Vaihtelevia treenejä ja kun treeni kulkee niin silloin kannattaa myös tehdä eikä säästellä

19.10.2017 - 16:58

Tämän viikon treeniviikko on ollut siinä mielessä "vuoristorataa", että yhtenä päivänä kulki hyvin, toisena hieman "säästelin" ja kolmantena meni huonosti. Viikko alkoi hyvin maanantaina kun sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla kahden toiston "sarjan" eli nykyisellä ennätyksellä kaksi toistoa. Saman tein seuraavana päivänä penkissä eli 210kg painoilla kaksi toistoa mutta tuo ei tuntunut yhtä hyvälle sillä reservissä tuntui olevan mahdollisuuksia enempään ja suurempiin painoihin. Syystä tai toisesta päätin kuitenkin tällä kertaa jättää penkissä suuret nostot tuohon ja siirryin tekemään "vain" 160kg painoilla pidempiä yli kymmenen toiston sarjoja. Viikko jatkui sitten keskiviikkona jalkatreenillä mikä tuli aloitettua kyykyllä, mutta missä en saanut sellaisia sarjoja kuin olisin toivonut. Sain tehtyä 160kg painoilla kolme kahden toiston "sarjaa" joihin olin pettynyt sillä olisin halunnut saada vähintään kolmen toiston settejä tai jopa suurempia.

Maastaveto yllätti maanantaina ihan täysin ja koko 250kg nostaminen kakkosella tuli puskista. Olin tuohon oikeasti tyytyväinen verrattuna seuraavan päivän penkkiin. Penkin tein slinghshottia käyttäen eli ei ole mitenkään verrattavissa maastavetoon vaikka painot ja toistot vastasivat suhteessa toisiinsa. Erona oli tietenkin penkissä slighshot joka auttoi asiassa paljon ja tämä olisikin ollut ihan eri asia jos olisin nostanut tuon kyseisen 210kg kahteen otteeseen ilman slingshottia.

Olen jo pidempään itse tehnyt niin eli useampia vuosia, että hyvän päivän tullessa en ala "säästämään" mitään varastoon vaan nostan mielummin niitä painoja / toistomääriä tai sarjamääriä. Olen nimittäin huomannut, että tuolla säästämisellä ei voita mitään eikä se myöskään auta seuraavalla kerralla. Ainoa asia mihin se auttaa on seuran päivän treeni, mutta ei seuraavaan saman lihasryhmän treeniin tyyliin viikon päästä. Päivät ovat olla niin erilaisia heti nukkumisesta lähtien, että et voi tietää miten tulet jaksamaan sitten kun treenin aika on. Tämän vuoksi en myös suunnittele painoja etukäteen sillä en voi tietää onko ne sille päivää sopivat, pienet vai liian suuret.

On päiviä jolloin tietyt painot jolla on tehnyt tuntuu kevyelle ja on niitä päiviä kun ne samat painot tuntuvat raskaalle. Tästä syystä itse aina katson päiväkohtaisesti mitä painoja tulen käyttämään sillä haluan ottaa treenistä kaiken sen irti mitä saan. Jos on hyvä päivä ja saisin tehtyä isommilla painoilla tai pidempiä sarjoja niin käytän tämän hyväkseni sillä en voi tietää miten jaksan tehdä seuraavassa treenissä. Mielummin nyt käytän hyväkseni kaiken sen voiman ja jaksamisen mitä on kuin jätän treenin puolitiehen tai jopa kesken sen takia, että sarjamäärä tai toistomäärä tuli täyteen. Jos tänään jaksaa tehdä kymmenen toistoa niin sitten teen kymmenen toistoa. Jos puolestaan jaksaa tehdä samoilla painoilla viisitoista toistoa millä viimeksi jaksoi tehdä kymmenen toistoa niin sitten teen ne viisi toistoa enemmän.

