Raastava olkapäätreeni ilman suuria painoja sekä oliiviöljy ruuassa

16.11.2016 - 12:06

Se oli kehonkoostumusmittauksen jälkeen kun aloin seuraavalla viikolla käyttämään oliiviöljyä kanan ja riisin kanssa. Olen myöskin yrittänyt oliiviöljyä muiden lounaiden kanssa mitä olen nyt kokkaillut, mutta olen päätynyt käyttämään oliiviöljyä vain riisin kanssa. Yleensä riisin kanssa olen syönyt kanaa tai nykyisin uutena kalkkunaa. Lisäksi tähän ateriaan yleensä kuuluu myöskin raejuusto minkä sekaan oliiviöljy menee myöskin loistavasti. Riisi ja raejuusto kastettuna oliiviöljyn onkin ollut minulle loistava löydös ja huomasin tämän viikon tiistaina miltä kyseinen ruoka maistui ilman oliiviöljyä. Minulta nimittäin loppui oliiviöljy maanantaina enkä muistanut ottaa kotoa mukaan uutta pulloa vaikka olin käynyt niitä ostamassa juuri maanantaina. TIistaina söin siis kanan, kalkkunan ja raejuuston ilman oliiviöljyä ja heti huomasin kuinka oliiviöljy on tuonut annokseen kosteuden sekä makua.

Kehonkoostumusmittauksen jälkeen aloin heti miettimään uudistuksia ruokavaliooni ja törmäsin oliiviöljyyn. Öljy joka on sitä hyvää ja terveellistä öljyä. Tämän jälkeen aloinkin sitten hieman Googlettamaan oliiviöljyistä sillä en tiennyt niistä yhtään mitään. En ollut aikaisemmin kertaakaan itse ostanut ja tietoisesti käyttänyt oliiviöljyä joten minun oli tehtävä pientä tiedon keruuta. Mikä olisi hyvä ja terveellinen oliiviöljy mitä minun kannattaisi hankkia ja mistä sitä voi ostaa?

Pienen googletuksen jälkeen huomasin monen kehuneen Memmas Knossos oliiviöljyä. Tämän jälkeen ajattelin ostaa kyseistä oliiviöljyä jos vain sitä kaupasta satuin löytämään. Näin kaupassa kaksi erilaista Memmas Knossos oliiviöljyä  Ekstra neitsyt oliiviöljy sekä luomu Ekstra neitsyt oliiviöljy. En ole muutenkaan mikään luomun ystävä niin en lähtenyt ostamaan mitään luomu versiota. Hinta oli myöskin kalliimpi luomun ja normaalin välillä. Ero ei tainnut hirveän iso olla, mutta jo muutenkin Memmas Knossos 500ml pullo maksoi mielestäni jo tarpeeksi. Tähän vielä luomu lisä ja pullosta olisi saanut maksaa mielestäni hieman liikaa siihen nähden, että en ollut aikaisemmin oliiviöljyä tietoisesti syönytkään.

Kun ostin tuon Memmas Knossos Ekstra neitsyt oliiviöljypullon niin tämän jälkeen se on jäänyt tavaksi laittaa sitä ruokaan. Kun pullo on tyhjentynyt niin olen sitten ostanut lisää. Luin ennen ostamista ja nyt jälkeenpäin, että laadukas oliiviöljy sisältää K- ja E-vitamiinia sekä oleochantal nimistä fytoravinnetta, joka toimii kehossa tulehdusta alentavasti. Yleisesti olen vain lukenut, että oliiviöljy lukeutuu hyviin ja tärkeisiin rasvoihin jotka eivät lihoita ja se oli itselleni se tärkein tieto.

Memmas Knossos oliiviöljyä olen löytänyt paikallisista S-marketeista sekä Citymarketista ja onko nyt hinta siinä 6 - 7€ välillä. En nyt muista hintaa sillä olen melkein katsonut hinnan ensimmäisellä ostoskerralla ja muuten vain napannut pullon käteen, mutta johonkin 6 - 7€ väliin muistelisin sen menevän.

