Sony XR-75X93J kokemuksia viikon käytön jälkeen

05.12.2021 - 11:30

Vajaa pari viikkoa sitten maanantaina ostin Verkkokauppa.comin Black Friday tarjouksesta Sony XR-75X93J television mikä tuli asennettua tasan viikko sitten perjantaina. Kirjoitin pari päivää Sony XR-75X93J asennuksen jälkeen Sony XR-75X93J ensikokemuksia mitä huomasin viikonlopun aikana kun asensin television ja käytin sitä ensimmäisiä kertoja. Näin jälkikäteen tuosta kirjoituksesta voin sanoa, etten vielä viikonloppuna keskittynyt ja huomannut ihan kaikkia asioita. Vielä tämän viikon aikana huomasin että esimerkiksi kuvasuhteet olivat väärin mitä jo katselin viikonlopun aikana mutta en vielä kiinnittänyt niin paljon huomiota.

Viikon aikana olen huomannut, että Sony ja LG toimivat eri tavalla sillä olen joutunut tekemään muutoksia Apple TV:n asetuksiin sekä Denon X3600H vahvistimeen asetuksiin. Apple TV ei esimerkiksi tunnistanut aluksi Dolby Vision vaikka se olisi pitänyt olla valittavana. Sony XR-75X93J oman Netflixin sovelluksen kautta Dolby Vision toimi mutta Apple TV vaati asetuksien vaihtamisia. Toinen asia oli Denon X3600H vahvistimen video asetukset joihin oli jäänyt yksi asetus päälle minkä johdosta Sony XR-75X93J ei osannut käyttää oikeaa kuvasuhdetta vaan Sony XR-75X93J venytti kuvan koko ruudulle.

Sony XR-75X93J

Ennen kuin ostin Sony XR-75X93J niin olin siinä ajatuksessa, että jos ja kun ostan uuden television niin se tulee olemaan OLED. En ollut nähnyt itse livenä Sony XR televisioita vaan tein oston ihan vain arvioiden perusteella. Minulla itselläni oli tiettyjä asioita mitkä vaikuttivat television hankintaan ja suurin kysymysmerkki oli se, että kuinka se pärjää HDR:n sekä mustan laadussa verrattuna OLED televisioon?

En oikeastaan pelaa konsoleilla eikä minulla ole uutta Playstation vai Xbox konsolia niin pelaaminen ei vaikuttanut television hankintaan juuri oikeastaan ollenkaan. Tietenkin pidin ajatuksen että television olisi hyvä toimia edes kohtalaisesti pelien kanssa jos innostun hankkimaan uuden konsolin. En myöskään tarvitse televisiolta mitään äänentoistoa sillä televisio on kytkettynä Denon X3600H vahvistimeen mihin on puolestaan kytketty kaiuttimet Dolby Atmos tukineen. Myöskin olen hallinnut striimauspalvelut Apple TV:n kautta niin periaatteessa en tarvitse striimauspalveluita television kautta. Näin ollen television toimii vain näyttönä.

Sony XR-75X93J

Tärkein asia uuden television hankinnassa itselleni oli koko. Tarvitsin television mikä olisi 75" tai 77" kokoinen mikä karsi suuren osan televisioista pois. Myöskin tuon 77" takia OLED television hankintaa piti todella harkita sillä se maksoi alennuksen jälkeen puolet enemmän kuin Sony XR-75X93J. Asiat olisivat olleet ihan eri jos minulle olisi riittänyt 65" kokoinen televisio sillä silloin olisin vain ostanut LG C1 OLED tai Sony A80J OLED mitkä maksoivat Black Friday:nä 1800€. Vastaavasti Sony XR-65X93J taisi maksaa 1200€ jolloin ero OLED televisioon oli "vain2 600€ kun 77" ero oli 1500€.

Sony XR-75X93J vs SONY & LG OLED

Heti alkuun voin sanoa, että huomaan eron uuden Sony XR-75X93J välillä verrattuna vanhaan LG C8 OLED televisioon. Mustan laatu sekä värien kirkkaus ja muutenkin värimaailma eroavat toisistaan ja näen sen heti. Sony XR-75X93J käyttämä Full Array Led ei vain pysty tuottamaan samanlaista väritehoa kuin OLED. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen Sony XR-75X93J televisioon ja sen laatuun minkä tiesin olevan heikompi kuin OLED mutta en tiennyt kuinka hyvin se pärjäisi. Vielä kun yhtälöön lisätään tuuma koko 75" niin kaikki erot näkyvät vielä selvemmin kuin esimerkiksi 55" tuumaisessa. On siis ihan eri verrata 55" televisiota 75" televisioon ja tämän johdosta kun katsoo ja lukee arvioita on hyvä tiedostaa kuinka ison television on ostamassa ja minkä kokoinen televisio on ollut arvioitavana. 

Sony XR-75X93J

Olen katsonut Sony XR-75X93J televisiolla 4K bluray elokuvia, dvd:ltä Buffyä ihan testi mielessä, Viaplayltä sarjoja sekä urheilua hd:na sekä 4K:na, Netflixistä, HBO Maxista 4K:ta sekä Disney +:stä hieman kaikkea. Täytyy sanoa, että Sony XR-75X93J taitaa kaikki ja arvioissa on sanottu kuinka hyvin televisio skaalaa heikompaa laatua niin tuon laadunkin pitää kyllä olla hyvää että se näyttää myös hyvälle 75":lla. Sony XR-75X93J ei meinaan tehnyt ihmeitä kun katselin Buffyä dvd:ltä, mutta puolestaan Viaplayltä katsoessani sarjoja hd-laadulla ne näyttivät todella hyville.

Mitä olen katsonut 4K bluray elokuvia niin Mad Max: Fury Road näytti todella hyvälle ja elokuvan värimaailma oli runsas. The Matrixin muutamat todella valkoiset kohtaukset oikeasti lähes sokaisevat mikä tarkoittaa sitä, että televisiosta löytyy kyllä tehoa. Muutoinkin Matrixissä musta näytti ihan tarpeeksi mustalle kuten Mad Max: Fury Road elokuvassa. Olenkin siis ihan tyytyväinen Sony XR-75X93J tarjoamaan mustaan sekä yleiseen värimaailmaan.

Sony XR-75X93J yhteenveto

Olen siis hyvin tyytyväinen Sony XR-75X93J hankintaan ja voin kyllä sanoa, että OLED ei olisi ollut 1500€ enemmän arvoinen hankinta. Sony XR-75X93J 1500€ hintaan on sai paljon enemmän rahalle vastinetta kuin mitä 3000€ OLED ja näin ollen olen todella tyytyväinen etten hankkinut OLED televisiota vaikka sen olisin alunperin halunnut. Se on kuitenkin varmaa että en olisi hankkinut Sony XR-65X93J televisiota vaan silloin olisin mennyt 65" OLED televisiolla sillä hinta eroa oli "vain" 600€. 

Sony XR-75X93J

Olen nyt jälkikäteen nähnyt Youtubesta OLED C1 vs Sony XR-65X90J televisioiden vertailuja mutta tuossa pitää kuitenkin muistaa, että Youtube pakkaa laatua, kamera valehtelee sekä se missä televisio sijaitsee. Tämän johdosta videot ovat suuntaa antavia eikä ne tarjoa todellista eroa. Videoissa meinaan eroja kyllä näkee mutta ei mielestäni niin hyvin kuin mitä itse olen nähnyt kun katson omia televisioita samoilla lähteillä esimerkiksi Netflix.

Itse voin suositella Sony XR-75X93J televisio ja sen puolesta eräällä tapaa pienempiä Sony XR-65X93JSony XR-55X93J malleja mutta ainakin itse menisin 55" sekä 65" mielummin OLED suuntaan.

Muutaman kuukauden päästä tulee vuosi siitä kun ostin Verkkokauppa.con black friday tarjouksesta nykyisen Sony XR-75X93J television pitkän pohdinnan jälkeen. Itse kun kuulun niihin ihmisiin ketkä vertailevat tuotteita keskenään todella paljon ja käyttävät aikaa tutkimiseen mikä tuote sopii itselle ja mitä kalliimpi malli tarjoaa. Sony XR-75X93J tuli itselleni korvaamaan 15 - 16 vanhan Optoma HD80 videotykin mikä oli ensimmäisiä fullhd videotykkejä aikoinaan

Kun Xbox Series X ja Playstation 5 aikoinaan julkaistiin niin minulla ei ollut mitään intoa lähteä ostamaan kumpaakaan konsolia. Näin ollen en ollut missään vaiheessa aktiivinen niitä hankkimaan, mutta tiesin kuinka kiven alla niiden ostaminen oli. Välillä näin erilaisia osto-oikeus arvontoja tai kuulin tutuilta jotka koittivat ostaa konsolia kuinka nopea piti olla jos konsolin halusi ostaa. Yhtäkkiä kaikki alkoikin muuttumaan kun hankin viime vuoden Black

Viikko sitten talvilomani aikana tuli vierailtua kaverilla ja siinä sain tietää, että Citymarketilla on Playstation 5 osto-oikeus arvonta. En ole milloinkaan tilannut Playstation 5 info uutiskirjeita tulevista myynneistä mutta olen tietoinen sivustosta sekä aina silloin tällöin kaverin toimesta saanut tietoa, että Playstation 5 on tullut myyntiin milloin mihinkin. Kun hankin Verkkokauppa.comin Black Friday tarjouksista uuden television Sony XR-75X93J niin sain

Tämän viikon maanantaina virallisesti oma videotykki historia tuli päätökseen ehkä kokonaan vaikka oikeasti tämä tapahtui viime marraskuussa kun ostin Sony XR-75X93J television. Hankin vuonna 2007 tällä hetkellä ainoan videotykin Optoma HD80 mikä oli markkinoiden ensimmäisiä FULL HD videotykkejä sekä markkinoiden halvin ~3000€ hintaan. Optoma HD80 oli minulla lähemmäs 15v ja palveli erittäin hyvin vaikka muutamia ongelmia olikin vuosien saatossa. Optoma HD80

Näin eilen illalla Youtubessa videon, että Sonyn 2021 mallin televisiot ovat saaneet kauan odotetun VRR-päivityksen. VRR eli Variable Refresh Rate liittyy pelaamiseen ja 120Hz virkistystaajuuteen. Itse en ole oikein tietoinen mitä VRR tarkalleen ottaen tekee ja miksi se on niin odotettu toiminnallisuus. Kuitenkin ennen kuin ostin Verkkokauppa.comin Black Fridaystä Sony XR-75X93J television niin lukemalla arvioita niin VRR tuli vastaan. Arvioissa mainitsiin että

Katsoin illalla eilen The Guns of Navarone 4K blu-ray:n minkä ostin viimeksi Cdonin Black Friday tarjouksesta osta 10kpl 4K bluray elokuvaa 100€ paitsi, että se taisi viimeksi olla 110€. Tämä taisi olla kolmas kerta kun näin The Guns of Navarone elokuvan minkä omista myös normaalina bluray:na ja miltä ne olen aikaisemmin katsonut. En kyllä yhtään muista minkä laatuinen tuo kyseinen bluray oli mutta 4K bluray versio The Guns of Navarone on hankkimisen arvoinen