Tämä on osaltaan liittyy myös siihen asiaan, että mielummin treenaan vain muutamia liikkeitä treenin aikana kuin miljoonaa eri liikettä. Se mikä liike tuntuu ottavan hyvin perille ja haluttuun paikkaan niin miksi tyytyä vain siihen normaaliin kolmeen sarjaan kun sitä voi tehdä ihan yhtä hyvin viisi - kymmenen sarjaa ja vielä siten, että niitä toistoja ei edes laske. Ottaa vain liikkeeseen painot päivän kunnon mukaan tyyliin sellaiseksi jolla luulisin saavan sen 8 - 15 toista ja alkaa vain tekemään ilman toistojen laskemista. Tietenkin siinä mielessä kannattaa toistoja hieman laskea, että en tulisi hirveästi päälle kahtakymmentä toistoa sillä yli 25 toiston sarjat alkavat olemaan jo liian pitkiä.

Itse olen siis treenannut tällä tavalla jo vuosia, että en hirveästi laske ja mieti toistomääriä, sarjamääriä tai liikkeissä käytettäviä painoja. Haluan mennä treenit tuntuman mukaan ja silloin kun yritän kehittää voimaa niin haen niitä yhden - kuuden toiston lyhyempiä "sarjoja" suuremmilla painoilla, mutta kuitenkin ottamalla päivän kunnon huomioon. Tästä syystä en harrasta mitään progressiota ainakaan viikon välein sillä sitä ei tiedä yhtään koska se huono päivä tulee. Tästä syystä jos haluan katsoa tai tehdä progressiolla niin se on pidemmän aikavälin huomio ja useamman kuin yhden treenin kestävä. Progression kyllä huomaa kun sarjapainot alkavat nousta ja niillä jaksaa tehdä lähes koska vain eikä silloin tällöin.

Keskiviikko oli epänormaali päivä ja keskiviikko oli pitkäpäivä. Käytännössä lähdin aamulla kuntosalille hieman jälkeen seitsemän ja pääsin kotiin takaisin puoli kymmeneltä illalla. Koko tämän aikaa olin joko kuntosalilla tai töissä. Aamulla lähtiessäni matkaan en ollut ihan ajatellut päivän rakennetta tuolla tavalla vaan päädyin siihen aamupäivän aikana. Minun oli tarkotus tehdä normaalin pituinen työpäivä minkä jälkeen palata kotiin ja tehdä illan työtehtävä

Tein nyt vaihteeksi suunnitelmia tulevien treenien osalta. Tähän vaikutti sellainen asia, että minulla on ollut vasen olkapää hieman kipeä sitten viime perjantain olkapäätreenin jälkeen. Perjantaina en huomannut normaaliin tapaan yhtään mitään vasemmassa olkapäässä. Mielestäni mitään ihmeellistä ei edes käynyt, mutta tästä huolimatta lauantaina aloin tuntemaan pieniä kipuja vasemmassa olkapäässä. Varsinkin kun aloin nostelemaan vasenta kättä niin tällöin

Kun suunnitelma ei toimi niin silloin tarvitaan muutoksia suunnitelmaan tai on käynnistettävä varasuunnitelma. Minulla ei ole dieettini varalle minkäänlaista varasuunnitelmaa joten menen vain tarvittaessa muutoksilla eteenpäin. Huomasin dieetin täyttyessä kolmatta viikkoa, että mitään huomattavaa ei ollut tapahtunut. Ainoa vertailu minulla on tosin ollut vaaka minkä pohjalta näiden kolmen viikon aikana ei ollut tapahtunut mitään. Tämän takia minun oli pakko

Sinällään ihmeellinen treeniviikko takana päin ainakin treenien jaon kannalta. En ole vielä varma onko treeniviikko ohi vai menenkö vielä sunnuntaina tekemään jonkun treenin vai en. En tiedä mitä suunnittelin alkuviikosta vai suunnittelinko yhtään mitään. Kaikki lihasryhmät tuli käytyä läpi vähintään kerran ja osa pari kertaa. Rintatreeni sekä selkätreeni tuli tehtyä tällä viikolla pari kertaa ja hauis, ojentajat, olkapäät sekä jalat kertaalleen. Oikeastaan

