Yli kuukausi penkkiä kipujen kanssa kipeällä kädellä

20.01.2024 - 15:13

En ole nyt yhtään varma milloin aloin tuntemaan kipuja oikeassa kädessä kun tein penkkiä. Yhtenä päivänä en tuntenut kipuja ja seuraavana tunsin. Myöskin kivut alkoivat tuntua vasta silloin kun olin saanut tankoon painoja sen 160kg tai 180kg. Välillä tosiaan ei tuntunut mitään ja välillä sitten hieman jotain kun tein penkkiä 180kg tai yritin nostaa 200kg. Sitten yhdessä välissä taas kaikki kivut lähti kunnes siinä joskus marraskuun lopulla huomasin treenistä toiseen kipuja oikeassa kädessä. Ja kun on tälläinen jäärä niin penkkiähän ei jätetä tekemättä vaikka pieniä kipuja tuntuisikin. Ainoa niin silloin ei mennä niihin ihan maksimipainoihin ja katsotaan hieman tarkemmin sitä tekemistä.

Kun aloin tuntemaan että kädessä on jotain kipuja treenissä niin aloin käyttämään treenissä enemmän slingshottia. Tein pitkään penkki treenit ilman slingshottia kun yhdessä vaiheessa tein vallan penkki treenit slingshottia käyttäen. Nyt olen taas sitten palannut tekemään penkkiä slingshotilla kun huomasin heti että kun otin slingshotin käyttöön niin treenin aikana tuntunut kipu niin en tuntenut sitä. Kuitenkin vaikka pääosin käytin ja käytän slingshottia penkki treeneissä niin alun lämmittelyt ja painoihin "tottuttelut" tein ilman slingshottia.

Penkki treenini ovat menneet siis aikalailla miten ne ovat menneet. Aluksi teen viisi toistoa 60kg sekä 100kg painoilla minkä jälkeen teen 140kg painoilla kaksi kolmen toiston sarjaa. Viimeiseksi olen yleensä sitten tehnyt 160kg painoilla kahden tai kolmen toiston sarjan. Kaikki sarjat ja toistot teen pysäytyksellä ja tuon 160kg painoilla tehdän sarjan jälkeen yleensä tiedän missä päivän kunto menee eli mihin suuntaan treeniä alan rakentamaan. Yleensä ensimmäinen sarja 140kg painoilla voi tuntua raskaalle minkä johdosta teen sen toisenkin sarjan sillä se kertoo minulle enemmän päivän kunnosta ja menee muutenkin aina paremmin. 

Tuon 160kg jälkeen olen sitten tehnyt mitä olen tehnyt mutta tuohon 160kg asti olen tehnyt kaikki sarjat ilman slingshottia. Vaikka välillä tuo 140kg ja 160kg on hieman tuntunut kipeässä kädessä mutta ei niin paljoa että se olisi tuntunut pahalle. Tämä ihan sen takia että tiedän oikeasti kestääkö käsi ettei nyt ala turhan aikaisin käyttämään slingshottia milloin päivän kunto ei olisi ihan niin selvillä tai käden kunto. Slingshot ei anna kyllä mitään ilmaiseksi että jos päivän kunto on huono niin ei se slingshot niin paljon auta. Kuitenkin tiedän oikeasti päivän kunnon 160kg mukaan kun teen sen ihan normaalisti.

Kuitenkin sitten jos treenin loppupuolella jos olen tehnyt vielä esimerkiksi 140kg painoilla pidempää sarjaa niin ne olen sitten vielä tehnyt slingshottia käyttäen. Tämä ihan sen takia että siinä on kuitenkin sitten takana 160kg - 200kg painoilla yleisesti tehtyjä sarjoja ja toistoja. Sitten kun tuo käsi ei ole kuitenkaan kunnossa niin parempi vain tehdä 140kg painoilla tehdyt pidemmät sarjat slingshottia käyttäen.

Slingshotin lisäksi olen myöskin lisännyt kuminauhalla tehtyä lämmittelyä miten teen aina ennen penkki treeniä. En lämmittele penkissä tyhjällä tangolla koska en näe siinä mitään järkeä. Teen penkissä kevyet viiden toiston sarjan 60kg ja 100kg painoilla mitkä eivät oikein paina missään ja sen jälkeen alan vasta oikeasti tekemään eli 140kg painoilla. Olen jo pitkään tehnyt niin ja tämä toimii minulle. Aluksi siis teen kuminauhalla 10 - 20minuuttia erilaisia 10 - 20 toiston liikkeitä käyttäen eri suuntia ja kohdistaen lämmittelyä eri kohtaan rintaan. Tuon kuminauhalla tehdyn lämmittelyn jälkeen olenkin sitten heti valmiina penkkaamaan.

En suosi myöskään tyhjällä tangolla penkkaamista senkään takia että liike rata tyhjällä tangolla ei ole sama kuin painoilla tehtynä. Samaa teen myös kyykyssä missä en myöskään tee kyykkyä ilman painoja. Käytännössä tekniikka ja liiradat löytyvät vasta kun tangossa alkaa olemaan painoja sen 100kg. Varsinkin kyykyssä huomaan että vasta siinä 100kg kohdalla tekniikka alkaa löytyä vasta kun painot alkavat painamaan alaspäin enemmän jolloin löydän myös tekniikan helpommin.