Viime viikolla kävi raejuuston kanssa samalla tavalla kuin tiistaina oliiviöljyn kanssa. En muistanut ottaa toimistolle mukaan uutta raejuusto purkkia minkä johdosta "jouduin" syömään pelkän kanan ja riisin oliiviöljyn kera. Tämän raejuuston puutteen kyseisestä annoksesta vain huomasi. Pelkkä kana ja riisi on ihan tuonaan aika pelkistettyä enkä oikein kyllä tykkää syödä sitä ilman lisukkeita. Alkuaikoina kun aloin syömään töissä eväitä niin söin kylläkin pelkistettyä kanaa ja riisiä jolloin raejuusto taisi olla silloin tällöin. Onneksi noista ajoista on menty eteenpäin vaikka aterioillani voisi vielä löytyä jotain vihreää. Tässä onkin minulla vielä pieni petraamisen paikka, mutta en ole oikeastaan koskaan ollut oikein ikinä kasviksien ystävä niin tästä johtuen sitä ei ole oikein näkynyt aterioillani.

Loistava olkapäätreeni hyvällä tuntumalla ilman suuria painoja

Se taisi olla jo keskiviikkona kun mietin torstai päivää. Menenkö torstaina kuntosalille, pidänkö välipäivän treenistä vai aloitanko hallikauden juoksun saralla? Keskiviikkona kävin töiden jälkeen ostamassa tai niin sanotusti lataamassa Espoon Esport Centerissä korttiini kymmenen kertaa juoksun puolelle. Tämä on ollut asia mikä on ollut suunnitelmissa, mutta mitä en ollut vielä jaksanut tehdä. Käytännössä mietin jokaista kolmea vaihtoehtoa ja jos minulta olisi kysytty asiasta vartin välein niin vastaus olisi ollut aina eri. Välillä mietin välipäivää ja välillä joko kuntosalia tai juoksua.

Olin pitkään kääntymässä välipäivän puolella, mutta jostain kumman syystä päädyin lähtemään kuntosalille heti kotiin päästyäni. Ehkä asiaan vaikutti, että halusin tehdä olkapäätreenin jolloin viikonloppuna ei tarvitisi mennä tekemään olkapäitä. Toisaalta olen hieman miettinyt Kampissa poikkeemista lauantaina elokuvissa käynnin jälkeen, mutta saapa nyt nähdä. En edes tiedä mitä olisin lauantaina treenaamassa. Olkapäitä lisää ja hieman hauista tai jokin jalkatreeni? En kyllä yhtään tietä enkä myöskään tuollaista vielä edes suunnittele. Jos menen kuntosalille lauantaina sitten menen ja jos en niin sitten en.

Minulla oli lopulta hyvä suunnitelma torstaina olkapäätreeniä ajatellen. En muista tarkalleen ottaen koska tuo kyseinen triplasetti tuli mieleeni, mutta onneksi se tuli. Ajattelin aloittaa treenin kyseisellä triplasetillä joten toivoin todella, että smith-laite oli vapaa millä oli tarkoitus tehdä pystypunnerruksessa triplasetti. Pystypunnerrus eteen, yhdellä kädellä sekä taakse kymmenen toiston sarjoilla putkeen. En tiedä mistä moisen sain nyt päähäni, mutta tämän on tultava jotenkin siitä, että olen kerran tehnyt yhden käden pystypunnerrusta smith-laitteessa sekä supersarjoja eteeen plus taakse on tullut tehtyä jo vuosia. Jotenkin tuli vain ajatus yhdistää nämä kolme eri variaatiota yhdeksi.

