Raskas treeniviikko: rintatreeni

16.11.2016 - 12:06

Kalenterissa viikko vaihtui, mutta treeniviikolla viikko jatkui. Maanantaina vuorossa oli rintatreeni ja menimme "poikkeuksellisesti" kuntosalille ennen kello 16:sta aikaa. Tämä oli hieman suunniteltu asia ja mielestäni tämän aikaisemman ajankohdan kuntosalilla huomasi. Kuntosalilla oli paljon rauhallisempaa mitä siellä on ollut viimeiset pari viikkoa. Tosin helmikuu alkaa olemaan lähellä mikä myöskin vaikuttaa yleisellä tasolla väkimääriin kuntosalilla. Helmikuu kun tuntuu olevan viimeistään se jakaja kun nämä uuden vuoden lupauksen tehneet viimeistään luovuttavat tai eivät vain enään jaksa käydä. Näin on käynyt aina niin kauan kuin olen käynyt kuntosalilla ja näin tulee myöskin aina käymään.

MIelestäni viikonloppuna kumpanakin päivänä lauantaina sekä sunnuntaina oli mukava treenata kun käytännössä kaikki paikat olivat heti vapaina kun niihin halusi mennä. Maanantaina oli myöskin samanlainen tilanne ja pystyimme salikaverin kanssa hyvin vielä päättämään mitä teemme sillä treenistä tuli yhden liikkeen osalta erilainen mitä olin miettinyt sunnuntaina.

Tämän raskaan treeniviikon yksi yllättävien tekijä on ollut se, että treenit eivät ole tuntuneet kropassa oikeastaan yhtään. Yhtään on sinällään hieman huonoa antava kuva, mutta esimerkiksi verrattaessa treenejä supersarjoilla tai muilla erikoistekniikoilla tehtäviin treeneihin on todella suuri. Esimerkiki jos vertaan sunnuntain raskastas selkätreeniä parin viikon takaiseen treeniin Jutan kanssa jolloin teimme vain kaksi selkäliikettä niin seuraavana päivänä oleva tuntuma oli ihan toista luokkaa. En oikeastaan tuntenut maanantaina, että olisin ollut tekemässä edellisenä päivänä selkätreeniä.

Olen nyt näissä kolmessa treenissä normaalia enemmän lämmitellyt ja ottanut muutenkin lämmittelypainoja hieman enemmän ennen varsinaisia sarjapainoja. En tiedä mikä osuus tällä asialla on kaikkeen, mutta tulen jatkossa kyllä enemmän käyttämään enemmän lämmittelyä yleisesti. Minulla on tottunut jäämään lämmittelyn ottaminen käytännössä ensimmäiseeen liikkeeseen minkä pohjalta olen sitten jatkanut treeniä miten olen. Näissä kolmessa treenissä olen lähtenyt ihan nollista liikkeelle jokaisen liikkeen aluksi. Olen nyt raskaalla viikolla vain ajatellut, että kuuden toiston sarjojen tekeminen isolla romulla on vain raskaampaa ja helpommin voi tapahtua jotain jos on tapahtuakseen.

Raskas rintatreeni kolmella liikkeellä

Lauantaina raskas treeniviikko tuli aloitettua etureisitreenillä missä tuli käytettyä kolmea liikettä. Tätä seurasi selkätreeni missä tuli käytettyä neljä liikettä. Nyt rintatreeni tuli jälleen tehtyä kolmella liikkeellä mihin olen nyt yleisellä tasolla treenien liikemäärän suunnitellut. Olen vain ajatellut asiaa siltä kannalta, että kuuden toiston sarjoja paukutellessa vähintään jotain viisi sarjaa niin tällöin kolme liikettä on sopiva määrä jolloin väsyminen ei ehdi iskeä. Neljän liikkeen kanssa voi käydä helposti siten, että neljäs ja viimeinen liike menee suhteessa muihin liikkeisiin väsyneesti.

Ennemmin teen kolme liikettä kuin kolme liikettä ja yhden väsyneen räpellyksen. Jo normi treeneissä huomaa välillä, että tuo neljäs liike voi olla liikaa. Voimat vain alkavat vähenemään ensimmäisen liikkeen jälkeen liike kerrallaan. Tähän vielä kun lisää sen asian, että teemme vähintään jotain viisi sarjaa ja isoilla painoilla niin tällöin en usko, että jaksaisimme vääntää neljä liikettä.