Raskas treeni viikko takana mikä kesti kahdeksan päivää sisältäen yhden lihasryhmän per päivä on takana ja uusi treeniviikko alkoi vanhoilla kujeilla. Toissa lauantaina alkanut raskas treeniviikko päättyi lauantaina hauistreeniin minkä jälkeen sunnuntaina vietin välipäivän. Ajattelin aluksi riittääkö yksi välipäivä ennen uutta treeniviikkoa vai ei? Tämän johdosta olin hieman ajatellut pitäväni myöskin maanantaina välipäivänä, mutta toisin kuitenkin kävi. Tänä

Raskas treeniviikko päätökseen hauistreenin myötä. Näin ollen minulle tuli kahdeksan päivää kuntosalitreenejä putkeen. Niin sanotusti jälleen uusi ennätys peräkkäisissä päivissä mitattuna. Edellinen "ennätys" tuli joululomallani kun kävin kuutena päivänä peräkkäin treenaamassa. Tällöin olisi myöskin saattanut tulla helposti seitsemän tai kahdeksan päivän putki, mutta päätin tuolloin pitää jouluaaton välipäivänä. Mitään ennätyksiä en tässä hakenut enkä noita

Tällä viikolla hieman kävi niin kuin alunperin "suunnittelin" ruokien osalta. En nyt sanoisi suunnitelleeni, mutta hieman mietin asiaa. Syön vähän raskaan treeniviikon aikana. Tulin siihen tulokseen viime viikolla ettei näin kannata tehdä kahdestakin syystä. Yleinen jaksaminen ja olotila laskee helposti kun ei syö riittävästi mikä vaikuttaa myöskin jaksamiseen kuntosalilla. Kun kroppa ei saa tarvittavasti tiettyjä asioita niin tällöin kroppa alkaa antaa

Torstaina oli vuorossa raskastreeni ja samalla sekä ajallisesti että liikemäärällisesti lyhin treeni. Torstaina oli vuorossa alaselkä ja tällä kertaa kuntosalille menoaikakin oli viikon aikaisin. Torstaina treeni alkoi jo kello 15:sta ihan muista syistä ja tämä oli vain paras kellon aika treenille. Sinällään tuolla kellon ajalla ei ollut vaikutusta treeniin tai siihen miten se toteutettiin. Käytännössä minulla oli aikataulu milloin minun piti lähteä keskustaan

Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut tällä viikolla päivistä sekaisin. Luuulisin tähän asiaan vaikuttaneen sen, että treeniviikko alkoi jo lauantaina etureisitreenillä. Tämän jälkeen olen kyllä tiennyt koska on ollut viikonloppu sekä arkipäivä, mutta päivät ovat olleet hakusessa. Maanantaina taisin luulla, että on tiistai ja tiistaina taisin olla jo keskiviikossa ajottain. Käytännössä tällä ei ole ollut mitään merkitystä vaikka päivät ovat olleet sekaisin kun

Rintatreeni taisi olla nyt ensimmäinen treeni kun seuraavana päivänä edellisen päivän treeni on oikein tuntunut. En oikein osaa sanoa miksi juuri rintatreeni on tuntunut treenin jälkeisenä päivä enemmän kuin muut treenit. Ennen rintatreeniä tein vielä enemmän lämmittelyä ja venyttelyä kuin viikon muissa treeneissä joten onko rintatreeni ollut vain kovin treeni tähän asti? Onko rinta ottanut treenin vain paremmin kuin muut treenit? Vai tarvitseeko rinta vain

Kalenterissa viikko vaihtui, mutta treeniviikolla viikko jatkui. Maanantaina vuorossa oli rintatreeni ja menimme "poikkeuksellisesti" kuntosalille ennen kello 16:sta aikaa. Tämä oli hieman suunniteltu asia ja mielestäni tämän aikaisemman ajankohdan kuntosalilla huomasi. Kuntosalilla oli paljon rauhallisempaa mitä siellä on ollut viimeiset pari viikkoa. Tosin helmikuu alkaa olemaan lähellä mikä myöskin vaikuttaa yleisellä tasolla väkimääriin kuntosalilla

Ennen kuntosalille menoa en ollut varma vielä päivän treenistä. Ajattelin sen olevan joko selkätreeni tai rintatreeni, mutta tähän halusin vastauksen salikaverilta mitä tänään tehdään. Minulla oli pienoinen suunnitelma missä järjestyksessä minkäkin lihasryhmän voisi tehdä. Päivistä ei ollut niinkään tietoa, mutta tänään treenin aikana tuohonkin tuli vastaus kun mietimme miten treeniviikko tulee nyt jatkumaan. Treeniviikkoi alkoi etureisitreenillä mitä seurasi

En muista olisinko ikinä aloittanut treeniviikkoa lauantaina, mutta nyt lauantaina tuli ailoitettua raskas treeniviikko. Alunperin raskas treeniviikko oli tarkoitus aloittaa maanantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa viikolla vähän väliä niin kävi myös raskaan treeniviikon alkamisajankohdan. Periaatteessa tuolla ei ollut nyt niin väliä alkaako treeniviikko lauantaina vai maanantaina. Olen tottunut sekoittelemaan treenien päiviä sekä treeniviikkojen

Maanantaina minulla muuttui tämän viikon suunnitelmat treenien osalta aluksi hieman minkä jälkeen muutoksia alkoi tulemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tuplatreeniviikko ainakin osittain ja hallijuoksu keskiviikkona. Nämä suunnitelmat muuttuivat maanantaina jolloin perjantain treeni Jutan kanssa Salmisaaressa vaihtui tiistai-iltapäivään. Tämän johdosta päätin sitten tehdä maanantaina kymmenen tunnin työpäivän jotta sain tunteja tehtyä sisään ettei minun