Lisäravinne "vieroitus" - kesälomalla käyttämäni lisäravinteet

23.07.2019 - 10:02

Lomillani olen käyn yleisesti treenaamassa joten lisäravinteet ovat olleet osa lomaa tavalla tai toisella. Joskus olen mennyt ihan normaalilla linjalla eli en ole tehnyt lomalla lisäravinne muutoksia oikeastaan yhtään. Kuitenkin yleisesti ottaen menen enemmän tai vähemmän karsitulla linjalla sillä käyttäessäni kaikkia "normaaleja" lisäravinteita tarvisin aina mukaani suuren laukun pelkille lisäravinteille. Tämän on yksi syy miksi karsin lisäravinteita joita käytän lomalla / reissussa sillä en jaksa kanniskella laukkua pelkille lisäravinteille. Toinen syy on se, että haluan hieman "vieroitusta" joistakin lisäravinteista niin loma-aika on hyvä taukoon halutuista lisäravinteista.

Tällä kertaa olen mennyt ihan vain pelkällä BCAA-aminohapoilla sekä kreatiinilla. Ennen treeniä olen ottanut ihan vain aminohappoja joiden sekaan olen laittanut kreatiinia ja jättänyt pre-workout juomat väliin. Treenijuomana on ollut ihan normaali aminohapoja ja treenin päätteeksi olen jättänyt palatusjuoman väliin. Palautusjuoman olen korvannut ihan tavallisella proteiinipitoisella ruualla joka on sisältänyt hiilareita.

En ole huomannut mitään ihmeellisyyksiä jättämällä pre-workouttia tai palautusjuomaa ottamatta vaan olen jaksanut treenata alusta loppuun ihan hyvin minkä lisäksi olen mielestäni palautunut treeneistä ihan normaalisti. Tietenkin olen juonut kahvia ennen treenejä joten olen saanut siitä kofeiinia mikä on ollut ihan tarpeeksi saadakseni pienen vireyden päälle. Treenin päätteeksi olen syönyt käytännössä heti salilta lähdettyäni joko proteiinivanukkaan proteiinin lähteeksi ja jogurtin hiilariksi. Tämä on ollut nopea kombo vailla sen suurempia ruuan laittoja minkä olen tehnyt sitten hieman jälkeenpäin. 

Olen käynyt lomalla normaalia aikaisemmin treenaamassa mikä on tarkoittanut sitä, että olen lähtenyt ennen tai suurin piirtein niihin aikoihin salilta kun normaalisti menen. Tämä on tietenkin vaikuttanut mutta suurin syy sille miksi en ole tarvinnut tai huomannut pre-workoutin puuttumista on yksinkertaisesti se, että päivät ovat olleet ihan erilaisia kuin ne normaalisti ovat. Tietenkin on päiviä jotka ovat normaaleita työpäiviä raskaampia mutta tämäkään ei ole niinkään näkynyt treeneissä. Tämä vain aina laittaa miettimään sitä asiaa, että onko pre-workoutit turhia?

Kuitenkin pitkän työpäivän jälkeen ja varsinkin kun huomaa olevansa väsynyt niin pre-workoutista on ollut hyötyä. Kannattaakin hieman miettiä onko pre-workoutille jokapäiväistä käyttöä sillä keho tottuu pre-workoutin vaikutukseen mikä johtaa helposti siihen että pre-workoutin vaikutus alkaa laskemaan. Kuten ihan normaalin kahvin kanssa tai muiden piristävien tai jopa kipulääkkeiden kanssa. Päivittäinen / suuri käyttö laskee vaikutustehoa minkä seurauksena annostuksia on suurennettava jotta saadaan sama vaikutus aikaan.

 

Kirjoittelin tuossa kuukausi takaperin kuinka Off the Hook preworkout on laittanut vatsani sekaisin ennen treeniä ja varsinkin ennen viikonlopun treenejä. Sinällään asia on ollut mielenkiintoinen ja ihmeellinen sillä Off The Hook preworkout on laittanut usein sivuvaikutuksena vatsani sekaisin ennen lauantaina treenejä sekä Vammalassa olessani. Mikä asia on ollut eri viikonloppuisin sekä Vammalassa ollessani, että vatsa on mennyt sekaisin Off The Hook

Mielestäni olen jo kirjoittanut siitä kuinka Off the Hook preworkout on laittanut vatsani sekaisin ennen viikonloppuna tehtyä treeniä. Niin kävi jälleen tälläkin kertaa lauantaina ennen kuin olin menossa tekemään jalkatreeniä. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta eikä tule olemaan varmaan viimeinenkään. Tämä asia on siinä mielessä hyvin erikoinen, että vastaavaa sivuvaikutusta ei tapahdu normaalisti arkena. Off the Hook on laittanut vatsani sekaisin vain

Minun on pitänyt jo pidempään alkaa tekemään smoothieta, mutta en ole vain kyennyt. Olen monia kertoja katsonut ohjeita mitä smoothie voisi sisältää ja mitä sinne kannattaisi laittaa. Kuitenkin olen aina vain päätynyt samaan ratkaisuun eli en ole tehnyt mitään. Tämä saattaa myös olla peräisin muutamia vuosia sitten käyneestä kerrasta jolloin melkein oksensin tekemäni smoothien. Tuo ei kylläkään johtunut niinkään itse smoothiesta vaan siitä, että olin juuri

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

Yhdessä välissä suosin Quest Bar proteiinipatukoita. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että ne tulivat Mass.fi:hin myyntiin josta tuohon aikaan tilasin lisäravinteet muutoinkin. Sain useasti Quest Bar proteiinipatukoita suhteellisen edullisesti, mutta pikkuhiljaa Quest Bar eivät sisältyneet alekoodien pariin usein. Sittemmin kun lopetin lisäravinteiden tilaamisen Mass.fi:stä lopetin piakkoin myöskin Quest Bar proteiinipatukoiden tilaamisen sillä en saanut

Tehonlisääjät siinä vasta asia ja pohdinta onko nämä tuotteet rahastusta vai onko näistä oikeasti hyötyä? Kävin tarkistamassa koska ostin ensimmäistä kertaa tehonlisääjää ja tämä tapahtui viime kesänä. Tuolloin en miettinyt oikestaan sen enempää enkä tutkinut asiaa hirveästi mitä hyvän tehonlisääjän pitäisi sisältää. Itselleni kävi vain sillain kun vielä tilailin mass.fi:stä tuotteita, että Mass Pump sattui olemaan edulliseen hintaan niin päätin vain ottaa