Penkissä uusi sarjaennätys 140kg x20

30.07.2023 - 14:50

Tämän viikon tiistaina tuli tehtyä loppujenlopuksi aika perus penkkitreeni ihan vain sen vuoksi etten parempaan pystynyt. Minun oli tarkoitus tehdä 160kg painoilla kahdeksan toiston sarjoja pysäytyksen kanssa mutta kun ei pysty niin ei pysty. Päädyin sitten tekemään kolme kuuden toiston sarjaa 160kg painoilla pysäytyksellä kun siihen oli vain rahkeita. Näin ollen penkkitreenistä tuli aika perus kauraa sillä tuo kuusi toistoa 160kg painoilla ei ole mitään kovinkaan uutta mutta toisaalta ei nyt ihan jokapäiväistä.

Toisaalta olen nyt viime aikoina tehnyt 160kg painoilla yksin ilman varmistajaa niin en ole ihan 100% saanut tehtyä loppuun saakka. Näin ollen toistomäärät yleensä jäävät siihen kolmeen kun ei vain uskalla lähteä tekemään enempää yksin. Yleensä otan sitten spotterin vasta 160kg jälkeen kun teen isommilla painoilla ja näin ollen 160kg pidemmät sarjat jäävät tekemättä. Tämän treenin ja tavoitteen epäonnistumisen seurauksena tähän pitää tehdä muutos.

Torstaina kun oli vuorossa viikon toinen penkki treeni niin en tiennyt edes sitäkään mitä tiistaina olin hieman suunnitellut. Kaiken lisäksi siinä samalla kun lämmittelin ja venyttelin penkkitreeniä varten niin paskaa tuli jauhettua. Siinä sitten kun sain tankoon 140kg ja piti alkaa tekemään sillä lämmittelyä niin sain ehdotuksen mitä jos tekisin kaksikymmentä toistoa 140kg:lla?

Siinä sitten aloin tekemään kun olinhan jo edellisellä viikolla saanut 140kg painoilla 17 toistoa vaikka siinä pohjilla olikin 180kg 3x3 penkkitreeni. Nyt ei ollut mitään suuremmilla painoilla tehtyä treeniä takana ja muutenkin nyt olin tottunut tekemään penkissä pidempiä sarjoja niin olin todella luottavainen. Lopulta se tuli pienen tappelun jälkeen kun siinä jossain 18 toiston kohdalla alkoi painamaan. Tekeminen vain alkaa hapottamaan jolloin kädet eivät vain liiku vaikka paino tuntuisi kevyeltä. Se on vain sellainen outo fiilis kun tanko ei paina mutta kädet eivät vain jaksa nostaa.

Perjantain kuntosalitreeni oli jo vähän väsynyttä ja eilisen välipäivän jälkeen ajattelin tämän päivän treenin menevän paremmin, mutta toisin kävi. Ehkä paukut menivät pariin ekaan liikkeeseen ehkä en ollut ehtinyt palautua kunnolla. Oli päivän kunto huono tai huonompi niin sain tehtyä hyvän treenin ja treenin edetessä päätin jättää huomisaamun lenkin väliin. Olin ajatellut juosta huomenna aamulla, mutta tämänpäiväisen jälkeen paras ratkaisu on pitää huomenna

Olin torstaina kuntosalitreenin jälkeen todella väsynyt joten päätin jättää perjantaiaamuna aamulenkin väliin ja mennä vain illalla kuntosalille. Tämä oli hyvä ratkaisu sillä illalla kuntosalilla huomasin olevani vielä hieman puhki. Eilen kuntosalilla oli väen puolesta normaali perjantai eli hiljainen, kun torstai oli normaalia vilkkaisempi. Eilen tein vaihteeksi taas vähän uutta sekä hauistreeni taisi mennä vähän kevyemmin. Aloitin olkapäätreenin

Tämän aamuinen lenkki saattoi olla vauhdikkain lenkki sitten puolimaratoonin jota en nyt jaksa tarkistaa. Ensimmäinen kilometri meni päälle kuuden pacen, mutta loput kilometrit menivät alle kuuden pacen. Olin hieman yllättynyt, etten hyytynyt lenkin lopussa mitä ajattelin lenkin alussa sekä siinä jossain neljän - viiden kilometrin kohdalla. Aamulla tihutti hiukan vettä ja jälleen puolessa välin otin silmälasit pois päästä, koska linssit täyttyivät pisaroista

Aamulla juoksin loppujenlopuksi kuusi kilometriä ja se oli oikean pituinen matka. Ensimmäisen kilometrin aikana minun oikeaan polveen sattui, mutta jo kahden kilometrin kohdalla kipu oli jo hävinnyt. Alkumatkasta tihutti vettä ja puolen matkan kohdalla sade muuttui rännäksi. Puolen matkan kohdalla laitoin myös silmalasit taskuun sillä jo vesisateen aiheuttama lika haittasi näkyvyyttä joka paheni veden muuttuessa rännäksi. Silmälasit ovat yleensä pieni rasite +5

Avasin eilen tämän vuoden juoksemisen hiukan yli kymmenellä kilometerillä. Juokseminen oli rentoa sekä helppoa kuten se oli myös maanantaina. Jouluviikon ahkera juokseminen on alkanut tuottamaan tulosta sillä molemmat juoksut tällä viikolla ovat menneet todella hyvin. Nyt olisikin hyvä aika alkaa juoksemaan vähän ahkerammin niin voisin päästä ihan hyvään juoksu vireeseen, mutta tämä puolestaan näkyisi kuntosalitreeneissä. Enemmän juoksemista ja kuntosalilla

Kuntosalilla oli tänään normaali määrä ihmisiä, kun eilen oli normaalia vilkkaampi torstai. Saa nyt nähdä kuinka vilkasta ensiviikolla on kuntosalilla eli alkaako alkuvuoden väki boosti ja jos alkaa niin jatkuuko tämä boosti kauan? Jatkoin tänään tämän viikkoiseen tapaan kahdentoista toiston sarjoja muutamissa liikkeissä sekä kokeilin jälleen vähän uusia asioita. Minulla on suunnitelmissa nostaa sarjojen toistomäärät yleisesti 12-15 toistoon useissa liikkeissä

Minulla oli keskiviikkona jalat kamalan jumissa tiistain jalkatreenin jäljiltä joten päätin jättää eilen aamulenkin väliin. Tänä aamuna meinasin mennä juoksemaan, mutta päätin lopulta menemättä ja sain nukkua pidempään. Eilinen kuntosalitreeni ei ollut ihan niin raskas, että olisin tarvinnut enemmän lepoa, mutta välillä on hyvä ottaa vähän rauhallisemmin. Eilinen kuntosalitreeni jäi ehkä yhden liikkeen vajaaksi, mutta yleisesti ottaen sain hyvän treenin

Maanantaiaamuna kävin juoksemassa lenkin joten sain vielä yhden juoksun yhteismäärään. Ajattelin juosta joko kahdeksan tai kuusi kilometriä ja lopuksi päädyin kuuteen, koska ennen lenkkiä minulla oli vähän kipuja jaloissa. Juoksun edetessä en tuntenut jaloissa mitään kipua ja juoksu meni muutenkin kevyesti joten ehkä minun olisi kannattanut juosta kahdeksan lenkki. Aamun lenkin mennessä rennosti oli helppo lähteä illalla kuntosalille. Ajattelin ennen

Motivaation ja itseluottamuksen nousemiseen vaaditaan yleensä yksi hyvä onnistuminen ja minulle se oli Vantaan Vantaan puolimaratoonin jälkeen minun treenimotivaationi on ollut huipussaan eikä edes ”huonosti” menneet treenit ova sitä laskeneet. Puolimaratoonin jälkeen otin pari viikkoa rauhallisemmin, jonka jälkeen kuntosalitreenit ovat menneet todella hyvin, mutta juoksutreenejä olen säästellyt / vähentänyt. Luulisi, että hyvin menneen juoksutuloksen jälkeen

Maanantaina jäi kuntosalin osalta viimeviikkoiseen tapaan väliin, mutta aamulla kävin juoksemassa vähän vajaa 9 kilometriä. Minun piti mennä viime lauantaina kuntosalille, mutta meninkin sunnuntaina joten minun piti miettiä tämän viikon treeniohjelma uusiksi, koska en ehdi perjantaina kuntosalille. Päätin jättää tällä viikolla jalkatreenin väliin, koska muuten minulle olisi tullut viiden päivän putki kuntosalilla jota en olisi jaksanut. Toinen vaihtoehto olisi