Laitoin aluksi "vain" kymmenen kiloa kumpaankin päähän kun tein eteen sekä taakse pystypunnerrusta. Näiden välissä kun tein yhden käden pystypunnerrusta niin tällöin otin painot pois ja tein pelkällä tangolla. Tälläin tein siis ensimmäisen sarjan ja huomasin tämän olevan todella hyvä ratkaisu. Lopulta kun tein kolme sarjaa tätä niin viimeisen sarjan viimeiset taakaa tehdyt toistot olivat todella raskaista. Ajattelin jopa tehdä aluksi viisi sarjaa tätä triplasettiä, mutta tällöin minun olisi pitänyt vähentää kyllä painoja viimeisiin sarjoihin tai aloittaa jopa 10kg painojen sijaan 5kg painoilla per pää.

En ole vielä oikein hahmottanut tai tutkinut mihin yhden käden pystypunnerrus ottaa tarkalleen olkapäässä, mutta luulisin sen ottavan enemmän eteen. Eli käytännössä eteen kohdistuu eniten rasitusta tässä triplasetissä. Ainoa heikkous tässä triplasetissä on sivuolkapäihin kohdistuva rasitus. No tämän lisäksi olkapäätreenissä voi tehdä erikseen sivuolkapäitä jollain sivuvipunostolla tai sitten triplasarjan liikkeistä yhden voi muuttaa sivuvipunostoon tai kenties lisätä neljännen liikkeen settiin.

Tämän jälkeen teinkin sivuvipunostoja yhden käden versiona taljassa vaijerilla ilman kahvaa / pidikettä. Pidin nyt myöskin käden myötäotteessa eli kämmen ei osottanut tekissä kroppaa kohden vaan taakse päin. Tällä käden asennolla yritin saada liikettä enemmän takaolkapäille päin eli sivu ja takaolkapäät olivat tässä hakusessa.

Seuraavaksi oli vuorossa supersarja missä tein vipunostoja takaolkapäille viidentoista toiston sarjoilla minkä lisäksi tein uutta liikettä itsellni mikä oli vipunosto eteen siten, että vein tangon aina pään yli asti. Lähtötilanteessa tanko osui reisiin ja loppuasennossa tanko oli tai ainakin yritin saada nousemaan pään yli selän puolelle. En ole vipunostoja eteen tehnyt ikinä näin korkealle vaan olen jättänyt noston hartioiden korkaudelle tai hieman yli.

Sitten olikin vuorossa anti-gravity press missä käytin pieniä painoja ja viittä kymmenen toiston sarjaa. Yksinkertaisesti inhottava liike ja todella raskas. Kädet alkavat vain valumaan alaspäin sarjan edetessä ja tällöin huomaa olevansa väsynyt. Liikkeen kohdistus samalla olkapäähän laskee sitä mukaan kun tanko lähtöö laskemaan ylhäältä joten onkin tärkeä yrittää pitää tanko vain korkealla.

Tämän jälkeen tulin vielä tehneeksi takaolkapäitä laitteessa 5kg korotussarjalla joita tein kolme kappaletta. Tästä on alkanut muodostua jokin olkapäätreenin lopetus sillä olen viime aikoina käyttänyt moneen kertaan tätä korotussarjaa olkapäätreenissä viimeisinä liikkeinä.

Yleisesti ottaen liikkeissä ei ollut suuria painoja. Toistot tekivät tehtävänsä. Minulla oli olkapäässä kokoajan todella hyvä tuntuma millaista en vain saa isoilla painoilla. Vaikka tuntuma oli hyvä alusta asti niin silti olkapäitä ei ihan alkanut särkeä kunnolla joten varaa olisi vielä laittaa kovempaa settiä.

Olkapäätreeni

  • Triplasetti 3x pystypunnerrus eteen smith x10 + Yhden käden pystypunnerrus smith x10 + Pysypunnerrus taakse smith x10
  • Yhden käden vIpunostot sivuille taljassa 5x15
  • Supersarja vipunostot takaolkapäille x15 + Vipunosto eteen pään yli tanko x10
  • Anti-gravity press 5x10
  • Takaolkapäälaite 3x 5kg korotussarja

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa