Maanantaina tuplajalkatreeni ja tiistaina selkätreeni Elixia Salmisaaressa

16.11.2016 - 12:06

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin olisi kyllä hyvin aikaa käydä kaksi kertaa päivässä kuntosalilla verrattuna arkipäiviin, mutta jostain syystä haluan kuitenkin sitten jättää tuplatreenit viikonlopulta pois. Näin sitten jää aikaa enemmän viikonlopulla muihin juttuihin mutta onko ne sitten järkevämpiä mitä treenaaminen olisi? Ei varmaankaan mutta jotenkin tuo on minulle "haastava" asia.

Näin ollen viikko alkoi sitten tuplajalkatreenillä ja mikä sen mukavampaa? Vielä kun vuorossa oli aloittaa etureisitreenillä aamulla niin tämä teki asiasta vieläkin mukavamman. Viimeksi aloitin tuplajalkatreenin takareisitreenillä joten tällä kertaa luvassa oli etureisitreeni aamutreeniksi. Samalla tuo tiesi automaattisesti painojen tiputtamista sellaisista lukemista joilla olen normaalisti treenannut. Aamulla kun ei ollut tarkoitus keventää etureisitreeniä vaan tehdä normaalisti kyykyt ja mahdollisesti jalkaprässi ja vaakahack-kyykyt mitä nyt sitten tulinkaan tekemään.

Nyt kesäloman jälkeen olen syönyt ennen aamutreeniä vähemmän mitä talvella ja keväällä. Talvella ja keväällä söin yleensä kreikkalaista jogurttia banaanin kera mutta tämä on vaihtunut pelkkään banaaniin. Tietenkin tähän päälle tulee normaalisti aamushake mikä sisältää wheytä ja aminohappoja. Laturia en ole sekoittanut aamushakeen tällä kertaa vaan aamut ovat menneet tuplaexpressoa juodessa. Laturin aika on ollut sitten ennen iltatreeniä kun olen päättänyt etten ota päivän aikana laturia kahteen kertaan vaan pelkästään ennen toista treeniä ja tällä kertaa se on valikoinut iltatreenin kanssa.

Maanantaina tuplajalkatreeni etureidet aamulla ja takareidet illalla

Maanantain jalkatreeneihin ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Ei kokonaisuutena eikä aamulla tai illalla erikseen mitä tulisin tekemään. Aamun treeni ei vaikuttanut illan treeniin enkä myöskään miettinyt aamulla sen pahemmin tulevaa iltatreeniä. Oikeastaan ainoa suunnitelma aamulla oli se etten lähtenyt keventämään etureisitreeniä verrattaessa treeniä iltaan. En siis lähtenyt keventämään etureisitreeniä vain siksi että tein sen aamulla. Aamulla tehtiin vain sellaisilla painoilla millä jaksoin tehdä enkä liikevalinnoissa miettinyt mitään sellaista, että kyseessä on aamutreeni. Illalla en myöskään miettinyt mitään muuta kuin että saisin vain hyvän takareisitreenin ja se olisi jotenkin lähelle aamutreenin tasoa.

Ainoa asia mitä en lopulta huomioinut tai edes tajunnut oli lauantaina tehty maastavetotreeni. Maastavetotreenin jälkeen en huomannut selässä mitään ihmeellistä lauantaina ja sunnuntain mennessä välipäivänä ajattelin kaiken olen ok. Näin ei kuitenkaan ollut vaan heti ensimmäisen kyykky sarjan jälkeen alaselässä tuntui pienoista kipua tai ei niinkään kipua vaan jotain mitä ei pitäisi. Selkä sai siis maanantaiaamuna hieman liian paljon rasitusta verrattuna siihen, että tein lauantaina pelkkää maastavetoa. Tämä maanantai laittoikin minut nyt miettimään kannattaako näitä pelkkiä maastavetotreenejä tehdä kuten olin suunnitellut. Olin meinaan suunnitellut viikkoon yhtä pelkkää maastavetotreeniä mutta tämän kokemuksen pohjalta minun pitää nyt miettiä tätä suunnitelmaa uudestaan.

Aamun etureisitreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi
  • Vaakahack

Illan takareisitreeni

  • Bulgarialainen askelkyykky smith
  • Jalkaprässi takareisille
  • Yhden jalan takareisilaite

Tiistaina selkätreeni Elixia Salmisaaressa

Tiistaina oli vuorossa selkätreeni yhden treenin päivänä. Viime viikolla treenasin rinnan sekä selän kaksi kertaa ja molemmat olivat tuplapäiviä jolloin tein molemmat treenit. Tälle viikolle oli vuorossa sitten rinta- sekä selkätreeni erikseen. Tämän pohjalta minun piti päättää tiistaille joko rintatreeni tai selkätreeni minkä sitten lopulta tein. Samalla kun päätin tehdä selkätreenin tiistaina niin mietin Elixia Salmisaareen menemistä ihan vain Hammer Strenghtin ylävipuvarsilaitteen takia. Tykkään kyseisestä laitteesta ja kävin juuri viime viikon maanantaiaamuna tekemässä Salmisaaressa selkätreenin jotta päätin tekemään kyseistä laitetta. Treenin pääpaino oli tällä kertaa tässä ylävipuvarsilaitteella missä tein ihan väsymiseen saakka sarjoja.

Aloitin selkätreenin kulmasoudulla mihin otin tällä kertaa "normaalia" vähemmän painoja ja tein toistot hidastempoisesti pienillä pidoilla. Halusin kokeilla kulmasoutua pitkästä aikaa muutoinkin kun "runttaamalla" ja isommilla romuilla. Ero oli valtaisa tai siis se kuinka hyvin tunsi liikkeen menevän toiston aikana perille. Kulmasoudun jälkeen tuli tehtyä Hammer Strengtin laitetta minkä jälkeen tuli tehtyä vaakasoutua. Hain laitteeseen eka "oikeat" painot minkä jälkeen tein yhden käden versiota yhden setin 10 toistosta kahteen toistoon kahden toiston vähennyksillä. 10 toistoa per käsi minkä jälkeen kahdeksan toistoa per käsi ja tästä aina kahden toiston tiputuksilla kahteen toistoon asti. Näin molemmille käsille tuli 10, 8, 6, 4 ja 2 toistoa. Tämän jälkeen treeni loppui alataljaan.

Selkätreeni

  • Kulmasoutu vastaote
  • Ylätaljalaite/ylävipuvarsilaite 
  • Vaakasoutu
  • Alatalja

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla

Kolmas kerta kun tein sumo maastavetoa ja kolmas kerta kun tein isommilla painoilla kun viimeksi. Ensimmäisellä kerralla kokeilin sumo maastavetoa normaalin maastavedon jälkeen ja tein 140kg painoilla viiden toiston sarjoja kolme. Seuraavalla viikolla nostin painot 180kg jolla tein kanssa viiden toiston sarjoja. Tänään oli vuorossa ensimmäistä kertaa 200kg painot joilla aluksi ajatelin jatkaa viiden toiston sarjojen tekemistä. En tiedä johtuiko päivästä vai

Tänään mennessäni kuntosalille tekemään jalkatreenin se tiesi samalla sitä, että tälle viikolle tuli neljän päivän treeniputki. Kun aikaistin loppuviikon molempia treenejä päivällä niin se tiesi neljän päivän putkea maanantaista - torstaihin. Yhteen aikaan tein aika useasti neljän päivän treeniputkia, mutta viimeaikoina kun "pitäisi" tehdä neljän päivän treeniputki niin olen vaihtanut neljän päivän putken kolmen päivän putkeen ja olen tehnyt jokaisella kolmella

Tänään piti olla välipäivä ja minun oli tarkoitus tehdä huomenna torstaina rinta- & ojentatreeni ja perjantaina jalkatreeni, mutta aikaistinkin molempia päiviä yhden taaksepäin. Tämä tarkoitti silloin sitä, että menin tänään tekemään rinta- & ojentatreenin ja huomenna torstaina olisi sitten vuorossa jalkatreeni. Näin ollen perjantai jää välipäiväksi mikä oli tarkoitus olla tänään keskiviikkona. Aloin tuota asiaa suunnitella hieman jo eilen ja mitä pidemmälle

Minulla oli yksi varma suunnitelma tämän päivän selkätreeniä ajatellen ja monia pienempiä. Loppujenlopuksi aika moni asia tapahtui siten kun olin hieman suunnitellut. Ehkä tämä sitten näkyi siinä, että tämän päivän selkätreeni kesti pari tuntia ja sisälsi yhteensä kahdeksan liikettä. Liikemäärän suuruus johtui käytännössä siitä, että innostuin tekemään tänään liikkeitä joita olen vähemmän tehnyt tai en oikeastaan ollenkaan. Itselleni kävi myöskin tänään

Viime viikon treenissä tulin jo ajatelleeksi tämän viikon olkapäätreenejä siinä mielessä, että ainakin vähentäisin etuolkapääliikkeitä olkapäätreenissä. Olen käytännössä aina aloittanut olkapäätreenin pystypunnerruksella. Yleensä käsipainoilla tehtynä tai sitten tangolla tehtynä eteen tai taakse ja nyt ajattelin tehdä pystypunnerruksen viimeisenä liikkeenä jos olen ylipäätänstä sitä tekemässä. Viime viikolla aloin jo suunnittelemaan vähentäväni etuolkapäille

Viikko tuli päätökseen ainakin normaalien kuntosalitreenien osalta. Päätin tällä viikolla kuntosalitreenit rinta- & ojentajatreeniin minkä olen tehnyt nyt torstaisin. Tähän muutokseen vaikutti se kun tein jalkatreenin torstaina siirtäen juuri rinta- & ojentajatreenin perjantaille. Periaatteessa näillä vaihdoksilla ei ollut niinkään merkitystä tai sen suurempaa suunnitelmaa. Sen kuitenkin huomasin tänään, että ehkä hieman ihan maksimituloksissa huomasin päivän

Jalkatreeni piti ottaa tänään hieman varoen sillä polvien kanssa oli jotain arvelluttavaa. Aina mennessäni kyykkyasentoon niin jaloissa tuntui pientä kipua tai sellaista kuitenkin ettei ne olleet ihan kunnossa. Tästä johtuen otin sitten tänään hack-kyykyn hieman helpommin enkä laittanut ihan maksimipainoja laitteeseen. Myöskin ajattelin aluksi tekeväni "vain" yhden hack-kyykky variaation kun olen muutoin tehnyt kahta tai kolmea eri variaatiota jalkatreenissä

Tänään oli vuorossa selkäpäivä ja tänään halusin testata sumo maastavetoa ensimmäistä kertaa ikinä. Sumo maastaveto on minulle oudompi ja hieman uudempi liike siinä mielessä, että en ole oikein koskaan nähnyt sitä kenenkään tekevän. Aina kun näen jonkun tekemässä maastavetoa niin tekotapa on ollut normaali. Sumo maastaveto tuli minulle ajankohtaiseksi tässä viikonloppuna / eilen jolloin muutama sumo maastaveto video tuli esille Instagrammissa. Ihan kuin