Maastavetotreeni aamulla ja illalla soutu- sekä taljaliikkeet

16.11.2016 - 12:06

Tänään treenasin selän siten miten olin suunnitellut tekeväni sen viimeviikolla, mutta mitä en kuitenkaan aikataulullisista syistä voinut tehdä. Suunnitelma oli treenata aamun selkätreenissä pelkkää maastavetoa ja illalla sitten loput selkätreenistä soutujen ja taljojen kera. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten lähes kahteen kuukauteen. Lopetin / vähensin maastavedon tekemistä paria viikkoa ennen Vantaan puolimaratonia ja jatkoin tämän jälkeen suunnitellusti olla tekemättä maastavetoa toistaiseksi.

Aamulla maastaveto aamutreeni

Aamun maastavetotreeni kesti jotain 40 - 45 minuuttia ja tein pelkästään maastavetoliikkeitä. Aamun maastavetotreeni sisälsi kaksi maastavetovariaatiota. Aloitin aamun maastavedon normaalilla maastavedolla missä etenin painojen kanssa aamun kunnon mukaan. En suunnitellut etukäteen painoja vaan katsoin sarjan jälkeen miten olin jaksanut tehdä ja päättelin tämän jälkeen jaksanko lisätä painoja.

Aamun maastaveto tuli tehtyä käytännössä viiden toiston sarjoina paitsi aamun raskainta painoa 200kg jolla tein kaksi toistoa. Käytännössä käytin maastavedon tekemiseen pyramiidia sillä nousin ja laskin samoilla painoilla. Tietenkään en tehnyt tätä putkeen vaan pidin tarvittavat tauot jotta ehdin palautua seuraavaan sarjaan. Tämän aamun palautumisajat olivatkin suurimmat mitä olen nyt esimerkiksi parin viime viikon aikana käyttänyt. Katsoin vain olevan parempi tehdä maastaveto kunnon palautuksilla kun alkanut kokeilemaan pienemmillä palautuksilla tekemistä.

Perus maastavedon jälkeen kokeilin ensimmäistä kertaa puolisumomaastavetoa. En nyt tiedä onko tuo oikea termi tekniikalle mitä käytin mutta ihan ok se ainakin kuvaa sitä. Eli tein sumomaastavetoa, mutta laitoin tangon painojen alle pari kiekkoa jotta liikerata oli vain hieman polvien alapuolelta nosto ylös. Tällä kyseisellä tekniikalla saa maastavedon kohdistettua pelkästään alaselkään eikä liike ole niin kokonaisvaltainen. Tämä tekniikka otti hyvin alaselkään kunhan painot olivat isot.

Tämä puolikastyyli oli hyvä lisä normaalin maastavedon kanssa. Sitä en osaa sanoa miten kyseinen tyyli soveltuu yksinään. Olihan tuossa hieman säätöä, että tuolla tekniikalla pystyi tekemään toistoja sillä tangon alle piti pinota hieman painoja jotka täytyi sitten lopuksi viedä vielä pois. Ylimääräistä aikaahan tuohon vain meni kun joutui rakentelemaan.

Aamun maastavetotreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 180kg x5, 200kg x2, 180kg x5, 140kg x5
  • Puolisumomaastaveto 140kg x7, 180kg 3x5

Illalla selkätreeni talja- sekä soutuliikkeillä

Illalla mennessäni kuntosalille en ollut yhtään varma miten jaksan treenata. Miten aamuinen maastavetotreeni tuntuu vielä kropassa eli miten olen palautunut päivän aikana? Tämä oli kysymys mihin sain vastauksen tekiessäni ensimmäistä liikettä. Menin kuntosalille tänään hieman aikaisemmin kuin esimerkiksi eilen sillä ajattelin tänäään olevan hieman vähemmän väkeä kuin eilen maanantaina. Väkeä tuntui olevan vähemmän kuin maanantaina, mutta silti suhteellisen paljon. Katsoin ylätaljan olleen vapaana niin päätin aloittaa treenin tänään taljassa ja päättäen sen soutuliikkeisiin.

