Maastaveto 260kg 2x3 uusi sarjaennätys ja maastavedon tekniikka muutokset

03.07.2023 - 10:53

Niinhän se sitten meni kuin mitä ei pitänyt. Lähdin maalle pariksi viikoksi ja ajattelin sitten siinä että nyt voisin ottaa rauhallisemmin treenien osalta kun viimeiset kuusi - seitsemän viikkoa on paukutettu. Olen tehnyt joko erilaisia ykkös maksimi ennätyksiä kuten deficit maastaveto, ketjukyykky, boxi kyykky tai lohko maastaveto sekä erilaisia sarjaennätyksiä. Nyt kun lähdin maalle niin ajattelin että voisin ottaa rauhallisemmin kun olen eri ympäristössä ja muutenkin. Näin ei kuitenkaan käynyt mutta en myöskään suunnitellut tätä eli tämä tuli aikalailla yllättäen.

Maanantaina treenit alkoivat maalla maastavedolla enkä oikein kyllä tiennyt mitä odottaa ja miten treeni tulee menemään. Vielä treenin alussa suunnittelin että en nyt mitään ihan maksimipainoja tankoon tule laittamaan mutta suhteellisen suuria siihen voi jos sille tuntuu. Etenin ihan normaalisti miten maastavedossa etenin kunnes pääsin sellaisiin painoihin minkä jälkeen piti alkaa jo hieman miettimään. Minulla oli siinä pari suunnitelmaa 220kg jälkeen mennä 240kg jälkeen 260kg tai 220kg jälkeen mennä 250kg minkä jälkeen 270kg. Kuitenkin halusin ottaa hieman rauhallisemmin tänään ja viime aikoina oli tuota 270kg ihan tarpeeksi nostellut niin päädyin menemään 240kg minkä jälkeen 260kg mikä oli sitten päivän maksimi.

Kun pääsin 260kg niin kaikki oli mennyt tällä erää suunnitellusti mutta 260kg:ssa en ollutkaan sitten suunnitellut mitään. Tuohon asti olin muuten mennyt kahden toiston sarjoilla mutta tässä kohtaan en sitten tiennyt mitä tehdä. En sitten tiedä miksi päädyin tekemään kolmen toiston sarjan 260kg:lla. Se vain tuntui menevän hyvin ja vielä tuo kolmas toisto tuntui tulevan hyvin. Jos olisin tehnyt neljännen toiston niin se olisi ollut ennätys mutta jotenkin jo kolmas tuntui että se alkoi olemaan rajoilla. Ei niin rajoilla että sitä piti oikein pinnistää mutta kuitenkin niin että tuntui sille että pian tekniikka pettää. Kuitenkaan videolta näin ei näkynyt eli olisin ihan hyvin voinut lähteä kyllä hakemaan neljättä ja mahdollisesti viidettä toistoa.

Pienen mietinnän jälkeen aloin sitten miettimään mitä teen seuraavaksi? Lopetanko tähän, teenkö toisen samanlaisen vai peräti nostan painoja? Kuitenkin päätin hyvin nopeasti että tänään ei nosteta painoja sen enempää että lähden hakemaan vain toisto kolmosta 260kg painoilla. Se olisi kuitenkin sarjaennätys. Niimpä lähdin lopulta tekemään toista kolmosta ja ennen kuin tartuin tankoon ja lähdin hakemaan toistoja niin siinä vaiheessa kyllä kroppa kävi kierroksilla. Huomasin jo pidempään että kroppa tärisi hieman enkä ollut ihan niin rento kuin olisin halunnut ennen toista 260kg kolmen toiston sarjaa. Ensimmäisessä sarjassa en käyttänyt ammoniakkia mutta toisessa piti sillä halusin tasapainottaa tuota kropan tärinää ja halusin rauhoittua. Hyvin se sieltä sitten lopulta tuli ja jopa niin hyvin että aloin miettimään kolmannen 260kg kolmen toiston tekemistä. Kuitenkin päätin lopettaa tuohon kahteen sarjaan sillä olihan se jo ennätys ja nyt olisi kuitenkin pitänyt ottaa rauhallisemmin.

Maastavedon tekniikka muutokset

Olen tässä vuosien varrella tehnyt erilaisia tekniikka muutoksia ja ne näyttävät tuottaneen positiivisia asioita maastaveto treenien suhteen. Ensimmäinen muutos tapahtui vuosia sitten kun vasen käsi sanoi hieman poks maastavetoa tehdessä. Tuohon asti olin tehnyt maastavetoa ilman mitään remmejä ristikkäisotteella mutta tuon tapahtuman jälkeen siirryn vallan myötäotteeseen. Samalla ostin ensimmäiset kasiremmit ja aloin tekemään maastavetoa remmeillä. Tuo otti hetken aikaa kun aloin tottumaan remmeihin sekä myötäotteeseen mutta lopulta tuo on ollut turvallisempi tapa tehdä maastavetoa.

Seuraava muutos minkä tein oli vaihtaa normaali puristusote apinaotteeksi. En muista missä vaiheessa tämän muutoksen tein mutta tuo tapahtui kasiremmien jälkeen jossain kohtaan. En muista kenen Youtube videota katsoin mutta siinä joku mainosti apinaotetta maastavedon tekemiseen niin minipähän sitten aloin sitä kokeilemaan. Tässä vaiheessa se oli jo hyvä kokeilla sillä käytin jo kasiremmejä sekä olin vaihtanut ja tehnyt maastavetoa jonkin aikaa jo myötäotteella. Kuitenkaan tässä nuo kaksi tekniikan vaihdosta ei tapahtunut heti vaan tuohon väliin jäi aika jolloin tein normaalilla myötäotteella. Sen muistan että alkuun kun aloin käyttämään apinaotetta maastavedossa niin kuitenkin ihan päivän maksimipainot 260kg / 270kg luokkaa otin vielä normaalilla otteella ja vasta ajan kanssa aloin ottamaan kaikki toistot apinaotteella.

Viime vuonna aloin keskittymään käyttämään enemmän jalkoja maastavedossa. Huomasin kyllä aina ja se oli oma tyylini aina niin "runtata" maastaveto vain selällä. Tämän huomasi jokaisesta suuremmasta nostosta ja etenkin jostain ennätyksistä tai joka päivän kunnon maksimeista. Ensiksi jalat suoristuivat minkä jälkeen runttasin painon selällä vain ylös. Eräällä tapaa nostot näyttivät suorin jaloin maastavedolta vaikka alkuasento olikin ihan normaali maastaveto asento. Viime vuonna yleisesti oma kyykky kehittyi tasaisemmaksi eikä treenien tulokset vaihdelleet niin rajusti mitä ne on nyt viime vuosina vaihdelleet. Välillä kun kyykkäsin yli 200kg niin seuraavassa treenissä menikin sitten hyvä jos 170kg tyyliin mutta viime vuonna treeni kuin treeni niin olin 200kg kunnossa. 200kg olisi tullut treenissä kuin treenissä vähintään sen kerran vaikka jokaisessa treenissä en sitä 200kg nostanut.

Tämän johdosta kun kyykky yleisesti parani niin otin myös enemmän jalkoja käyttöön maastavedossa. Aloin myös tekemään pitkästä aikaa enemmän decifit maastavetoa mihin syystä tai toisesta tuli pienoinen tauko sillä yhdessä vaiheessa tein enemmän decifit maastavetoa ja silloin myös yleinen maastavetoni oli paremmassa kunnossa. Jotenkin kun teen deicift maastavetoa niin otan sen teknisesti varmemmin ja käytän jalkoja enemmän sillä perse menee enemmän alas. Normaalissa maastavedossa vaikka yritin pitää persettä alempana niin hätiköin tai jotain kun se perse vaan pysy liian ylhäällä. Kun perse pysyi ylempänä niin selkä tekee enemmän työtä ja nyt kun keskityin lähtemään alempaa niin silloin myös jalat tekevät enemmän työtä. Tähän siis keskityin että vien itseni vain alemmaksi ja työnnän polvia ulospäin ja keskityn käyttämään jalkoja niin paljon kuin mahdollista.

Tämä on tuottanut siinä mielessä hyviä tuloksia ja parempia treenejä että kun vedän itselleni suurilla painoilla tai sellaisilla mitkä nyt jäävät nousematta niin rasitan vähemmän selkää. Siinä kun runttasin käytännössä selällä maastavedon ylös niin selkähän siinä vain kärsii ja puutuu. Tämän johdosta monesti selässä tuntui jopa pienemmätkin rykäisyt ja sellaista painetta tai muuta tuntoa selkään tuli. Nyt kun teen enemmän jaloilla niin tämä on lähtenyt pois ja vaikka tekisin itselleni isoilla painoilla niin selässä se ei tunnu tai jos tuntuu niin ei lähellekkään samalla tavalla. Myöskin nyt kun olen siirtynyt isompiin ja isompiin painoihin taas ja myöskin epäonnistun niin nämä yritykset eivät myöskään tunnu siellä selässä niin kuin ennen.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.