Maastaveto tuntuu tökkivän paikoillaan

19.06.2022 - 00:26

Eilen oli vuorossa jälleen maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuja käyttäen. Tuossa kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä niin tuli huomattua viime kertainen treeni PTVGYM:llä niin että tulokset olivat lähes identtisiä. Kuitenkin kun tässä mietin mitä tuloksia olen saanut viimeaikoina tehtyä maastavedossa niin aikalailla samojen painojen välissä olen viimeiset pari kuukautta mennyt. Tuossa jokin aika sitten sain tehtyä uuden maastaveto ennätyksen ketjuilla 260kg mutta tuon kyseisen treenin jälkeen hyvä kun 250kg plus ketjut on tullut edes kertaalleen.

Tiedä sitten onko se hyvä asia kuitenkin, että tulostaso on pysynyt samoissa vaikka se ei ole lähtenyt nousemaan? Sama koskee myös räkkivetoja joissa sain nostettua räkkiveto ennätykseksi 300kg minkä jälkeen sain vielä vastustusnauhoilla 280kg.  Noiden nostojen jälkeen kyseiset painot eivät ole pahemmin enää noussut. Vastustusnauhoilla taisin saada 270kg minkä lisäksi 280kg on tullut räkistä mutta ei niin helposti kuin esimerkiksi 300kg. Voi siis olla että omat odotukset ovat vain nousseet hyvien nostojen jälkeen ja kaikki muu tuntuu epäonnistumiselle.

Tälläkin kertaa osa nostoista tuntui helpoille ja sitten taas vaikeille. 220kg tuntui tällä kertaa todella helpolle mutta sen jälkeen suuremmat taas eivät. Yksi poikkeus kyllä tapahtui sillä kun tein ensimmäisen 230kg plus ketjut kahden noston sarjan niin tuo ensimmäinen nosto tuli kevyesti ja helposti. Tuon kahden toiston jälkeen loput 230kg plus ketjut eivät tulleet enää yhtä kevyen oloisesti. Kuitenkin päätin nostaa painot 250kg plus ketjut muutamien 230kg jälkeen. Tuo 250kg plus ketjut nousi hyvin alkuun mutta meinasi jäädä polviin.

Sain kuitenkin 250kg plus ketjut taisteltua ylös mutta sitten päätin sen olleen siinä. Olin hyvin pettynyt tuohon kyseiseen nostoon vaikka se nousikin ylös. Halusin sen vain olevan paljon helpompaa sillä tavoitteeni on edelleen saada maastavedossa se 300kg. Kuitenkin tällä hetkellä ollaan kaukana siitä vaikka välillä tuntuisikin sille, että olen edistymässä kuten räkkivedossa 300kg. Pitää nyt miettiä ja katsoa miten tulen tulevat treenit tekemään vai jatkanko vain fiilis pohjalta.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.

No niin nyt on virallisesti kotiudittu lomalta kotiin vaikka tuossa viime viikolla tulikin käytyä kotona. Tästä sitten pikkuhiljaa kohti arkea mutta ihan normaalisti arkea en tule kuitenkaan aloittamaan. Minulla on nyt lähisalin jäsenyys jäädytettynä tämän kuukauden loppuun kun sitä ei voinut tehdä kuun puolesta välistä. Tämän johdosta tulen sitten käymään päivittäin PTVGYM:llä minkä lisäksi pari kertaa käyn tuhlaamassa vielä Vantaan Loaded:lla kun kymmenen kerran kortista on pari kertaa jäljellä. Se jääkö nuo pari kertaa viimeisiksi Vantaan Loaded käynneiksi niin sitä on vaikea sanoa mutta todennäköisyys sille on suuri.

Viime viikolla tuli yritettyä pitkästä aikaa penkkipunnerruksessa oman painon maksimi toistomääräennätystä. Laitetaan penkkiin niin paljon painoja kuin oma paino on ja sitten vain tehdään niin monta toistoa kun vain saa. Aikaisempi oman painon penkki ennätys taisi olla 35 toistoa jos oikein muistan ja pysäytyspenkin vastaava lukema on 28 tai 30. En nyt muista sitä ulkoa mutta täältä blogistani sen kyllä löytäisin jos jaksaisin sen nyt hakea.

Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten kuinka PTVGYM teinit tykkää leikkiä wc:ssä kikkeleillä. Tuota on siis muutenkin tullut nähtyä pääkaupunkiseudun kuntosaleilla että miesten wc:n lattioilla kusi haisee ja lainehtii lattialla. Alkuun tätä en noteerannu PTVGYM:llä kun siellä aloin aktiivisesti käymään mutta toisaalta aika harvoin käyn kuntosalilla edes wc:ssä. Tampereen Loaded on ainoita kuntosaleja joissa käyn aktiivisesti wc:ssä johtuen tosin siitä että sinne on normaalisti parin tunnin ajomatka.

Viime viikon maanantaina en oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä ja miten edes tehdä treeniä. Olin kuitenkin edellisellä viikolla paukutellut erilaisia sarjaennätyksiä jokaisessa treenissä. Maanantaina en oikein tiennyt pitäisi yrittää jatkaa hyviä tuloksia kun niitä kerran tuli treenistä toiseen vai pitäisikö nyt pitää helpompaa jaksoa? Päädyin tuohon ensimmäiseen eli jatkaa hyviä tuloksia kun kerran rauta oli ollut kevyttä mutta onnistuisinko tuossa niin vain?