Treenaaminen pidemmän tauon jälkeen

18.04.2020 - 13:05

Pääsiäisenä palasin kuntosalille neljän viikon tauon jälkeen. Kirjoittelin tuossa ensimmäisistä treeneistä neljän viikon tauon jälkeen kirjoituksen ja nyt on kulunut tasan viikko kun kävin ensimmäistä kertaa salilla neljän viikon tauon jälkeen. Seitsemän päivän aikana kävin kuntosalilla viisi kertaa. Pääsiäisenä tuli käytyä kaksi kertaa lauantaina sekä sunnuntaina. Tämän lisäksi nyt seuraavalla viikolla tuli käytyä tiistaina, keskiviikkona sekä perjantaina. Näiden viiden treenin jälkeen onkin paljon helpompi sanoa miten treenit ovat oikeasti menneet ja mitä on tapahtunut.

Ensinnäkin huomasin tällä viikolla sellaisen asian kun olin käynyt pääsiäisenä pari kertaa kuntosalilla niin oma henkinen olotilani on parantunut selvästi. En tiedä onko se yksin omaan kuntosalilla käynnin seuraus vai kuinka iso osuus saunaan pääsyllä on ollut. Olen nyt myös päässyt käymään saunassa missä olen tottunut käymään lähes päivittäin ennen Korona aikaa. Itselläni kun ei ole saunaa asunnossani ja en ole oikein varma miten tuo taloyhtiön sauna toimii tai onko se edes käytössä Koronan aikaan niin siellä ei ole tullut käytyä. Tämän lisäksi toimiston sauna sekä kuntosali missä normaalissa pääsen saunaan on kiinni. Näin ollen joudun käymään jonkun kaverin / tutun saunassa kun sinne haluan.

Kun olin neljä viikkoa ilman kuntosalia sekä saunaa niin ero tähän viikon aikaan jolloin kummatkin asiat ovat palautuneet rutiineihin ja elämään on ihan selvä. Sellaisia asioita joita on tottunut tekemään ja ei voi juuri nyt suorittaa tai tehdä niin ei niitä oikeasti voi korvata. Väliaikaisesti jokin korvaava asia saattaa hieman tuntua hyvälle korvikkeelle mutta tietyn ajan jälkeen sitä vain alkaa enemmän kaipaamaan normaaleja asioita joita on tottunut tekemään. Itselläni se taisi olla pari viikkoa sitten kun katsoin Hafthorjuliuksen tekevän maastavetoa Twitch lähetyksessä. Itselleni tuli vain fiilis ja muistot maastavedon tekemisestä. Varsinkin kun olin saanut tehtyä maastavedossa uuden ennätyksen 285kg parisen viikkoa ennen Korona aikaa.

Ensimmäinen kerta kuntosalilla neljän viikon jälkeen oli kaikin puolin erilainen ja "outo". Olin outoa pakata salikassia sekä todella lähteä kuntosalilla ensimmäistä kertaa neljään viikkoon. Varsinkin kun lähti myöskin ihan oudolle ja uudelle salille treenaamaan niin ei oikein myöskään tiennyt mitä odottaa. Millainen kuntosali on kyseessä, mitä siellä on ja mitä voi tehdä ja ennen kaikkea kuinka paljon siellä on väkeä? Kuitenkin olosuhteisiin nähden kaikki meni hyvin eikä itse salilla oleminen ollut millään tavalla outoa vaan kyllä eräällä tapaa tuntui olla normaalissa ympäristössä.

Se ensimmäinen lauantaina tehty treeni tuntui kaikin puolin vaikealta ja hakemiselta. Oikeastaan siinä vain lannistui enemmän mitä pidemmälle treeni eteni ja mitä enemmän tuli treenattua. Kaikki kun tuntui menevän huonosti ja liikkeiden tekeminen oli hakemista enemmän tai vähemmän. Aloin vain lannistumaan, että vaikuttiko neljän viikon tauko oikeasti näin paljon ja kuinka paljon aikaa se ottaa että pääsee edes jollain tavalla normaaliin?

Minulla se tapahtui oikeastaan jo seuraavaan treeniin seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Sunnuntain treeni meni kaikin puolin paljon paremmin kuin lauantaina tehty treeni. Treenaaminen oli luotevampaa eikä liikkeiden tekeminen ollut hakemista toisin kuin edellisenä päivänä. Myöskin kyykyn tekeminen meni sunnuntain suhteessa paljon paremmin kuin lauantaina tehty maastaveto tai penkki. Voin siis käytännössä sanoa, että minulla meni vain yksi treeni totutellessa.

Mitä enemmän treenejä on nyt takana niin sitä on jo "huomannut", että treenit alkavat luontua ja voimatasot löytyä. Tällä viikolla penkki meni taas paljon paremmin kuin ensimmäisessä treenissä. Tämän huomasi jo lämmittelystä ja yleisesti tekniikasta mikä ei ollut hakemista vaan penkin tekeminen tuntui luontevammalta ja normaalilta kuin taukoa olisi edes ollut. Seuraavan treenin maastaveto taas puolestaan ei ollut ihan samalla tasolla penkin parannuksen kanssa vaan maastaveto on tuntunut tökkivän eniten. En sitten tiedä johtuuko asia tuosta uudesta 285kg ennätyksistä minkä johdosta odotan maastavedossa enemmän itseltäni. Tämän kirjoitus hetken viimeisimmässä treenissä tuli tehtyä jalat ja kyykky meni jälleen kerran paremmin kuin viime kerralla. Ensimmäisessä kyykkytreenissä sain tehtyä 200kg painoilla kaksi toistoa kun nyt sain tehtyä viisi toistoa.

Itse tuli pidettyä taukoa neljä viikkoa mutta useimmille tulee taukoa paljon enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä pidempään olet menemättä kuntosalille niin sitä vaikeampaa aloittaminen tulee olemaan. Voimatasot alenee joka viikko sillä oikeasti et voi korvata voimatreenejä oikeastaan mitenkään kotona. Tietenkin on poikkeuksia jos on mahdollista tehdä raskasta työtä tai voit tehdä jollain tapaa voimaharjoittelua kotona. Sitten on koordinaatiokyky ja muutoinkin liikkeiden hallinta mikä myöskin heikkenee koko ajan mitä pidempään on tekemättä liikkeitä. Koordinaatio on kuitenkin paljon helpompi harjoitella kotona. Kaikista haastavin on kuitenkin aloittaa jälleen treenaaminen ja lähteä oikeasti kuntosalille pitkän tauon jälkeen. Ihmisen mieli kun helposti tottuu asioihin ja monelle voi käydä myös siten, että kuntosalille lähteminen voi olla vaikeaa kun se aika koittaa. 

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.