Parin viikon tauon jälkeen paluu kuntosalille

12.01.2022 - 14:55

Korona päätöksissä ei ole mitään järkeä tai siis oikeastaan mitään logiikkaa eli punaista lankaa. Mutta joo kuntosaleilla oli jo ennen joulua vähän treenaajia eikä tuon pakollisen tauon jälkeen mitään ryysiksiä olle tullut kun edes viime vuonnakaan ei tullut tammikuun normaalia ryysistä. Oikeastaan vuosi vuodelta tammikuun ryysikset ovat vain pienentyneet sillä into kuntosalia kohtaan on laskenut vuosi vuodelta. Mitähän järkeä oli laittaa kuntosaleja kiinni 2 viikoksi? Mitä tuokin edes auttoi? Kuitenkin kaikki listaukset mahdollisista altistumista ovat ravintoloista ja kuntosalit ovat aina ensimmäinen asia mikä laitetaan kiinni. Nuorien kannattaakin todella harkita omaa alaansa vielä kun voi. Korona on meinaan näyttänyt sen mitä arvostetaan ja mitä ei. Kulttuuri ja liikunta-alan yrittäjät ja työntekijät ovat oman onnensa kanssa ja heitä ei arvosteta vaan kuuluvat alimpiin ihmisiin.

No hyvien päätöksien johdosta kuntosalille tuli parin viikon tauko minkä aikana kävin useasti laskettelemassa ja yritin sään mukaan käydä aktiivisesti kävelemässä. Itse olen hieman siinä tilassa ettei nyt ihan niin tarvitse painaa ja treenata vaan voi ottaa hieman rennommin. Tämän johdosta olen jättänyt "rutiineista" osan pois ja edes jonkin aikaa ottanut rennommin ja palautellut kroppaani.

Kuitenkin kun pääsin parin viikon tauon jälkeen kuntosalille niin siellä en ottanut iisisti vaan lähdin heti tekemään asioita mitä en ole tehnyt aikoihin. Parin viikon tauko on jo sellainen, että se on liikaa eli viikon tauon on maksimi jos ajattelee siltä kannalta ettei nyt ihan alusta lähdetä. Pari viikkoa on itselleni jo niin paljon että voimatasot sekä herkkyys on poissa ja treenit ovat enemmänkin hakemista ja totuttelua.

No kuitenkin tein sen mitä pystyin enkä edes lähtenyt tekemään isoilla painoilla vaan enemmänkin isoilla toistomäärillä. Maastavedossa tein 200kg painoilla kymmenen toiston sarjan mikä oli ensimmäinen kymmenen toiston sarja maastavedossa vuosikausiin. Parin päivän päästä tuosta niin tein kyykyssä useampia kymmenen toiston sarjoja mistä myöskin on aikaa todella kauan ja varsinkin useammasta. Tuosta päivän päästä tein penkissä 20 toiston sarjan minkä jälkeen 10 toistoa ja vielä loppuun yhden 20 toiston sarjan. Näin ollen kaikissa kolmessa pääliikkeessä tuli heti käytettyä kymmenen toiston sarjoja mitkä ovat viime aikoina jääneet vähemmälle.

Maastavedossa, kyykyssä sekä penkissä olen käyttänyt viime vuosien aikana käytännössä 3 - 7 toiston sarjoja ja kymmenen toiston sarjat ovat jääneet todella vähäisiksi. Sitten kun mennään muihin "apuliikkeisiin" niin näissä käytän normaalisti 15 - 20 toiston sarjoja. Näin saan "tasapainotettua" treeniä vaikka en ihan asiaa tuolta kannalta katso. Olen ajatellut vain asiaa siltä kannalta että panostan maastavedossa, kyykyssä sekä penkissä suurempiin painoihin mikä tarkoittaa lyhyempiä sarjoja ja sitten treenin muut liikkeet tulee tehtyä suhteessa paljon pienemmillä painoilla joissa käytän suurempia toistomääriä. Näin kroppa alkaa jo eräällä tapaan palautumaan pääliikkeistä sekä kroppa ei saa samanlaista rasitusta kuin, että tekisin kaikki liikkeet maksimi painoilla.

Niin tai näin en edes tiedä oikein vaikuttiko kahden viikon tauko ja sinä aikana hieman suunnittelemani "uusi" treenaus tapa vai mikä sai minut tekemään heti pidempiä sarjoja. Tulin meinaan miettineeksi että alkaisin tekemään ainakin maastavetoa sekä kyykkyä eri tavalla mitä olen nyt tehnyt. Tämä ihan sen kannalta, että niissä tulokset ovat taas jämähtäneet paikoilleen ja kyllä teen penkissä enemmän ja useammin erilaisempia treenejä eri tekniikoilla ja toistomäärillä kuin mitä maastavetoa tai kyykkyä. En kuitenkaan päätynyt parin viikon tauon aikana mihinkään tiettyyn tapaan tai ajatukseen vaan enemmänkin miettimisen tasolla. Sitten kun pääsin taas salille niin en edes tiedä mitä ajattelin ja oliko tämä nyt taas hyvä aloittaa näin?

Viimeksi kun tuli hieman pidempi tauko kuntosalilta (kiitos taas kerran järkevät päätökset) niin lähdin palauttamaan voimia lyhyemmillä sarjoilla ja suuremmilla painoilla. Eli siis ihan eri tavalla lähdin taas treenaamaan mutta tuolloin tauko oli hieman pidempi. 

Vammalan reissun treenit on nyt takana. Alunperin suunnittelin treenaavani viisi kertaa eli joka päivä ollessani täällä. Tähän tuli kuitenkin muutosta hieman siinä mielessä, että pidän välipäivän sunnuntaina. Näin ollen kuntosalitreenejä tuli tehtyä neljä ja kerran tuli käytyä juoksemassa vaikka suunnitelmat olivat toisenlaiset. Kuntosalitreenejä ajattelin tehdä viisi minkä päälle piti vielä hieman enemmän juosta. Kuitenkaan en lähtenyt tekemään mitään

Kirjoittelin tuossa jotain asiaa unen määrästä ennen aamutreeniä ja siltä kannalta kuinka paljon jo puolituntia vaikuttaa. Kun olen alkanut heräämään puolituntia myöhemmin aamun kuntosalille menoa varten niin oikeastaan samaan aikaan löysin mielestäni loistavan aamupalan ennen aamutreeniä. Kun viime vuonna aloitin aamulla suoritettavat aamutreenit kuntosalilla niin samalla aloitin aamupalan miettimisen. Miten paljon ja mitä kannattaisi syödä ennen aamutreeniä

Tälle viikolle jätin tupla kuntosalitreeniviikon väliin ja minun oli tarkoitus ottaa enemmän juoksua mukaan. Käytännössä olin suunnitellut aamulenkille menemistä maanantaista - keskiviikkoon, mutta ainakin nyt tiistaiaamuna jätin kaikki treenit väliin. Huomasin maanantaiaamun aamulenkin jäljiltä pari asiaa joten ajattelin olevan parempi jättää tiistaina aamulenkki väliin. Vaikka juoksin maanantaina ihan rauhallisesti eikä siinä lenkin jälkeen tuntunut vielä

Olen muuttanut muutamia kertoja aamurutiineja ennen aamulla kuntosalille menoa varten. Nyt viimeaikoina tuntuu, että olen löytänyt paremman tavan lähestyä aamun kuntosalitreeniä. Hirveästi en ole muuttanut asioita siitä kun hieman yli vuosi sitten aloin käymään ensimmäistä kertaa aamulla tekemässä ihan kunnon kuntosalitreenin. Oikeastaan muutokset ovat olleet hienosäätöä ainakin aamupalan osalta. Herätyksen suhteen olen tehnyt välillä hieman erilaisia kokeiluja

Olen alkanut vähemmän käymään vaa'aalla mitä pidemmälle tämä minun dieettini on mennyt. Stressaa niin sanotusti vähemmän kun ei käy siellä niin usein. En kyllä mielestäni mieti dieetin kulkua ihan niin paljon, mutta kuitenkin kaikki asiat pyörii sen pohjalta päässä. Yhden aamun aamupaino oli ensimmäistä kertaa alle 98kg eli 97.9kg. En tiedä oliko tuo joku yhden aamun piikki vai kulkeeko paino nyt alaspäin pikkuhiljaa. Päivällä ja illalla painot ovat kuitenkin

Keskiviikko oli epänormaali päivä ja keskiviikko oli pitkäpäivä. Käytännössä lähdin aamulla kuntosalille hieman jälkeen seitsemän ja pääsin kotiin takaisin puoli kymmeneltä illalla. Koko tämän aikaa olin joko kuntosalilla tai töissä. Aamulla lähtiessäni matkaan en ollut ihan ajatellut päivän rakennetta tuolla tavalla vaan päädyin siihen aamupäivän aikana. Minun oli tarkotus tehdä normaalin pituinen työpäivä minkä jälkeen palata kotiin ja tehdä illan työtehtävä

Tein nyt vaihteeksi suunnitelmia tulevien treenien osalta. Tähän vaikutti sellainen asia, että minulla on ollut vasen olkapää hieman kipeä sitten viime perjantain olkapäätreenin jälkeen. Perjantaina en huomannut normaaliin tapaan yhtään mitään vasemmassa olkapäässä. Mielestäni mitään ihmeellistä ei edes käynyt, mutta tästä huolimatta lauantaina aloin tuntemaan pieniä kipuja vasemmassa olkapäässä. Varsinkin kun aloin nostelemaan vasenta kättä niin tällöin

Kun suunnitelma ei toimi niin silloin tarvitaan muutoksia suunnitelmaan tai on käynnistettävä varasuunnitelma. Minulla ei ole dieettini varalle minkäänlaista varasuunnitelmaa joten menen vain tarvittaessa muutoksilla eteenpäin. Huomasin dieetin täyttyessä kolmatta viikkoa, että mitään huomattavaa ei ollut tapahtunut. Ainoa vertailu minulla on tosin ollut vaaka minkä pohjalta näiden kolmen viikon aikana ei ollut tapahtunut mitään. Tämän takia minun oli pakko

Sinällään ihmeellinen treeniviikko takana päin ainakin treenien jaon kannalta. En ole vielä varma onko treeniviikko ohi vai menenkö vielä sunnuntaina tekemään jonkun treenin vai en. En tiedä mitä suunnittelin alkuviikosta vai suunnittelinko yhtään mitään. Kaikki lihasryhmät tuli käytyä läpi vähintään kerran ja osa pari kertaa. Rintatreeni sekä selkätreeni tuli tehtyä tällä viikolla pari kertaa ja hauis, ojentajat, olkapäät sekä jalat kertaalleen. Oikeastaan

Tein pieniä muutoksia dieettiini kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tosin minulla on ollut vain vaaka dieetin muutoksien tarkasteluun mikä on huono asia. Vaaka kun ei kerro yleisen painon ohella mitään muuta ja pelkkää painoa katsoessa mitään vaikutuksia ei tiedä. Käyn kuitenkin aktiivisesti kuntosalilla joten vähäinen hiilihydraattien syöminen ei vain yksinkertaisesti mene ihan yksiyhteen painon kanssa. Olisikin se niin helppoa, mutta lihas kasvaa kun käy