Penkissä pääsin taas nopeasti 200kg alkaviin lukemiin

05.06.2021 - 16:25

Sain jälleen nostettua kerran penkin tulostason 2 alkaviin lukemiin ilman mitään ihmeellisyyksiä mistään progressiosta puhumattakaan. Maaliskussa kun pääsi tekemään kolme iltana viikossa tunnin "treenejä" niin minun käytännössä piti tehdä "turva" penkkiä eli käyttää sellaisia painoja ja toistomääriä mitä pystyn ilman spotteria rauhallisesti tekemään. Tämä johti tietenkin siihen, että penkin tuloskäyrä lähti alaspäin suhteessa kyykkyyn ja maastavetoon missä pystyin käyttämään "normaaleita" painoja. Tämä vain tuli huomattua kun lähdin kuudeksi viikoksi maalle missä pääsi normaalisti treenaamaan.

Kun pääsin normaalisti treenaamaan niin penkki oli suhteessa kyykkyyn ja maastavetoon heikommassa tuloskunnossa. Jos siis vertaa sarjapainoja millä pystyisi tekemään saati painoja suhteutettuna ennätykseen. Maastaveto ja kyykky nyt olivat edes jotenkin "lähellä" ennätyspainoja ja penkki oli niistä kauimpana. Kun pääsin huhtikuussa normaalisti treenaamaan ja sain penkkiin spotterin niin kyllä siinä hetki meni, että varsinkin totuin käyttämään suuria painoja. Menikö siinä kolme vai neljä viikkoa niin sain lopulta tehtyä 200kg painoilla toiston. Sain sen kyllä nostettua mutta se ei ollut helppo nosto ja enemmänkin nipinnapin nosto.

Kuitenkin tuo, että pääsin tekemään 180kg, 190kg ja 200kg painoilla ykkösiä auttoi minua jälleen kerran totuttautumaan suurempiin painoihin ja mikä itselleni on se juttu varsinkin penkissä. Olen juurikin tällä niin sanotusti omalla systeemillä ja ajatusmaailmalla saanut nostettua penkin ennätyksen 170kg:stä 200kg ja siitä nykyiseen ennätykseen 235kg. Olen tätä asiaa yrittänyt täällä jakaa ja kirjoittaa sekä kuntosalilla saada sitä treenaajille tiedostettua mutta syystä tai toisesta kukaan ei ole sitä tehnyt tai halunnut edes kokeilla. Ihmettelen tätä asiaa sinällään koska olen kuitenkin saanut nostettua oman penkin yli 200kg lukemiin.

Asiat ovat sinällään vaihtuneet siitä miten aloitin tämä oman urakkani mutta nykyisin minua ei kyllä edes kiinnosta lähteä yrittämään uutta ennätystä. Välillä tietenkin haluaa varmaankin näyttää kuntosalilla, että pystyy nostamaan 200kg penkistä mutta ei se kyllä niinkään itseäni kiinnosta sillä olen saanut penkissä 200kg nostettua niin monta kertaa, että en edes osaa laskea. Minulle on nyt ollut tärkeämpää keskittyä saamaan hyviä sarjoja ja nostettua eri painoilla uusia sarjaennätyksiä.

Nykyään olen jo ainakin puolitoista vuotta penkannut vallan pysäytystekniikalla enkä ole tehnyt perus kuntosalipenkkiä tuona aikana. Lämmittelyistä sarjapainoihin tai ykkösnostoihin olen käyttänyt pysäytystä ja jos tuntuu sille, että en jaksa pysäytyksellä tehdä niin sitten en nouse sellaisiin painoihin. Nykyisin valtaosa penkkitreeneistä osuu 140kg, 150kg tai 160kg painoihin missä teen 5 - 15 toiston sarjoja ja tietenkin jos tuntuu olevan hyvä päivä ja minulla on spotteri saatavilla niin sitten voin tehdä ja kokeilla myös suuremmilla painoilla.

Pysätystekniikka on tuonut omaan penkkaamiseen rauhallisuutta ja varsinkin voimaa. Mielestäni pysätyspenkki kasvattaa paljon enemmän voimaa kuin normaalipenkki ja tekniikka pysyy paremmin kontrollissa. Kun katsoo kanssa treenaajia kun he penkkaavat niin heidän kroppa liikkuu suhteessa enemmän ja vauhdikkaammin kuin tanko. Tämä johtuu siitä, että tekniikka ei olle hallinnassa, kiirehditään tekemisessä ja tehdään ylisuurilla painoilla. Kun nuo kiirehtimiset ja tekniikka saataisiin siihen pisteeseen ettei tekeminen olisi kiiruhtamista ja jaloilla steppaamista niin usealla nousisi penkkitulos helposti. Itsellä ei ole mikään paras tekniikka ja siinä olisi myös hirveästi korjattavaa mutta se on kuitenkin rauhallinen ja sillä nousee suuremmatkin painoit.

