pidempään kuin vuoden milloin olen jättänyt herkut ja makeiset väliin. Vielä silloin kun söin makeita ja herkkuja niin pääsääntöisesti söin ne vasta treenin jälkeen sillä tosiaan huomasin helposti jos olin syönyt niitä ennen treeniä. Tällöin juurikin tapahtui sitä että välillä vatsani oli täyden tuntuinen, turvonnut tai jouduin ramppaan wc:ssä ennen treeniä tai treenin jälkeen.

Olen tätä ohi syömistä treenin jälkeen maininnut ja mainostanut kuntosalilla jo jonkin aikaa sillä se on toiminut minulla ja yrittänyt sitä kautta motivoida ja auttaa muita saavuttamaan parempia tuloksia salilla.

Dieettiä on takana nyt seitsemän viikkoa? Alkupaino oli siinä hieman päälle 119kg ja näiden seitsemän viikon aikana alin paino on ollut tämän viikon keskiviikkona 114.5kg. Näin ollen dieetin alun ja alimman painon välinen ero on siinä 4.5kg ja muutoin paino on vaihdellut kokoajan. Alkuun paino liikkui siinä 117kg - 118kg välillä kokoajan minkä jälkeen paino alkoi liikkumaan 116kg - 118kg välillä ja nyt viime aikoina se on pyörinyt enemmänkin 115kg - 117kg

Tämä viikko tuntui menevän dieetin osalta suhteellisen rankasti niin päätin nyt viikonloppuna ottaa rennommin. Tämä dieetti on kuitenkin pitkäkestoinen ja mielestäni tuloksia on jo tullut vaikka niin aina ei näyttäisi tai vaikuttaisi. En siis pidä mitään stressiä suuntaan tai toiseen jos nyt viikonlopun syö enemmän tain vähemmän ohi. Kuitenkin kun olen käynyt aamuin illoin treenaamassa minkä päälle todella tiukkaa ruokavaliota koko viikon niin en näe mitään

Aloitin viime viikolla jälleen yhden dieetin mitä olin jo suunnitellut muutamia viikkoja. Tuossa viikko takaperin vain olin työmatkalla Ródoksella niin päätin aloittaa dieetin tuon viikon jälkeen. Viime viikolla menin aikalailla samalla kaavalla kuin aikaisemmissa dieeteissä. Aerobista treeniä en vielä aloittanut viime viikolla sillä otin kevyemmän paluun normaaliin arkeen. Jo viime viikon ensimmäiset treenit olivat raskaita ja vasta loppuviikon treenit

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä

Minulta kysyttiin töissä tällä viikolla olenko dieetillä? En oikein osannut vastata tuohon heti vaan vastaus taisi olla enemmänkin en osaa sanoa. Tuo kysymys laittoi minut miettimään missä tilassa olen dieetin kanssa? Olenko enää dieetillä missä olen alkuvuodesta ollut, olenko semidieetillä vai kenties normaalissa moodissa? Myöskin kun tällä viikolla tuli kysymys miten dieetti etenee niin niin... Olin alkuvuodesta dieetillä ja sitä kesti muutaman kuukauden