Tein pieniä muutoksia dieettiini kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tosin minulla on ollut vain vaaka dieetin muutoksien tarkasteluun mikä on huono asia. Vaaka kun ei kerro yleisen painon ohella mitään muuta ja pelkkää painoa katsoessa mitään vaikutuksia ei tiedä. Käyn kuitenkin aktiivisesti kuntosalilla joten vähäinen hiilihydraattien syöminen ei vain yksinkertaisesti mene ihan yksiyhteen painon kanssa. Olisikin se niin helppoa, mutta lihas kasvaa kun käy

Itse aloitin oman dieetin huhtikuun alussa ja vaa'an mukaan olen mennyt +-0 tuloksella. En osaa sanoa miksi vaa'an mukaan mitään ei ole tapahtunut kuten en tiedä onko mitään oikeasti tapahtunut. Olisi ollut varmaan parempi käyttää mittanauhaa tai käydä / tehdä jonkinlainen kehonkoostumusmittaus ennen dieettiä jotta vaikutusta voisi jotenkin seurata. En sitten tiedä onko tuo nyt hyvä tapa muutenkaan käydä jatkuvasti vaa'alla katsomassa painon kehitystä. Ainoa

Suunnitelmat tuntuvat aina muuttuvan. Olin ajatellut perjantaille ojentajapainotteista treeniä muutaman jalkaliikkeen kanssa ja tämän jälkeen pitäväni viikonlopun lepoa. Tuo suunnitelma toteutui ainoastaan perjantaina osalta. Löysin itseni nimittäin lauantaina iltapäivällä itseni yllättäen kuntosalilta. Sunnuntaina sentään meni välipäivän merkeissä. Yhdessä välissä olin kyllä suunnitellut jotain juoksuja viikonlopulle, mutta ajattelin nyt olevan parempi olla

Nyt perjantaiaamuna päätin jättää aamulenkin väliin mitä olin kylläkin suunnitellut. Maanantaiaamuna taistelyköysiä ja vatsoja, tiistaina oli vuorossa ihan perus maastavetotreeni, keskiviikkona aamulenkki sekä torstaiaamuna oli jälleen taisteluköysiä sekä vatsoja. Tällä samalla kaavalla perjantaina piti aamulla olla vuorossa aamulenkki, mutta päätin jättää sen välliin. Ajattelin sen olevan nyt hieman liikaa tässä vaiheessa. Keskiviikkoaamun aamulenkki vain

Minulla on ollut nyt tuplatreenipäivinä selkätreenin varalle muutamia erilaista yhdistelmiä. Aluksi tulin käyttäneeksi sellaista, että jaoin selkätreenin niin sanotustia kahtia enemmän vaakasuuntaisiin sekä yläsuuntaisiin treeneihin tai soutu- ja taljaliikkeisiin. Nykyään olen enemmän alkanut käyttämään tyyliä jossa teen aamulla maastavedon omana treeninä jolloin toiseen selkätreeniin jää kaikki muut liikkeet. Olen huomannut tällä tyylillä treenatessa sen, että

Pari asiaa on tullut ilmi tämän alkaneen dieetin aikana. Ensinnäkin viikonloppu oli sinällään vaikea kuten oletin. Tällöin ruokailusta piti olla erittäin tarkka katsomalla, että ei alkanut syömään liikaa. Samalla piti katsoa kelloa ja miettiä sitä milloin oli syömässä ja mitä. Tämä eroaa niin paljon arkipäivästä jolloin syöminen ja aikataulu menee enemmän työpäivän ja treenien mukaan. Olenkin siksi miettinyt ottavani enemmän treenejä viikonloppuun jotta saisin