Eilen lauantaina kävin PTVGYM Roihupellossa toistamiseen. Tämä oli hieman extempore käynti sillä alkuperäinen suunnitelma oli käydä ihan normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin kuin lauantaisin olen käynyt. Tämä kerta poikkesi siinä mielessä normaalista että tällä kertaa mukana oli tuttu. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta millään PTVGYM:llä ja näin ollen päätin hänen nyt päättää kummalle PTVGYM:lle menemme nyt. Kummallakaan ei ollut mikään kiire joten

Tällä viikolla tuli tehtyä pari penkkiä treeniä missä molemmissa treeneissä sain 200kg. Tuo maaginen 200kg oli otettua tällä viikolla kolme kertaa kun ensimmäisessä treenissä otin sen kerran ja toisessa kaksi ykköstä. Jälkimmäisessä treenissä perjantaina olin kyllä hakemassa kahden toiston sarjaa mutta jo ensimmäinen ykkönen oli todella raskas. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina tuo 200kg tuli paljon kevyemmin kuin nyt jälkimmäisessä treenissä perjantaina

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin

Niinhän se sitten meni kuin mitä ei pitänyt. Lähdin maalle pariksi viikoksi ja ajattelin sitten siinä että nyt voisin ottaa rauhallisemmin treenien osalta kun viimeiset kuusi - seitsemän viikkoa on paukutettu. Olen tehnyt joko erilaisia ykkös maksimi ennätyksiä kuten deficit maastaveto, ketjukyykky, boxi kyykky tai lohko maastaveto sekä erilaisia sarjaennätyksiä. Nyt kun lähdin maalle niin ajattelin että voisin ottaa rauhallisemmin kun olen eri ympäristössä ja

Viime viikon keskiviikkona oli viikon ensimmäinen kyykky treeni ja myös ensimmäinen kyykky treeni sen jälkeen kun olin kyykännyt ensimmäistä kertaa 240kg ilman spotteria. En siis tiennyt mitä odottaa ja millaisilla painoilla tai millä tyylillä tehdä kyykky treeniä. Olin myös hieman lannistunut siitä kun edellisessä treenissä pääsi tekemään kyykkyä hyvällä lattialla ja loistavalla räkillä Roihupellon PTVGYM:llä ja tällä nyt oli vuorossa lannistunut ilmapiiri

Eilen torstaina kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin viime viikon lauantaina käynyt Rouhupellon PTVGYM:llä. Kyllähän se nyt heti huomasi selvästi että kyseessä on ihan eri luokan kuntosalit. Kuitenkin Pitäjänmäen PTVGYM on itselleni kotoisampi kun siellä aktiivisesti pari kolme kertaa viikossa käyn niin se asia on Pitäjänmäellä paremmin. Kaikki muu asia onkin sitten Roihupellon puolella ja osa Pitäjänmäen asioista alkoi nyt jopa

Keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmia tai odotuksia treeniä kohtaan. Oikeastaan parempi niin sillä viime viikon lauantaina tain tehtyä ketjukyykyssä uuden ennätyksen kun sain tehtyä lauantaina PTVGYM:llä 220kg plus ketjut. Oikeastaan en edes muistanut sitä että tein edellisessä treenissä ennätyksen mikä oli vain hyväksi. Yleensä kun olen saanut tehtyä hyvän treenin tai jonkinlaisen ennätyksen

Eilen lauantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella PTVGYM Roihupelto kuntosalilla. Minun oli suunnitelmissa käydä PTVGYM Roihupeltossa jo tuossa pari kolme viikkoa sitten mutta muutin noita suunnitelmia kun sää heikkeni. No loppujen lopuksi eipä se sää nyt eilenkään mikään loistava ollut vaan päinvastoin todella huono. Treenin aikana oli alkanut satamaan räntää eli tiet oli loskassa ja räntää satoi enemmän. Ei siis mikään ihanteellinen ajokeli ja varsinkin kun

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia

Eilen lauantaina kun lähdin tekemään jalkatreeniä PTVGYM:lle niin en jälleen kerran oikein tiennyt mitä odottaa ja miten edes tekisin kyykkyä. Viimeiset muutamat viikot olen tehnyt PTVGYM:llä ollessa boxi kyykkyä ketjuilla ja muutaman viikon hakenut uutta boxi kyykky ennätystä ketjuilla. Tämän viikon keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin se ei mennyt erityisen hyvin mutta ei ihan niin huonosti mutta halusin vain parempaa. Keskiviikkona