Maanantain rintatreenissäkin aloitimme treenin penkillä mitä teimme käytännössä siihen asti kun jakaminen heikentyi huomattavasti. Penkki muutenkin erosi kaikista muista tähän mennessä tehtävistä liikkeistä siinäkin mielessä, että haimme alkuun muutamia kovia ykkösiä minkä jälkeen laskimme painoja. Tämän jälkeen aloimme tekemään kuuden toiston sarjoja, mutta tekiessämme kokoajan rajoillamme niin jouduimme kumpikin laskemaan painoja sarjojen välissä helposti. Tämä kovien ykkösienkin haku lähti omasta ajatuksestani liikkeelle kun tunsin olevan paremmassa kunnossa mitä sitten olin. Tulin nostaneeksi tankoon uudet ennätyspainot, mutta ei ollut niinkuin lähelläkään nousemista. Tämän jälkeen tein kyllä yhden pakotetun ykkösen 185kg painoilla.

Olin epäonnistumisesta todella pettynyt ja aloin vain ihmettelemään miten ihmeessä aikoinaan 180kg tuli niin kevyesti. Vaikuttaako nyt minun tuloksiini vain se, että minulta on lähtenyt painoa pois? En muista tarkalleen paljonko painoin kun tein penkkiennätykseni 180kg, mutta luulisin painoa olleen joku 108kg - 109kg. Viime viikolla iltapäivä painoni oli ainakin muutamana päivänä 105.2kg ja perjantaina aamupaino oli 105kg kun aamupaino oli tuona aikana tuon 108kg - 109kg kun ennätykseni nostin. Tämän epäonnistumisen myötä päätin samalla etten tule nostamaan enään painoja penkissä ainakaan yli 160kg ennenkuin 150kg tulee jälleen itse hyvin joku viiden - seitsemän toiston sarja. Sitten kun 160kg tulee vähintään joku kolmonen niin sitten voin ehkä suunnitella 170kg painoja.

Vaikka penkki meni meni huonosti niin vinopenkkiin olin tämän jälkeen tyytyväinen. Jaksoin tehdä jokaisen työsarjan vähintään 100kg painoilla. Pariin viimeiseen sarjaan nostin painot 105kg joilla jaksoin melkein yksinkin saada kaikki kuusi toistoa per sarja nostettua. Olen kyllä kuullut, että kyseinen smith-laite olisi 25kg mutta itse lasken sen nyt 20kg kun olen aina ennenkin sen laskenut noin. 5kg nyt sinne tänne ei itselleni merkkaa yhtään mitään.

Päivän viimein liike olikin sitten peck-deck. Halusin treeniin yhden hieman supistavamman liikkeen. Yksi vaihtoehto olisi ollut myöskin alavinopenkki, mutta tällä kertaa en halunnut rintatreenin sisältävän pelkkiä tankoliikkeitä vaikka niin olen joskus rintatreenini toteuttanutkin. Peck-deckiin otettiin käyttöön vielä sellainen tyyli, että kun toinen teki niin toinen tuli tekemään toiselle ihan pienet pidot eteen. Tällä tavalla saimme liikkeen sellaiseksi ettei liike palautunut edes takaisin heti. Saimme myös tällä eteen pidolla sen, että kädet myös kävivät reilusti edessä eikä liike jäänyt edes vajaaksi. Ainakin itselläni käy peck-deckissä helposti siten isoilla painoilla, että eteen vienti saattaa jäädä vajaaksi tai en saa tehtyä lopun rutistusta kunnolla jolloin liike jää torsoksi. Mielestäni tämä edessä pito oli avain asemassa ainakin itselleni liikkeen saamiseen rinnalle.

Vaikka tuossa aikaisemmin sanoin, että treenit eivät ole oikein tuntuneet. Niin kyllä treenin aikana olen tuntenut liikkeiden ottavan oikeaan paikkaan. Tuolla tuntumalla olen lähinnä tarkoittanut sitä ettei treeni ole tuntunut seuraavana päivänä kropassa siihen tapaan kuin esimerkiksi supersarjoilla tai muilla erikoissarjoilla tehdyt treenit. En oikeastaan tunnustellut kuin vasta viimeisen liikken aikana rintaan, mutta tällöin huomasin treenin ottaneen rintaan todella hyvin. Tämä raskas viikko on ollut vain hyvä asia ja poikkeus nyt treeneihin kun treenit ovat alkaneet olemaan aika paljon supersarjoilla, korotuksilla, tiputuksilla tai pyramiideillä tekemistä. Raskaita viikkoja ei ole oikein ollut minkä johdosta itsellänikin nämä raskaat painot eri liikkeissä ovat heikentyneet.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki smith
  • Peck-deck

