Dieettiä takana yli kuusi viikkoa ja kaksi tankkauspäivää

29.11.2017 - 12:26

Dieetti jatkaa kulkuaan vaikka mitään ei oikeastaan tunnu tapahtuvan, ainakin jos vaa'alla käy mitä en ole kyllä tehnyt. Dieettiä on nyt yli kuusi viikkoa takana päin mihin on kuulunut kaksi tankkauspäivää kolme viikkoa plus kolme viikkoa. Ajattelin alunperin pitää neljä viikkoa plus neljä viikkoa, mutta kaikenmaailman pikkujoulut "pakottivat" minun muokkaamaan suunnitelmia. Muutoin tankkauspäivien väliin olisi jäänyt pari viikkoa jos olisin aloittanut neljännellä viikolla tankkaus. Yleisellä tasolla tässä ei kuitenkaan olla millään niin tarkoilla dieeteillä kun mihinkään kisakuntoon ei kuitenkaan ole tarkoitus päästä. Kuitenkin haluan ottaa dieetin sillä tavalla tosissaan, että yritän pidättäytyä dieetissä ihan kunnolla tekemällä pieniä muutoksia.

Kolme viikkoa dieettiä takana minkä jälkeen tuli ensimmäinen tankkauspäivä. Tämä tankkauspäivä meni kaikelta osin yli ja ostin aivan liikaa karkkia mikä sattui olemaan tarjouksessa. Ensimmäisestä tankkauspäivästä jäi käteen vain huono olo ja tajuaminen ettei makeeta tarvitse syödä noin paljoa mitä sitä ostin. Toinen tankkauspäivä oli ensimmäisestä tankauspäivästä kolme viikkoa minkä myöskin suoritin ensimmäistä tankkauspäivää maltillisemmin. Tähän oli kaksikin erilaista syystä. Ensimmäinen vaikuttava tekijä oli pikkujoulut minkä johdosta en voinut vain syödä syödä syödä mitä olisin jaksanut sillä päivässä oli muutakin ohjelmaa. Tästä päästäänkin toiseen syyhyn mikä oli ensimmäisen tankkauspäivästä tullut huono olo. Yhdessä ensimmäisen tankkauspäivän huonon olon sekä pikkujoulujen takia tästä jälkimmäisestä tankkauspäivästä tuli erilainen, mutta vain hyvässä mielessä.

#breakfast #espresso #greentea #oatmeal #coffeeplustea #coffee #wakeupcall

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Tästä nyt sitten tarkistamalla kalenterista niin joulu on neljän viikon päästä toisesta tankkauspäivästä jolloin ajattelin pitää tankkauksen. Se millainen tankkaus jouluna tulee olemaan niin on vielä auki ja tulenko pitämään uudenvuoden myöskin vapaa syönti päivänä on vielä auki. Se millainen joulusta ja tämän jälkeen uudestavuodesta tulee syönnin osalta edes tulee niin mielestäni olen saanut hyvin ei niin tietoisesti tankkauspäivät osumaan kohdilleen. Kolme viikkoa tankkaus, kolme viikkoa tankkaus minkä jälkeen neljä viikkoa tankkaus. En yhtään siis suunnitellut tuota vaan olen edennyt ihan sen mukaan mitä nyt on tullut vastaan ja hyvin se on mielestäni mennyt.

Olisin kyllä voinut tehdä myöskin niin, että olisin pitänyt ensimmäisen tankkauspäivän vasta kuuden viikon jälkeen minkä jälkeen olisi tullut tuo joulu eli neljä viikkoa ja tämän jälkeen jatkanut neljällä viikolla. Kuitenkin on välillä hyvä syödä hieman vapaammin kun on dieetillä kunhan sitä ei vain tee liian usein ja oikeasti on dieetillä. Sitä miten tulen jatkamaan tankkauspäivien välejä on vielä auki. Tulenko pitämään ne kolmessa viikossa vai käytänkö neljää viikkoa niin sen aika vain näyttää ja päätöksiä teen sen suhteen vuoden vaihtuessa.

Dieetin aikana en ole hirveästi vaa'alla käynyt ja nekin harvat kerrat kun olen niin olen ollut pettynyt. Paino ei ole hirveästi lähtenyt laskemaan vaa'an mukaan mikä tuo sinällään epätoivoa dieettiä kohtaan kun ei ole ihan varma toimiiko dieetti? Tietenkin jos kiinnostaisi niin voisi alkaa käyttämään mittanauhaa ja mittailla vyötäröä, käsiä, jalkoja ym ym. En vain ole ihan niin kiinnostunut kuitenkaan asioista, että dieetin kulusta tarvitsisi jotain dataa kerätä. Itsestäni kuitenkin tuntuu ollessani dieetillä kevyemmältä sekä energisemmältä niin se saa riittää tässä vaiheessa.

En ole vielä näiden kuuden dieettiviikon aikana tehnyt aerobista / cardio touhuja vielä yhtään niin uskoisin näiden tulevan auttamaan kun aerobista alan tekemään. Tällä hetkellä dieetti on siis rullannut vain ruokailun osalta ja aerobiset treenit on tarkoitus ottaa käyttöön piakkoin. Aerobista harjoittelua en ole ottanut vielä käyttöön kahdesta syystä. Tällä hetkellä saan tehtyä hyvillä painoilla maastavetoa, penkkiä sekä kyykkyä minkä johdosta en ole halunnut riskeerata tuloksien tippumista aerobisella treenillä. Tällä hetkellä kun kyseisissä liikkeissä sujuu ihan hyvin ja uusia ennätyksiäkin on tullut niin treenin vaihtaminen "voimailusta" pois on aivan oma lukunsa sillä aerobinen treeni heikentää maksimituloksia. Toinen asia on dieetin aikana oleva aerobisen treenin progressio. Dieetillä pitäisi pystyä tekemään aerobista treeniä progressiivisesti dieetin edetessä minkä johdosta olen ajatellut että "nollista" on helpompi lähteä nostamaan aerobista treeniä kuin sitä jo tekemällä. Käytännössä siis jos ennen dieettiä juoksee kolmen kilometrin lenkkejä niin progression mukaan tuo luku pitäisi nousta tyyliin 5km, 7,5km ja 10km dieetin edistyessä. Kun paino ja rasvat tippuvat niin kroppa tarvitsee kokoajan enemmän aerobista jotta se poltettua paremmin ja paremmin rasvaa.

Viime viikon lauantaina palasin kotiin joululomalta ja hain samantien Suomalaisesta kirjakaupasta Viiniopas 2021 kirjan mikä oli toinen viiniin perustuva kirja mitä minulle suositeltiin joululomalla. Minun oli myöskin tarkoitus hankkia Viinistä viniin kirja mutta Ison Omenan Suomalaisessa kirjakaupassa sitä ei ollut hyllyssä niin päädyin ostamaan tuolloin vain Viiniopas 2021. Katsoin kyllä, että Tapiolan Suomalaisessa kirjakaupassa olisi ollut Viinistä viniin

Tänä vuonna minulla on on edessä keittiöremontti mikä on ollut tiedossa ja odotettavissa jo vuosia. Pari vuotta sitten minulla oli putkiremontti minkä yhteydessä tehtiin myös kaikki muut uudistukset kuten sähköt ja keittiöön liittyvät putket ja uusin jopa väliseinän laatotuksen. Tuolloin en syystä tai toisesta tehnyt keittiöremonttia vaikka sitä todella hieman ajattelin mutta tulin silloin siihen tulokseen, että toteutan sen myöhemmin. Tuolloin keittiö olisi

Olen nyt viimeaikoina onnistunut saamaan painon tippumaan pikkuhiljaa. Käytännössä sen jälkeen kun kävin kehonkoostumusmittauksessa ja aloin tekemään pieniä muutoksia pikkuhiljaa käytännössä moneen asiaan niin olen saanut painoa pois. En tiedä nyt tarkkaan mikä on vaikuttava tekijä vai onko nämä kaikki muutokset yhdessä muutos siihen, että paino on alkanut tippumaan. Olen kyllä jo saanut kesän jälkeen tiputettua painoa, mutta se on tuntunut jämähtäneen tiettyyn

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä