Dieetti on jatkunut rankasti minkä johdosta otan nyt viikonlopun vapammmin

09.11.2019 - 11:28

Tämä viikko tuntui menevän dieetin osalta suhteellisen rankasti niin päätin nyt viikonloppuna ottaa rennommin. Tämä dieetti on kuitenkin pitkäkestoinen ja mielestäni tuloksia on jo tullut vaikka niin aina ei näyttäisi tai vaikuttaisi. En siis pidä mitään stressiä suuntaan tai toiseen jos nyt viikonlopun syö enemmän tain vähemmän ohi. Kuitenkin kun olen käynyt aamuin illoin treenaamassa minkä päälle todella tiukkaa ruokavaliota koko viikon niin en näe mitään ongelmaa ottaa hieman vapaammin. Keskiviikkona jalkatreenin jälkeen kotiin päästyäni ennen nukkumaan menoa jalkojani alkoi särkemään sekä myöskin hieman päätä. Nuo säryt jatkuivat aina aamuun asti jolloin jouduin treenaamaan aamutreenin niiden kanssa. Tämä hieman "laukaisi" sen ajatuksen vapaammasta viikonlopusta ruokavalion suhteen.

Tietenkin dieetti hyötyisi enemmän siitä etten olisi pitänyt vapaampaa viikonloppua ruokavaliosta. Kuitenkin tässä pitää ajatella kokonaisuutta ja myöskin sitä etten nyt ihan rääkkää itseäni ihan liikaa. Kuitenkin tässä pitää tehdä myöskin muita asioista ja yleinen olotila on se asia mikä on tärkeä. Jos on jatkuvasti rääkillä treeneistä ja ruokavaliosta johtuen niin se ei tee kyllä yhtään sen parempaa vain päin vastoin. Seuraamukset kovasta rääkistä vähäisellä syömisellä voivat olla jopa huonommat pidemmällä aikavällillä kuin pitää vapaampi viikonloppu.

Sitten kuitenkin kun tämä kaikki on ihan vapaaehtoista eikä millään tapaa pakollista tai tarvitse olla missään kunnossa ajalla x niin miksi sitä sitten kiduttaa itseään ihan niin paljoa? Kuitenkin hieman on pakko kiduttaa jos haluaa tuloksia mutta jatkuvat pidempi aikainen kidutus? Dieetti ja varsinkin kovemmat muutokset fysiikassa tai painossa vain tarvitsevat joko hirveän pitkän aikavälin muutokset tai sitten hirveän "kidutuksen". Sitten on myöskin se mitä hakee dieetiltä tai jopa elämän tapojen muutokselta? 

Ehkä itse haen tai odotan jotain sellaisia tuloksia joita en tule helposti tai ollenkaan saamaan? Näin ollen tämä rääkki voi olla hieman turhaa siinä mielessä. Myöskin kun tämän hetkiset tulokset eivät ehkä ole ihan niin suuria niin kun tästä palaa "normaaliin" rytmiin hieman kevyemmän ruokavalion muodossa niin kaikki tämä rehkiminen ja tuskailu on ollut turhaa? Tunnen olevani tällä hetkellä kevyemmässä kunnossa sekä yleisesti tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin ennen tämän dieetin aloittamista. Tämä viittaisi siihen, että tällä dieetillä on ollut vaikutuksia. Kuitenkin nälän tunne ja välillä pienet päänsäryt eivät kuitenkaan pidemmällä aikavälillä ole ihan sen arvoista että tätä jaksaisi jatkaa ihan huvin vuoksi.

Kun syön vähän ja vältän hiilareita aterioilla niin joudun juomaan päivän aikana normaalia enemmän minkä johdosta joudun ramppaan wc:ssä todella useasti. Myöskin luultavasti ruokavaliosta tai ehkä jopa yleisesti "rääkistä" johtuen vatsa on siinä määrin sekaisin, että kaikki tulee enemmän tai vähemmän joko vetenä tai kurana alas. Kysymys kuuluukin edelleen onko tämä kaikki sen arvoista?

Olikohan se joskus viime vuoden kesällä tai niihin aikoihin niin ostin pari purkkia Breyers Delights proteiinijäätelöä kun se oli tarjouksessa. Kyseessä taisi olla Breyers Delights MINT Chip ja COOKIES & Cream maut. Heti en muista kumman söin ensin mutta heti ensimmäisen purkin aikana huomasin ettei kyseinen "jäätelö" ole kyllä minulle. Toinen purkki oli edes hieman parempi mikä taisi olla Mint Chip mutta ei tämäkään mikään ihmeellinen ollut. Nyt viimeisen

Itse olen kokeillut laihduttaa käytännössä kahdella eri tavalla ja olen huomannut, että toinen toimii ja toinen oikeastaan ei. Nämä tavat ovat tietenkin aerobinen treenaaminen sekä ruokavalio. Yhdistämällä nämä molemmat asiat saadaan parhain tulos, mutta valitsemalla aerobisen sekä ruokavalion väliltä ruokavalio on ehdoton voittaja. Näin ainakin olen itse tämän asian oikeasti todennut. Aikoinaan vuosia sitten kävin todella aktiivisesti juoksemassa ja talvella

En ole ollut dieetillä oikeastaan enään kolmeen viikkoon ainakaan mutta siitä huolimatta olen kuullut ihmisiltä, että minun dieettini etenee. Tähän vain olen vastannut, että en ole ollut enään "kunnon" dieetillä kolmeen viikkoon vaan enemmänkin semidieetillä. Vein molemmat vaakani Pelican Self Storageen jo viikkoja sitten niin en ole voinut seurata omaa painoani sen jälkeen mikä on ollut oikeastaan vain hyvä asia. Kun ei ole yhtään seurannut painoa vaa'an

Vaikka jäätelöä tulee syötyä välillä suhteellisen paljonkin niin silti jäätelön valmistajat ovat minulle tuntemattomampia tai jäänyt itseltäni testaamatta. Yleensä helpoin se helpoin ja halvempi valinta onkin ottaa suoraan Valion Aino tai Ingman Creamy jäätelö. Valio Aino ja Ingman Creamy ovat suhteessa halvempia kuin Mövenpick, Ben and Jerry's tai Häagen Dazs. En ollut edes kuullutkaan Häagen Dazs jäätelöstä ennen kuin pari viikkoa sitten nähdessäni Ison

En oikeastaan ole ollut dieetillä enään kolmeen viikkoon ja nyt viimeistään voi oikeasti sanoa, että dieetti on ohi. Kolme viimeistä viikkoa olen ollut kyllä viisi - kuusi päivää viikosta dieetillä, mutta viikonloppuisin on tullut syötyä hieman ohi. Näin on käynyt kolme viikkoa putkeen mikä on kyllä tarkoittanut sitä, että dieetti ei ole päällä vaikka olen henkisesti itse vedonnut dieettiin. Tämän hetkinen on enemmänkin "semidieettiä" tai normaaliin paluuta