Pienillä painoilla treenaamisessa saa hyvin poltteen mutta se voi olla vaikeaa

16.11.2016 - 12:06

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri siksi käytössä, että saadaan tekniikka pidettyä paremmin kasassa ja sarjoista saisi pitkiä. Tietenkin pienet painot on suhteellinen asia eli treenaajalle pienet painot tarkoittavat henkilökohtaista pientä painoa eikä yleisellä tasolla pientä painoa. Pienet painot tarkoittavat itselle pienempiä painoja joilla saa tehtyä pidempiä ja puhtaampia sarjoja. Toisille pienet painot voivat olla alle kymmenen kilon käsipainot ja toiselle viidentoista kilon. Käytännössä pienet painot määräytyvät enemmänkin sen mukaan millaisilla painoilla saa tehtyä normaalisti kymmenen toiston sarjoja eikä maksimi sarjoista. Tähän täytyy vielä huomioida päivän kunto eli tämän viikon ja edellisen viikon pienet painot voivat vaihdella.

Itselläni kävi tiistain aamun olkapäätreenin kanssa vähän sillain, että tuntui kuin olisin ottanut hieman liian pienet painot käyttööni. Tein monia sarjoja samoilla painoilla vaikka tuntui hyvin sille, että olisin voinut tehdä hieman suuremmillakin painoilla. Kuitenkin liikkeen jälkeen olkapäissä alkoi tuntumaan sitä hyvää särkyä minkä pohjalta treeni oli ainakin mennyt perille. Jos kyseistä tunnetta ei olisi liikkeen jälkeen tullut niin olisin saanut varmistuksen sille, että minulla oli käytössäni liian pienet painot. Näin ollen ottamalla taas liian pienet painot niin tekeminen ei välttämättä mene hyvin perille. Toisaalta vaikka tein hieman ehkä liian pienillä painoilla sarjoja niin tekniikka oli kohdillaan sillä tekeminen tuntui siellä missä sen piti. Tässä tapauksessa kun tekniikka olisi ollut heikompi niin treeni olisi mennyt ihan susille.

 

Normal #squat and narrow squat which is super heavy exercises #squats #legday #legworkout #gym #gymlife

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Toisaalta kumpi sitten on oikeasti parempi tapa ihan oppikirjan mukainen tekniikka vai runttaavampi? Itse olen kallistunut enemmänkin puoliväliin ja olen mennyt jo pidempään ihan oman tuntuman mukaan missä myöskin on omat puolensa niin hyvässä kuin huonossa. Olen käyttänyt välillä runttaavampaa tyyliä kun olen kokeillut tehdä tiettyjä liikkeitä isommilla painoilla ja vastaavasti olen tehnyt enemmän teknisempiä sarjoja pienemmillä painoilla. Kuitenkin yksi asia on varma. Millekkään liikkeelle ei ole niin sanottua oppikirjamaista tyyliä tai jos on niin se ei tarkoita, että juuri se tyyli sopii sinulle. Itse teen liikkeitä omalla tavallani ja yritän niissä myöskin kehittää tekniikkaa. Kokeilen välillä erilaisia tyylimuutoksia oli se sitten pelkkä käden kulma tai jalkojen asento minkä pohjalta olen pidempään treenannut tuntuman mukaan.

Liian täydellisellä toistotekniikalla tekeminen voi helposti mennä siihen, että keskitytään enemmänkin siihen tekniikaan eikä siihen mihin liike oikeasti menee. Näin ollen keskittyminen on tekniikan kasassa pysymisen parissa eikä siinä miten liike tuntuu kropassa. Samalla painot pysyvät liikkeissä hyvin maltillisina ja luulisin varsinaisen "kehityksen" ainakin painojen osalta olevan hyvin hidasta. Toisaalta runttaavalla tyylillä saadaan kyllä painot nousemaan, mutta tekniikka alkaa hajoamaan. Tällöin tulee muutamia riskejä esille kuten luokkaantuminen tai tekniikan hajoaminen pidemmäksi aikaa. On siis hyvin helppoa loukata itseään kun rautaa on liikkeessä enemmän. Samalla kun rautaa on liikkeessä enemmän niin vastaavasti tekniikka on suuremmalla koetuksella ja yleisesti se myöskin hajoaa ainakin jonkin verran. Runttaaminen ja isot raudat voi myös helposti jäädä päälle jolloin tottuu treenaamaan isoilla painoilla, mutta samalla huonolla tai väärällä tekniikalla mikä johtaa siihen, että koko liike voi mennä ihan väärään paikkaan. Tätä tuntuu tapahtuvan yleisesti perustreenaajalla tai sitten se on vain jatkumoa siitä ettei alunperinkään ole osattu tekniikkaa. Hyvin yleisesti näkee sen, että painojen vähentäminen olisi paljon järkevämpi valinta kuin painojen lisääminen.

Olkapäätreeniä pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla

Tiistaiaamun olkapäätreenin trendi oli pienet painot ja pidemmät sarjat. Taisin tehdä kaikki sarjat vähintään viidentoista toiston sarjoilla ja lähes kaikki olkapääliikkeet olivat vipunostoja. Treenin alkuun tein takaolkapäälaitetta sekä vipunostolaitetta vuoron perään, mutta en supersarjana. Näillä laittella hain vain olkapäihin lämmittelyä kun en oikeastaan vielä tässä vaiheessa tiennyt mitä treeni tulee sisältämään. Olin ajatellut pystypunnerrusta mitä en lopulta sitten tehnyt vaan päädyin tekemään lähinnä erilaisia vipunostoja. Esimerkiksi tein kolme erilaisia vipunostoa vinopenkissä istuen vain vaihtamalla vinopenkin asentoa. Aloitin ihan pystyasennosta ja tämän jälkeen laskin penkkiä pari pykälää alemmaksi minkä tein myös toistamiseen. Tällä tavalla sain kolme erilaista liikettä samassa paikassa ja hyvin pienillä muutoksilla ottamaan eri kohdissa olkapäätä. Kutakin kolmea liikettä tein kolme sarjaa ihan suorina sarjoina. Tätä voisi myös tehdä supersarjana tai giantsarjanakin ihan hyvin, mutta itse päädyin käyttämään tällä kertaa suoria sarjoja. Tähän päälle tein vielä vinottain vinopenkissä vipunostoja enemmän takaolkapäille viemällä yksinkertaisesti tekevää kättä hieman takaviistoon.

Erilaisia vipunostoja on paljon. Näitä on mielestäni hyvä käyttää saman treenin aikana sillä kullakin tyylillä tehtynä vipunosto ottaa hieman eri paikkaan. Samalla kun paukuttaa kasan vipunostoja niin saa treenattua enemmän sivu- & takalohkoja kun valtaosan olkapäissä on muutenkin etulohkopainotteisia. Olkapään etulohkot kun ottavat iskua vastaan rintatreeneissä ym ym. Itse olenkin viime vuosina alkanut tekemään vähemmän pelkkiä etuolkapääliikkeitä ja osa olkapäätreeneistä tulee tehtyä ilman etuolkapääliikettä eli useimmassa tapauksessa mitään pystypunnerrusta. Samalla tämä säästää olkapäitä sillä pystypunnerrus on raskas liike millä voi saada olkapäät kipeiksi.

Keskiviikkona tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ilman reisikoneita

Keskiviikon kummatkin jalkatreenit tuli treenattua ilman reisikoneita. Nän ollen en tehnyt niin etureisi kuin kumpaakaan takareisikonetta. Varsinkin aamun takareisitreenissä tämä oli lopulta ihan suunniteltu asia, etten tehnyt takareisikoneita. Illalla etureisiä tehdessä meinasin päättää treenin etureisikoneeseen, mutta päädyinkin tekemään askelkyykkyä käsipainoilla. Muutenkin treenit olivat aika kyykky painotteisia johtuen juuri reisikoneiden väliin jättämisestä.

Takareisitreeni

  • Sumokyykky
  • Suorinjaloin maastaveto
  • Yhden jalan jalkaprässi

Etureisitreeni

  • Kyykky
  • Kapea kyykky smith
  • Askelkyykky käsipainoilla

MInulla oli maanantaina herätys aamulla halliin menoa varten. Suunnittelin sunnuntaina meneväni aamulla halliin juoksemaan vaikka jaloissani vielä tuntui edellinen jalkatreeni. Ajattelin kevyen juoksun parantavan jalkojen tilaa sillä yleensä juuri treeni parantaa kipuni. Jos tunnin jotain kipua niin silloin en mielelläni lepää vaan haluan treenata. Olen huomannut treenin auttavan kipuihin paljon paremmin kuin levon. Eihän tuo nyt aina noin ole, mutta mielestäni

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä

Tällä viikolla on nyt takana pari kuntosalitreeniä joissa on tullut käytettyä paljon erikoistekniikoita. Maanantaina tuli käytettyä lähes "kaikkia" mahdollisia erikoistekniikoita niin pyramiidisarjajo, korotussarjoja, tiputussarjoja, supersarjoja kuten myös giant-sarjoja. Lisäksi erikoissarjoja tuli vielä yhdisteltyä toisiinsa käyttämällä korotussarjoja supersarjojen kanssa. No näitä komboja tuli tehtyä ainoastaan yhden kerran. Kun muuten tuli tehtyä kaksi

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä