Torstaina rintatreeni aamulla ja ojentatreeni ilalla

16.11.2016 - 12:06

Keskiviikkona huomasin tiistain selkätreenin painaneen kropassa aika paljon joten pääsin pitää ihan täyden välipäivän. Samalla päätin pitää tulevan viikonlopun olematta treenaamatta. Tiistaiaamun maastavetotreeni olikin sitten loppujenlopuksi paljon raskaampi mitä olin kuvitellut. Ilmeisesti aamulla vetämäni kova maastavetotreeni oli vain niin paljon aamutreeniin, että koko kroppa oli tämän jälkeen puhki. Ei siis kannata ihan samanlaista treeniä vääntää aamuisin sillä useasti tehtynä vastaavanlaiset treenit vetävät kropan vain sellaiseen kuntoon, että kroppaa tarvii oikein palautella kunnolla. Tämä taas johtaa siihen, että treeneissä tarvitsee ottaa kevyemmin sekä mahdollisesti jättää väliin.

Aamun treenien tarkoitus ei ole kuitenkaan vetää kroppaa ihan niin lujille mitä se tiistaina meni. Voisi siis sanoa pelkän maastavetotreenin olevan aamulla hieman liikaa tai sitten olisin voinut tehdä sen hieman erilailla. Lähinnä painojen käyttö olisi voinut olla eri mitä oli, mutta tätä on nyt myöhäistä miettiä.

Torstaiaamuna vuorossa oli rintatreeni ja tiistain selkätreeni tuntui vielä kropassa

Aamulla mennessäni kuntosalille huomasin tiistain treenin vielä tuntuvan kropassa. Samoin huomasin ranteessa olevan jonkin sortin rasitusvamma, mutta ajattelin vain laittaa rannesiteitä tarpean kireille ettei se nyt pahenisi. Mielestäni en huomannut treenin aikana kuten en ole ennenkään huomannut mitään haittavaikutusta ranteessa olevalla rasitusvammalla rintatreenissä. Kunhan käyttää rannesiteitä ja katsoo tekemisiä ranteen mukaan. Jos ranteessa tuntuu huonolle niin silloin tekee jotain toista liikettä tai jättää treenin siihen.

Vaikka aamulla huomasin tiistain selkätreenin painaneen niin siitä huolimatta aloin tekemään rintatreeniä kuten kyseessä olisi ollut aamun rintatreeni. Penkissä laitoin saman painoiset painot mitä olisin käyttänyt illallakin. Ranteessa en huomannut mitään kipuja penkin aikana. Sarjapainot minulla nousi penkissä 120kg jolla jaksoin tehdä kaksi kymmenen toiston penkkisarjaa, mutta viimeinen taisi jäädä kuuteen toistoon. Viimeisessä sarjassa otin varmistajan ja kun huomasin etten jaksa enään niin sanoin vain ottavan 20kg pois ja että jatkan tekemistä samantien. 100kg painoilla taisi mennä vielä joku viisi - seitsemän toistoa. Penkin kanssa supersarjana tein vinopenkkiä laitteessa.

Koko torstain molemmista treeneistä tässä ensimmäisessä supersarjassa minulla oli päivän pisimmät tauot. Lähinnä penkin takia ajattelin pitää taukoja hieman pidempinä mitä olen nyt pitänyt. Käytännössä tauot olivat normaalin pituisia kun olen nyt pari viikkoa käyttänyt lyhyempiä painoja. Tietenkin jos olisin ottanut penkkiin vähemmän painoja niin silloin olisin voinut pitää tauot pienempinä.

Tämän jälkeen parissa seuraavassa supersarjassa nopeutin taukoja. Aluksi seuraavassa alavinopenkki smith plus ristikkäistaljassa pidin hieman pidemmän tauon kuin treenin viimeisesssä supersarjassa peck-deck plus rintaprässi. Lisäksi yritin nyt rintaprässissä käyttää pystysuunnassa olevia käsien asentoja kun olen aina muutoin käyttänyt vaaka-asennossa olevia käsien pidikkeitä. Pystyasennossa pitäessä käsiä liike otti hieman erilailla rintaan sekä loppuvenytyksen sai vietyä hieman taaemmaksi.

Aamun rintatreeni

  • Supersarja 4x Penkki x10 + Vinopenkkilaite x10
  • Supersarja 3x Alavinopenkki smith 10 + Ristikkäistalja x10
  • Supersarja 3x Peck-deck x10 + Rintaprässi x10

Illan ojentajatreeni tuntui jo tekohetkellä ettenhän tässä oikein treenaa mitään kummallista. Liikkeet olivat ensimmäistä supersarjaa lukuunottamatta aika perus tekemiseltä ja viimeinen supersarja oli hieman kevyt siinä mielessä, että tein molemmat liikkeet omalla painoilla ilman mitään lisäpainoja käyttäen. Illan ojentajatreenin pituus ajallisesti oli puolituntia ja treenin jälkeen ajattelin, ettenhän tässä oikein mitään ihmeellistä tehnyt ja oliko treeni tosiaan siinä?

Aloitin treenin tuetulla ojentajapunnerruksella korotussarjoja tehden sekä sen kanssa supersarjana ranskalaisen punnerruksen maassa makaamalla. Varsinkin jälkimmäinen ranskalainen punnerrus tuntui todella raskaalle maassa tehtynä. Tähän ei todellakaan auttanut yhtään ojentajapunnerrus mitää tein setit 5kg korotussarjoilla sekä kymmenen toiston sarjoilla. Sinällään ihan mukava supersarja kun molemmissa liikkeissä ei päässyt huijaamaan heilumalla tai vastaavasti.

Ajattelin tämän jälkeen jatkaa taljassa tekemistä, mutta kuin tyhjästä yhtäkkiä taljaan tunki muita treenaajia tekemään. Tämän jälkeen aloinkin sitten miettimään mitä muuta voisin tehdä ja päädyin käsipaino ratkaisuun. Aluksi käsipainoilla ranskalaista punnerrusta ja heti perään penkki toiseen asentoon missä tate-punnerrusta. Sain molemmissa liikkeissä hyvän tuntuman lihakseen ja ensimmäisen sarjan jälkeen sainkin laskea jo painoja hieman pienempiin.

Tämän jälkeen teinkin vielä yhden supersarjan millä aloitin viime viikolla aamun ojentajatreenin. Dippi plus kevyt kapea penkki eli punnerruksien tekemistä smith-laitteessa. Kumpaankaan liikkeeseen en ottanut yhtään lisäpainoja vaan tein liikkeen ihan omalla painolla. Dippi tuntui heti ensimmäisellä toistolla jo kamalalle. Tuntui ettei ojentajat anna yhtään periksi enkä pääse alas edes liikkeeseen. Jokaisen sarjan ensimmäinen toisto tuntui tälle, mutta heti toinen ja kolmas toisto tuntui paremmalle. Kevyt kapea penkki puolestaan meni viimeistä sarjaa myöden hyvin. Viimeisellä sarjalla jouduin kesken kaiken nostamaan smith:ssä tangon korkeutta yhden pykälän, että liikkeestä tuli kevyempi.

Illan ojentatreeni

  • Supersarja 3x Tuettu ojentajapunnerrus korotussarjalla + Ranskalainen punnerrus maassa maaten x10
  • Supersarja 3x Ranskalainen punnerrus käsipainoilla x10 + Tate-press x10
  • Supersarja 3x Dippi + Kevyt kapea penkki x10

Ennen kuntosalille menoa en ollut varma vielä päivän treenistä. Ajattelin sen olevan joko selkätreeni tai rintatreeni, mutta tähän halusin vastauksen salikaverilta mitä tänään tehdään. Minulla oli pienoinen suunnitelma missä järjestyksessä minkäkin lihasryhmän voisi tehdä. Päivistä ei ollut niinkään tietoa, mutta tänään treenin aikana tuohonkin tuli vastaus kun mietimme miten treeniviikko tulee nyt jatkumaan. Treeniviikkoi alkoi etureisitreenillä mitä seurasi

En muista olisinko ikinä aloittanut treeniviikkoa lauantaina, mutta nyt lauantaina tuli ailoitettua raskas treeniviikko. Alunperin raskas treeniviikko oli tarkoitus aloittaa maanantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa viikolla vähän väliä niin kävi myös raskaan treeniviikon alkamisajankohdan. Periaatteessa tuolla ei ollut nyt niin väliä alkaako treeniviikko lauantaina vai maanantaina. Olen tottunut sekoittelemaan treenien päiviä sekä treeniviikkojen

Maanantaina minulla muuttui tämän viikon suunnitelmat treenien osalta aluksi hieman minkä jälkeen muutoksia alkoi tulemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tuplatreeniviikko ainakin osittain ja hallijuoksu keskiviikkona. Nämä suunnitelmat muuttuivat maanantaina jolloin perjantain treeni Jutan kanssa Salmisaaressa vaihtui tiistai-iltapäivään. Tämän johdosta päätin sitten tehdä maanantaina kymmenen tunnin työpäivän jotta sain tunteja tehtyä sisään ettei minun

Viikonloppuna kävin ostamassa CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaata sekä CocoVi Luomu kaakaojauhetta. En enään muista miten päädyin sunnuntaina lukemaan raakasuklaasta sekä kaakaosta jotain minkä seurauksena päädyin lopulta käymään kaupastsa hakemaan kyseisiä tuotteita. CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaasta tuli ostettua minttusuklaan sekä appelsiinin makuja. Tiesin kyllä etukäteen raakasuklaan olevan kallista niinkuin se olikin. Tuollaisen pienen "levyn"

Perjantaina avasin hallikauden ja samalla juoksu kauden. Samoin parin kuukauden tauko juoksun parista päättyi perjantaina. Juoksu kausi ei olisi vielä alkanut jos en olisi hommannut halliin juoksukertoja. Talvi tuli lopulta myös Espooseen lumen ja pakkasien kera. Joulukuussa olisi ollut vielä loistavat juoksukelit ulkona, mutta tällä hetkellä on hieman huonommat. En sanoisi ihan huonon kelin olevan kun ei ole vielä liukasta ja jäätä, mutta heikohko. Lumen

Se oli kehonkoostumusmittauksen jälkeen kun aloin seuraavalla viikolla käyttämään oliiviöljyä kanan ja riisin kanssa. Olen myöskin yrittänyt oliiviöljyä muiden lounaiden kanssa mitä olen nyt kokkaillut, mutta olen päätynyt käyttämään oliiviöljyä vain riisin kanssa. Yleensä riisin kanssa olen syönyt kanaa tai nykyisin uutena kalkkunaa. Lisäksi tähän ateriaan yleensä kuuluu myöskin raejuusto minkä sekaan oliiviöljy menee myöskin loistavasti. Riisi ja raejuusto

Keskiviikkona oli luvassa ojentaja painotteinen treeni sekä muutama liike rinnalle. Tällä kertaa sarjat tehtiin kymmenellä tai viidellätoisto toistolla kun tiistain tuli k äytettyä kuuden toiston sarjoja. Ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että tulin tehneeksi viime viikon maanantaina ojentajia kuuden toiston sarjoilla ja mielestäni tuntuman saanti oli huono. Sama asia mitä olen huomannut hauistreenissä. Kuuden toiston sarjoilla tekeminen ei vain sovi

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt