Teinien ryntäys

14.01.2024 - 11:02

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Joo ei siinä mitään että teinit käy kuntosalilla mutta kun kuntosali on lähes pelkästään täynnä niitä ja joka toinen sana on VITTU. Energiajuomat kädessä hirveää kohellusta ja sitten kun joku on katsonut jonkun Youtube tai IG videon niin sitten tiedetään kaikki. Teinien treeneistä näkyy liikaa se että yritetään kopioida jotain mitä on nähty Youtubesta tai IG:stä vaikka perustekniikat ja tietotaito eivät ole kunnossa. Sitten siihen päälle kun lisätään se että kaikki tehdään hirveellä kiireellä ja sähläämisellä niin ihme ettei mitään pahempaa tapahdu. 

Itse olen tuohon teinien touhuun jo tottunut että ei siinä mitään ja pystyn ihan hyvin keskittymään omaan tekemiseeni. Mistä pääsenkin omaan tekemiseeni mikä ei mennyt niin kuin toivoin. Perjantaina kävin tekemässä maastaveto treenin ja lauantaina kyykky- & jalkatreenin. Minun oli myöskin tarkoitus käydä torstaina PTVGYM:llä tekemässä treeni mutta päädyin menemään lähiketjusalille. Tämä muutos myös vaikutti siihen milloin treenasin minkäkin treenin. Minun oli alunperin tarkoitus tehdä maastaveto treeni torstaina, penkki treeni perjantaina ja jalkatreeni lauantaina. Kuitenkin kun päätin etten mene torstaina PTVGYM:lle niin päätin vaihtaa penkki treenin ja maastaveto treenin paikkoja keskenään.

Maastaveto treeni meni perjantaina alkuun ihan normaalisti ja kaikki tuntui menevän myös helposti. Kaikki kuitenkin muuttui hyvinkin nopeasti nopeasti kun pääsin sitten 260kg painoihin. Minun oli alunperin tarkoitus tehdä 260kg painoilla kaksi toistoa minkä jälkeen nostaa painoja hieman. Kuitenkin kun tein ensimmäistä toistoa 260kg painoilla niin tunsin sen olevan todella raskas. Niinpä sitten päätin siinä lennosta että otankin kolme toistoa minkä lopulta sain.

Tämän jälkeen sitten aloin miettimään mitä teen seuraavaksi. Mietin erilaisia suunnitelmia jonkin aikaa kunnes päätin että teen toisen kolmen toiston sarjan 260kg painoilla. Kuitenkin siinä sitten jossain vaiheessa tuon päätöksen jälkeen päätinkin nostaa painot 270kg ja tehdä kaksi toistoa. Vaikka 260kg tuntui raskaalle ja sain tehtyä sillä kolme toistoa niin päätin lähteä hakemaan 270kg painoilla kahta toistoa vaikka toivoinkin saavani edes yhden. Sain lopulta taisteltua yhden toiston 270kg painoilla mihin olikin sitten hyvä lopettaa.

Lauantaina en sitten oikein tiennyt mitä odottaa ja miten edes teen kyykky treenin. Päätin sitten vani katsoa miten kyykky kulkee ja tehdä päätökset lennosta. Päädyin sitten lopulta aika "normaaliin" kyykky treeniin painojen suhteen kun tuntui sille että kroppa ei oikein kestä pidempiä sarjoja. Ajattelin meinaan treenin alussa tehdä pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla kun keskiviikkona tein kyykyssä 230kg painoilla kolmen toiston sarjan. Tuon keskiviikon pohjalta ajattelin että en olisi tehnyt nyt kyykky treeniä isoilla painoilla.

Sen olin kuitenkin hyvissä ajoin päättänyt että teen kyykky treenin ketjuja käyttäen. En ollut taas tehnyt kyykky treeniä ketjuilla vähään aikaan ja keskiviikkona tein kuitenkin jo normaalia kyykkyä. Päädyin lopulta tekemään kolmen kahden toiston sarjaa 200kg painoilla plus ketjut. Halusin tehdä hieman pidempiä sarjoja mutta en vain jaksanut / uskaltanut lähteä hakemaan kolmen toiston sarjoja. Tuntui vain sille että kroppa ei kestä enempää. Myöskin huomasin että varmaan jokaisessa sarjassa muutenkin toinen toisto jäi hieman ylemmäksi kuin ensimmäinen toisto.

Loppuun halusin tehdä vielä yhden hieman pidemmän sarjan niimpä päädyin tekemään 170kg painoilla plus ketjut. Lähdin hakemaan viiden - seitsemän toiston sarjaa mutta en kyllä yhtään tiennyt mitä odottaa kun viimeinen 200kg + ketjut tehty kahden toiston sarja oli jo todella väsynyttä tekemistä. Kuitenkin oli hyvä asettaa jokin tavoite mitä lähteä hakemaan ja tämä toimii minulle paremmin kuin lähteä summamutikassa vain tekemään niin paljoa kuin vain tulee.

Sain lopulta taisteltua sen seitsemän toistoa vaikka jo ensimmäinen toisto tuntui olevan raskasta. Vaikka pudotin painoja 200kg + ketjuista 170kg plus ketjut niin ensimmäinen toisto tuntui lähes samalle. En tuntenut mielestäni painoissa juurikaan mitään eroa kun lähdin tekemään 170kg painoilla plus ketjut. Olin tämän jälkeen todella väsynyt ja ajattelin aluksi jättää vyökyykyn tekemättä minkä olin suunnitellut tekeväni. Ajattelin aluksi että teen vain jotain reisikoneita hieman ja lähden pois. Kuitenkin päädyin tekemään vyökyykkyä minkä jälkeen sitten takareisilaitetta istuen.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?