Mitä tehdä kun huomaa ettei treeni kulje toivotulla tavalla?

12.11.2023 - 13:20

Mitä tehdä kun treeni ei kulje tai treeni kulkee samaa kaavoja pitkin treenistä toiseen? Tätä asiaa olen joutunut itseltäni kysymään liian monta kertaa vuosien saatossa. Onneksi nykyään osaan reagoida siihen oikeammalla tavalla kuin ennen. Täytyy kyllä sanoa että kokemus on auttanut asiaa monessa suhteessa sillä vuosien varrella on tullut tehtyä liian usein niitä huonoja ratkaisuja eikä parempia. Huonojen ratkaisujen seuraukset eivät ole kuitenkaan ollut omassa tapauksessani loukkaantumiset mitä ne voisi pahimmassa tapauksessa olla. Itse olen vain hieman liian useasti hakannut päätä seinään hieman liian kauan kun olen ajatellut että kyllä se kurssi tästä muuttuu.

Näihin asioihin olen taas hieman joutunut omalla osaltani parin kolmen viikon aikana kun omasta mielestäni treeni ei nyt kulje niin kuin sen haluaisin kulkevan. Tähän liittyen tein kesällä myös muutoksia kun aloin keskittymään pidempien sarjojen tekemiseen treeneissä enkä vain saamaan mahdollisimman suurilla painoilla mahdollisimman montaa toistoa. Kuitenkin tuossa treeni tavassa mitä käytin ennen kesää niin käytin sentään erilaisia painoja ja toisto määriä sillä olen huomannut sen että mitä järkeä tehdä sitä samaa?

Tällä saman tekemisellä tarkoitan lähinnä sitä että jos kyykkäsin viime viikolla 220kg painoilla kolme kolmesta niin jos tällä kertaa tuntuu että rahkeet ovat maksimissaan samaan niin miksi yrittäisin samaa kolme kertaa kolmosta tälläkin kertaa? Voisin nyt tehdä 200kg tai 210kg painoilla pidempiä sarjoja. Tällä tavoin olen treenejä rakentanut kun tiedän kokemuksesta millaisilla painoilla saan yleisesti minkäkin pituisia sarjoja niin on vain parempi ettei hakkaa samankaltaisia treenejä viikosta toiseen. Tätä minulle välillä kyllä tapahtui mutta kun välillä sitä huomasin asian jo aikaisemmin treenin aikana niin tein suunnitelma muutoksia hyvissä ajoin.

Kesällä suurin muutos oli alkaa tekemään pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja kyykyssä, maastavedossa sekä kyykyssä. Tämä oli todella suuri muutos koko treenaamiseeni minkä avulla sain tehtyä todella paljon erilaisia sarjaennätyksiä kun niitä pidempiä sarjoja en oikein ollut tehnyt aikoihin. Niistä ajoista kun pidempiä sarjoja olen tehnyt niin maksimi voimat on kuitenkin kasvaneet minkä johdosta suuremmilla painoilla saan tehtyä pidempiä sarjoja.

Kuitenkin kaikki uusi ja varsinkin ennätysten saaminen suurinpiirtein treenistä treeniin niin loppuu aikanaan ja tällä hetkellä on sellainen aika ettei mikään tunnu sujuvan. Olen siis pettynyt valtaosaan treenejä kun ennätykset eivät enää pauku. Toisaalta ei ole kyllä ihme että ennätyksien hakkaaminen päättyi sillä kaikella on rajansa ja sitten kun näin käy niin tuntuu sille ettei mikään enää suju. Taisin vain saada tulokseni sellaisiin lukemiin että oma odotukseni treenejä kohtaan vaan kasvoi ja tuntuu sille että odotan ainakin toistavani niitä toistomääriä mitä kesällä sain parhaimmillani tehtyä.

Tämä viikko on hyvä esimerkki siitä kuinka olen kehittynyt opettelemaan kuntoani ja miettimään mitä todella kannattaa tehdä. Keskiviikkona tein kyykky treeniä ja 180kg painoilla kyykky tuntui jo paivan. Halusin kuitenkin kyykätä 200kg painoilla millä lopulta tein kaksi viiden toiston sarjaa. Kuitenkin vanha minä olisi tehnyt vain yhden tai kaksi toistoa 200kg painoilla minkä jälkeen olisin nostanut painot 210kg tai 220kg painoihin ja saanut sen maksimi pari toistoa. Nyt kun päätin hyvissä ajoin että teen maksimissaan 200kg painoilla niin sain tehtyä kaksi viiden toiston sarjaa kun vielä viime viikolla sain 200kg painoilla kaksi toistoa.

Perjantaina oli vuorossa maastaveto treeni ja kun edellisellä kerralla olin saanut tehtyä kolme toistoa 280kg painoilla yhden treenin aikana ensimmäistä kertaa ikinä niin odotukseni olivat korkealla. Kuitenkin päätin sitten hyvissä ajoin että nostan 260kg painoilla yhden toiston ja sen jälkeen teen vielä korotuksen. Tuota korotusta mietin pitkään ja päädyin nostamaan "vain" 10kg:llä eli 270kg painoihin. 270kg painoilla sain sitten tehtyä kahden toiston sarjan mikä tuli jopa heikommin kuin viikko sitten 280kg painoilla kaksi toistoa. Vanha minä olisi kyllä lähtenyt 280kg painoihin tuon 260kg noston jälkeen.

Lauantaina oli vuorossa kyykky treeni ketjuilla ja normaalisti olisin mennyt vähintään 180kg painoihin plus ketjut mutta tällä kertaa päätin tehdä 160kg painoilla plus ketjut hieman pidempiä sarjoja. Päädyin tekemään kolme viiden toiston sarjaa mitkä tuntuivat todella raskaille. Hain kyllä pidempiä sarjoja sillä halusin tehdä seitsemän toiston sarjoja. Kuitenkin jos treeni olisi noudattanut normaalia kaavaani niin olisin mennyt ihan normaalisti 180kg painoihin plus ketjut mikä olisi tiennyt todella huonoa treeniä.

Tässä oli nyt tältä viikolta muutama esimerkki että tein päätöksiä ja muuten suunnitelmia kesken treenin. Näin en ole aina tehnyt vaan olen sortunut hakkaamaan samoilla painoilla samoja toistomääriä tai jopa lyhyempiä sarjoja kun olen halunnut tehdä niillä tietyillä painoilla. Kuitenkin kaikki treenit viimeisien vuosien aikana olen kyllä mennyt päivän kuntoa kuunnellen mutta nyt kesän jälkeen olen rohkeammin pidättäytynyt myös pienemmissä painoissa ja tehnyt pidempiä sarjoja. 

Mielestäni vaihtevaisuus ja se ettei tee aina niillä samoilla painoilla saman verran toistoja on avain jaksamiseen sekä motivaation ylläpitämiseen. Myöskin sarjojen vaihtaminen on tärkeää enkä ole oikein koskaan tehnyt sitä perus kolme kertaa x tyyliä mitä näkee ja keulee salille lähes kaikkien tekevän. Miksi aina täytyy tehdä se kolme työsarjaa? Eikö voisi tehdä kaksi, neljä, viisi tai jopa enemmän? Varsinkin jotain taljaliikkeitä tykkään tehdä enemmän viiden - kymmenen sarjoilla sillä mielestäni kolme sarjaa on liian vähän. 

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa