Miksi lauantaisin kuntosalilla käyvät "treenaajat" eivät osaa käyttäytyä kuntosalilla?

20.07.2025 - 13:51

Eilen lauantaina kun menin normaaliin aikaan illalla kuntosalille niin ennen kuin pystyin lisäämään tankoon edes ensimmäistäkään painoa niin minun piti normaaliin tapaan siivota ja järjestää toisten jälkiä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä myöskään viimeinen. Olen tämän saman trendin huomannut tapahtuvan jo vuosia. Lauantait ovat ovat olleet kuntosaleilla viikon ainoita päiviä kun mennessäni kuntosalille toiset "treenaajat" ovat jättäneet paikat ihan sikin sokin. Ihan sama asia tapahtui pari viikkoa sitten eli ennen kuin pääsin aloittamaan omaa treeniä niin aluksi piti siivota toisten jättämiä jälkiä. 

Oli kyseessä sitten sali kuin sali tai paikkakunta kuin paikkakunta niin lauantait ovat juuri niitä päiviä kun illalla menee kuntosalille niin ensimmäisenä pitää siivota toisten jälkiä. En tiedä mistä se johtuu että juuri lauantait ovat niitä päiviä. Ehkä te lauantaisin aamupäivällä & päivällä treenaajat osaavat sanoa miksi ette voi siivota jälkiänne kun olette saaneet liikkeen ja treenin tehtyä?

Kyseessä on pienistä asioista mutta kun niitä pieniä asioita on paljon. Painot ovat väärillä paikoillaan, jätetty tankoihin tai lattialla hujan hajan, tangot ovat lattioilla tai jätetty räkkiin ihan miten sattuu, jos on käytetty magneesiumia niin niitä omia jälkiä ei ole tangosta, penkistä tai vetoalustoilta siivottu tai jos on käytetty kuminauhoja tai muita välineitä treenin aikana niin niitä ei ole palautettu paikoilleen vaan ne on jätetty keskelle lattiaa tai räkkiin roikkummaan.

En tiedä miksi juuri lauantait ovat tämänlaisia päiviä? Johtuuko se siitä että monella salilla ei ole lauantaisin työntekijöitä paikalla siivoamassa jättämisiä jälkiä? Wanabee treenaaja on tehnyt niin "kovan" treenin että ei ole sitten enää jaksanut siivota paikkoja kun rautaa on nosteltu niin paljon? Yleisesti muutenkin kuntosalilta näkee sen että tietyt treenaajat siivoavat paikkansa aina ja varsinkin kovemmat nostajat siivoavat paikat todella huolellisesti. Ongelma on sitten nämä wanabee nostajat ja varsinkin nuoret teini tytöt jotka jättävät painot laitteisiin. Varsinkin jalkaprässi ja muut jalkalaitteet ovat sellaisia laitteita joihin teinitytöt kyllä saavat painoja mutta kun he lopettavat liikkeen tekemisen niin painot jäävät laitteseen mutta teinityttöjä ei enää näy missään.

Ehkä tosiaan te lauantaisin aamupäivällä & päivällä käyvät treenaajat voivat avaista tätä asiaa että miksi te jätätte kuntosalilla paikat epäsiistiin ja epäjärjestykseen ettekä vie tavaroita paikoilleen?

Kesällä kun sain nostettua 280kg uudeksi maastaveto ennätykseksi niin tämän jälkeen en ole maastavedossa hirveästi juhlinut. Penkissä olen saanut nostettua yleistä tasoa minkä minkä lisäksi olen saanut tehtyä slingshot maksimi ykkösen. Sama on tapahtunut kyykyssä missä olen saanut nostettua 240kg minkä lisäksi olen saanut parannettua yleistä tasoa. Maastavedossa en ole saanut tehtyä oikeastaan kumpaakaan. En ole saanut nostettua yleistä tasoa enkä ole päässyt

Minulta kysytään usein kuinka paljon slingshot auttaa penkin tuloksissa sekä miksi penkkaan slingshotilla? Ensimmäiseen kysymykseen kuinka paljon slingshot auttaa niin on oikeasti vaikea vastata. Nettisivujen mukaan apu on siinä 20% tienoilla mutta eipä tuohon oikeaa vastausta varmaan saa. Luulisin yhden vaikuttavan tekijän olevan myös sinä itse. Slingshot itsenäisesti ei auta oikeastaan yhtään ellet jaksa tai osaa penkata. Slingshot on vain apuväline millä

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari

Rintatreenin voi tehdä monella tavalla kuten punnerrusliikkeillä penkki, vinopenkki & rintaprässi tai vipuliikkeillä peck-deck, vipunostot tai ristikkäistalja. Kyseisiä liikkeitä voi muokata helposti erilaisilla liikeradoilla tai vaihtamalla tangon käsipainoihin tai toisinpäin. Mielestäni paras tapa treenata rintaa on sekoittaa punnerrusliikkeitä ja vipuliikkeitä keskenään sillä oikeasti rintakasvaa vipuliikkeillä. Miksi rinta kasvaa juurikin vipuliikkeillä

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Viikon sisällä kyykyssä sarjaennätys 210kg painoilla, uusi maksimi ennätys sekä sarjaennätys 200kg painoilla. Tuossa välissä tuli tehtyä vielä lyhyempiä sarjoja penkissä 220kg & 230kg painoilla sekä maastavedossa 240kg & 250kg painoilla. Näin ollen viikon sisällä tuli tehtyä jokaista suurta liikettä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosella alkavilla lukemilla mitkä eivät kuitenkaan ole itselleni ihan jokapäiväisiä saavutuksia maastavetoa lukuunottamatta. Tämä

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista