HIFI & HIGH END-MESSUT 2021 käyty ja koettu

04.08.2022 - 15:23

Viime viikonloppuna tuli käytyä Tampereella Hifihuoneen HIFI & HIGH END-messuilla ja samalla reissulla kolmannen kerran Loaded Gym:llä treenaamassa toisen kerran jalat. Kirjoittelen tuosta Loaded Gym kerrasta oman kirjoituksen ettei tästä tule nyt liian pitkä vaikka juuri nyt kirjoitus hetkellä en tiedä vielä mitä edes tulen kirjoittamaan. Nämä minun kirjoitukseni ovat aina vain tälläisiä extempore kirjoituksia ja jos olen yrittänyt miettiä jotain etukäteen niin eihän siitä ele tullut yhtään mitään. Lähes tulkoon kaikki kirjoitukseni on syntynyt sillä hetkellä kun saan ajatuksen mistä voisin kirjoittaa.

Viime vuonna HIFI & HIGH END-messuilta tuli ostettua HIFIMAN Sundara kuulokkeet joista löytyy myös HIFIMAN Sundara kokemuksia kirjoitukseni sekä yksi kaapeli. Tämän lisäksi paikan päällä oli koekuuntelussa Q Acoustics Concept 500 kaiuttimet joita olen jo hieman pidempään ajatellut hankkivani seuraavaksi. Kysyin myös viime vuoden messuilla kyseisistä Q Acoustics Concept 500 kaiuttimista tarjouksen mutta koska kyseessä oli valkoinen väri niin se ei ihan mieltänyt kun haluaisin tumman. Myöskin olin jo silloin ja vielä nykyään siinä uskossa, että nykyiset Q Acoustics Concept 40 kaiuttimet riittävän nykyisessä asunnossa. Pääsin kuitenkin tuolloin kuuntelemaan Q Acoustics Concept 500 kaiuttimia ja ne eivät kyllä pettäneet ja kuulin jo tuolloin suuren eron nykyisiin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimiin.

HIFI & HIGH END-MESSUT 2021 käyty ja koettu

Hifihuoneen HIGH END-messut eivät ole mitään kovin suuret messut vaan ne pidetään ihan Hifihuoneen tiloissa. Tämän johdosta messuilla ei helposti ole minulle välttämättä mitään. Ei siinä etteikö varsinaisilla Hifimessuilla mitkä pidetään Messukeskuksessa tai siinä viereisessä hotellissa olisi mitään vaikka ovatkin paljon suuremmat. Pidän pienemmistä hifimessuista juurikin sen takia, että niissä on suuremmalla todennäköisyydellä minulle jotain sillä haluan käydä katsomassa tuotteita joihin minulla on oikeasti varaa enkä brändien lippulaivamalleihin joihin minulla ei ole koskaan varaa. Varsinaisilla hifimessuilla kun pääsääntöisesti on tarjolla vain niitä lippulaiva tuotteita.

Hifihuoneen HIGH END-messujen yksi mielenkiintoinen asia on aina messutarjoukset mutta juuri tällä kertaa niistä mikään ei onnekseni osunut kohdalle. Olen aikoinaan ostanut Q Acoustics Concept 40 kaiuttimet Hifihuoneen HIGH END-messuilta messutarjouksesta. Messuilla oli tarjouksessa Pro-Ject Debut Carbon EVO vinyylisoitin mutta kyseinen vinyylisoitin on liian minimaalinen päivitys nykyiseen eli jos tarjouksessa olisi ollu uusi Pro-Ject Debut PRO niin tämän olisin kyllä napannut mukaani. Muuten tarjouksissa ei ollut itselleni mitään kiinnostavaa mutta kaikki vaihtolaitteet olisivat olleet -10%. Kuitenkaan juuri sillä hetkellä vaihtolaitteissa ei ollut mitään mikä olisi kiinnostanut.

Yleisesti Hifihuoneen HIGH END-messuilla oli kyllä monia kaiuttimia sekä kuulokkeita kuuntelussa minkä lisäksi näki ja koki erilaisia vahvistin mahdollisuuksia. Kaikki koekuuntelussa olleet laitteet olivat kuitenkin eri kuin viime vuonna kuten ne ovat olleet aina. Tämän vuoden messut olivat itselleni nopeasti läpikäyty juttu sillä messuilla ei ollut itselleni tällä kertaa mitään ihmeellistä mutta toisaalta tämä ei niinkään yllättänyt. Kuitenkin näillä messuilla tulee aina käytyä kunhan vain muistan ja kerkiän sillä näistä on tullut pienimuotoinen perinne.

Viime vuoden loppupuolella päivitin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimet Sonus Faber Sonetto V kaiuttimiin ja samalla ostin IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassut. Tuolloin huomasin heti IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassujen parantaneen äänenlaatua Sonus Faber Sonetto V kaiuttimissa niimpä päätin että jossain vaiheessa tulen hankkimaan Isoacoustics Orea Bronze vaimennustassut Sonus Faber Lumina C keskikaiuttimen alle ja mahdollisesti myöskin vinyylisoittimen alle.

Viime viikonloppuna Hotelli Rantapuistossa pidettiin Helsinki Highend -hifimessut. Tämä oli nyt toinen kerta kun kyseiset Helsinki Highend -hifimessut järjestettiin ja itselleni ensimmäiset mitkä huomasin juuri ja juuri ennen kuin ne olivat. Viime vuonna satuin huomaamaan mainoksen Helsinki Highend -hifimessuista varmaankin Hifihuoneen sivuilta vasta sen jälkeen kun ne olivat jo olleet. Tälläkin kertaa satuin huomaamaan Helsinki Highend -hifimessujen mainoksen juurikin Hifihuoneen sivuilta sattumoisin kun sinne jostain syystä eksyin ilman sen suurempaa syytä. Myöskin pari päivää ennen Helsinki Highend -hifimessuja minulle tuli Audiokaupan uutiskirje missä oli maininta Helsinki Highend -hifimessuista.

Siitä on nyt kolme viikkoa tai oikeastaan kolme viikkoa ja pari päivää kun ostin Tampereen Hifihuoneelta uudet kaiuttimet Sonus Faber Sonetto V sekä Sonus Saber Lumina C1 keskikaiuttimen. Ensimmäisen viikon aikana en kerinnyt katsoa yhtään elokuvaa vaan keskityin kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan sarjoja illalla treenien jälkeen. Ensimmäinen viikonloppu menikin sitten Tampereella / Vammalassa kun olin viemässä vanhoja kaiuttimia Q Acoustics Concept 40 Hifihuoneelle vaihtoon sekä käydessä treenaamassa Tampereen Loaded:lla. Tuon jälkeen toisena ja nyt kolmentena viikonloppuna olenkin sitten ehtinyt katsomaan muutaman elokuvan.

En edes muista kuinka monessa kirjoituksessa kesän aikana ja sen jälkeen olen maininnut IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassut. Tutustuin ja aloin tutkimaan IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassuja kesän aikana oikein kunnolla ja tulin hyvin nopeasti siihen tulokseen että voisin ostaa IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassut jos ne sopisivat sen hetkisiin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimiin. Olin kesällä normaaliin tapaan pois kotoa kun näitä asioita alas jostain syystä tutkimaan ja miettimään. Minulla oli kyllä pienoinen epävarmuus että Q Acoustics Concept 40 kaiuttimiin IsoAcoustics GAIA iii kaiutin tassuja ei saisi kiinni.

Kirjoitus hetkellä ollaan sunnuntai-illassa ja ensimmäinen päivä uusien kaiuttimien kanssa alkaa olemaan takana päin. Mennään ajassa taaksepäin pari viikkoa kun tämä koko prosessi alkoi yhtäkkiä ja hieman extemporeen vaikka olen kyllä kaiuttimia tässä jo katsellut tovin. Varsinkin kesällä tuli mietittyä yksiä Focal kaiuttimia jotka olivat Tampereen Hifihuoneellta tarjouksessa kun olivat poistuva pari. Olin kyseisiä Focal kaiuttimia muutama vuosi sitten Helsingin Hifimessuilla koekuunnellut ja kysyin silloin myöskin tarjousta. Mietin oikeasti kyseisiä Focal kaiuttimia mutta ongelma oli hieman kun halusin saman sarjan keskikaiuttimen mutta sitä ei ollut enää saatavilla.