Viime viikolla hauistreeni meni melkein erikoissarjoillla läpi ja tänään hauistreeni meni ihan erilailla. Käytännössä tänään hauistreeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen jonka jälkeen loput liikkeet tein normaalisti enkä edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Aloitin tänään treenin hauiskäännöllä istuen jossa tein pyramiidisarjan. Tämä pyramiidisarja oli loppujenlopuksi todella raskas ja sain hauikseen todella hyvän pumpin. Tämän johdosta päätin etten yritä

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla

Kolmas kerta kun tein sumo maastavetoa ja kolmas kerta kun tein isommilla painoilla kun viimeksi. Ensimmäisellä kerralla kokeilin sumo maastavetoa normaalin maastavedon jälkeen ja tein 140kg painoilla viiden toiston sarjoja kolme. Seuraavalla viikolla nostin painot 180kg jolla tein kanssa viiden toiston sarjoja. Tänään oli vuorossa ensimmäistä kertaa 200kg painot joilla aluksi ajatelin jatkaa viiden toiston sarjojen tekemistä. En tiedä johtuiko päivästä vai

Tänään mennessäni kuntosalille tekemään jalkatreenin se tiesi samalla sitä, että tälle viikolle tuli neljän päivän treeniputki. Kun aikaistin loppuviikon molempia treenejä päivällä niin se tiesi neljän päivän putkea maanantaista - torstaihin. Yhteen aikaan tein aika useasti neljän päivän treeniputkia, mutta viimeaikoina kun "pitäisi" tehdä neljän päivän treeniputki niin olen vaihtanut neljän päivän putken kolmen päivän putkeen ja olen tehnyt jokaisella kolmella

Tänään piti olla välipäivä ja minun oli tarkoitus tehdä huomenna torstaina rinta- & ojentatreeni ja perjantaina jalkatreeni, mutta aikaistinkin molempia päiviä yhden taaksepäin. Tämä tarkoitti silloin sitä, että menin tänään tekemään rinta- & ojentatreenin ja huomenna torstaina olisi sitten vuorossa jalkatreeni. Näin ollen perjantai jää välipäiväksi mikä oli tarkoitus olla tänään keskiviikkona. Aloin tuota asiaa suunnitella hieman jo eilen ja mitä pidemmälle

Minulla oli yksi varma suunnitelma tämän päivän selkätreeniä ajatellen ja monia pienempiä. Loppujenlopuksi aika moni asia tapahtui siten kun olin hieman suunnitellut. Ehkä tämä sitten näkyi siinä, että tämän päivän selkätreeni kesti pari tuntia ja sisälsi yhteensä kahdeksan liikettä. Liikemäärän suuruus johtui käytännössä siitä, että innostuin tekemään tänään liikkeitä joita olen vähemmän tehnyt tai en oikeastaan ollenkaan. Itselleni kävi myöskin tänään

Viime viikon treenissä tulin jo ajatelleeksi tämän viikon olkapäätreenejä siinä mielessä, että ainakin vähentäisin etuolkapääliikkeitä olkapäätreenissä. Olen käytännössä aina aloittanut olkapäätreenin pystypunnerruksella. Yleensä käsipainoilla tehtynä tai sitten tangolla tehtynä eteen tai taakse ja nyt ajattelin tehdä pystypunnerruksen viimeisenä liikkeenä jos olen ylipäätänstä sitä tekemässä. Viime viikolla aloin jo suunnittelemaan vähentäväni etuolkapäille

Viikko tuli päätökseen ainakin normaalien kuntosalitreenien osalta. Päätin tällä viikolla kuntosalitreenit rinta- & ojentajatreeniin minkä olen tehnyt nyt torstaisin. Tähän muutokseen vaikutti se kun tein jalkatreenin torstaina siirtäen juuri rinta- & ojentajatreenin perjantaille. Periaatteessa näillä vaihdoksilla ei ollut niinkään merkitystä tai sen suurempaa suunnitelmaa. Sen kuitenkin huomasin tänään, että ehkä hieman ihan maksimituloksissa huomasin päivän

Jalkatreeni piti ottaa tänään hieman varoen sillä polvien kanssa oli jotain arvelluttavaa. Aina mennessäni kyykkyasentoon niin jaloissa tuntui pientä kipua tai sellaista kuitenkin ettei ne olleet ihan kunnossa. Tästä johtuen otin sitten tänään hack-kyykyn hieman helpommin enkä laittanut ihan maksimipainoja laitteeseen. Myöskin ajattelin aluksi tekeväni "vain" yhden hack-kyykky variaation kun olen muutoin tehnyt kahta tai kolmea eri variaatiota jalkatreenissä