Suhteellisen nopeasti kuntosalilla olikin sitten tänänä hiljaisempaa kahdeksan aikaan kun eilen maanantaina väkeä oli vielä tuohon aikaan suhteellisen paljon. Maanantai on maanantai ja silloin tuntuu olevan väkeä aina paitsi nyt ihan aamulla tämä sama kaava ei silti toteudu. Maanantai aamuisin voi olla jopa vähemmän väkeä kuin muina aamuina, mutta päivästä jostain kello 16:sta eteenpäin väkeä tuntuu olevan vain kokoajan. Mikä ei sinällään haittaa kunhan pääsee heti vain tekemään jotain, mutta juurikin tekiessä supersarjoilla treenejä niin tarvittaesssa useampia treenipaikkoja kerralla tämä voi olla ainakin haasteellista.

Aloitin illan treenin siis taljalla kun se oli juurikin silloin vapaana. Huomasin heti ensimmäisellä sarjalla, että jaksoin treenata ihan hyvin eikä mitään väsymystä siltä suunnalta näkynyt. Otin jopa aluksi isot painot ajattelematta jaksamista sillä ajattelin painoja voivan sitten laskea jos tälle olisi tarvetta. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä parempi aloittaa illan selkätreeni taljaliikkeillä sillä väsymys kyllä alkoi näkyä mitä pidemmälle treeni meni. Parempi mielestäni ottaa pienemmät painot ja tekniikan hajoamiset soutuliikkeisiin kun taljaliikkeisiin.

Illan selkätreenissä tuli tehtyä neljä supersarjaa jotka sisälsivät neljä taljaliikettä ja neljä soutuliikettä. Taljaliikkeet jakautuivat kolmeen ylätaljaliikkeeseen ja yhteen alataljaliikkeeseen. Tämän jälkeen treeni jatkui neljällä soutuliikkeellä mikä saattoi olla hieman liikaa tai tainakin liike valikoima olisi voinut olla hieman eri. Aluksi pari erikoisempaa kulmasoutua tangolla kun tein kulmasoudun tuettuna vinopenkissä sekä kulmasoudun maaten penkissä mikä oli nyt toinen kerta kun tein kyseistä liikettä. Tämän jälkeen jatkoin normaalin kulmasoudun tekemisellä sekä uudella liikkeellä tai oikeastaan variaatiolla tekemällä kulmasoutua maasta suoralla selällä smith-laitteessa kun olen ennen tehnyt tätä liikettä vapaalla tangolla maasta.

Illan selkätreeni

  • Supersarja 3x Ylätalja lapio x10 + Ylätalja kahva väärinpäin istuen x10
  • Supersarja 3x Alatalja naru alavatsaan x10 + Strechers x10
  • Supersarja 3x Kulmasoutu tuettuna vinopenkissä x10 + Kulmasoutu maaten penkissä x10
  • Supersarja 3x Kulmasoutu x10 + Kulmasoutu maasta suoralla selällä smith x10

MInulla oli maanantaina herätys aamulla halliin menoa varten. Suunnittelin sunnuntaina meneväni aamulla halliin juoksemaan vaikka jaloissani vielä tuntui edellinen jalkatreeni. Ajattelin kevyen juoksun parantavan jalkojen tilaa sillä yleensä juuri treeni parantaa kipuni. Jos tunnin jotain kipua niin silloin en mielelläni lepää vaan haluan treenata. Olen huomannut treenin auttavan kipuihin paljon paremmin kuin levon. Eihän tuo nyt aina noin ole, mutta mielestäni

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä

Tällä viikolla on nyt takana pari kuntosalitreeniä joissa on tullut käytettyä paljon erikoistekniikoita. Maanantaina tuli käytettyä lähes "kaikkia" mahdollisia erikoistekniikoita niin pyramiidisarjajo, korotussarjoja, tiputussarjoja, supersarjoja kuten myös giant-sarjoja. Lisäksi erikoissarjoja tuli vielä yhdisteltyä toisiinsa käyttämällä korotussarjoja supersarjojen kanssa. No näitä komboja tuli tehtyä ainoastaan yhden kerran. Kun muuten tuli tehtyä kaksi

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä