Kyykyssä 245kg mikä on toiseksi korkein kyykkyni ikinä

29.10.2022 - 11:26

Viime viikon lauantaina sain ketjukyykyssä tehtyä uuden ennätyksen 215kg plus ketjut. Tuolloin tuntui että saisin jopa enemmän tai ainakin saman tehtyä uudestaan tai jopa tehtyä kahden toiston sarjan. Kuitenkin viime viikon keskiviikkona kun kävin tekemässä tutun kanssa "bodaustyylisen" jalkatreenin PTVGYM:llä niin hack-kyykyn jälkeen tunsin jotain ei normaalia vasemmassa polvessa. Tuon polven kunnosta tuossa jo kirjoittelinkin mutta lyhykäisyydessään mitään ihmeellistä ei käynyt hack-kyykyssä vaan jostain syystä polvi vain otti osumaa.

Torstaina polvessa tuntui jotain mutta sain sen kuntoon perjantaihin mennessä omilla normaaleilla "rutiineilla" minkä lisäksi kävin torstaina uimassa. Rutiineihin kuului venyttelyä, liikkuvuusharjoittelua sekä erilaisia jalan liikutteluita millä sain polven siihen kuntoon että siinä ei tuntunut mitään ihmeellistä kun tein perjantaina maastavetoa. Polvessa ei myöskään tuntunut mitään ihmeellistä kun lauantaina menin tekemään jalkatreeniä PTVGYM:lle missä tein tosiaan ketjukyykkyä ja sain tehtyä jopa ennätyksen.

Vaikka sain tehtyä ennätyksen ja kaikki tuntui menevän hyvin niin ajattelin että on parempi lopettaa siihen eikä nyt tehdä enempää. Tuosta oli sitten hyvä lähteä hakemaan hyvää jalkatreeniä ja kyykkyä tämän viikon keskiviikkona. Tietenkään en voinut verrata tai lähteä sillä ajatuksella liikkeelle että nyt jatketaan siitä mihin lauantaina jäätiin. Tuo niin nähty mihin tuollainen johtaa kun yrittää jatkaa siitä mihin viimeksi on jäänyt sillä päivät ovat erilaisia ja toisena päivänä voi vain kulkea ja toisena ei. Kuitenkin tällä kertaa taas kulki joten tuossa tuli pari kyykky treeniä putkeen missä kulki mutta siitä huolimatta lauantain ketjukyykky oli mielestäni parempi.

Keskiviikkona lähdin rakentamaan kyykky treeniä ihan normaalisti enkä missään vaiheessa edes miettinyt mitä tein edellisenä lauantaina. Ainoa asia minkä otin ja käytin hyväkseni lauantain treenistä oli tehdä 180kg painoilla pari kertaa kun yleensä menen 180kg jälkeen heti 200kg painoihin jos sinne on tarkoitus mennä. 180kg jälkeen tein 210kg painoilla ja tuossa kohtaan suunnitelmat olivatkin sitten selvät. 210kg tuli hyvin ja kevyesti ja sen jälkeen suunnittelin tekeväni 230kg ilman spottia ja jos se menisi helposti niin sitten 245kg. Muutin kuitenkin tuossa kohtaa kahdesti suunnitelmia kun otinkin spotin 230kg kanssa ja sitten kun päädyin tekemään 245kg niin otin spotin molemmille puolille.

Kysymys voisikin kuulua miksi 245kg? Oikeasti tuohon on kaksi asiaa mitkä vaikuttivat miksi juuri 245kg. Ensimmäinen liittyy oikeasti lauantaihin ja juurikin tuohon ketjukyykkyyn 215kg plus ketjut ja toinen siihen että en ollut ennen kyykännyt ikinä 245kg. Myöskin 245kg oli nyt toiseksi suurin kyykkyni ikinä sillä kerran olen tehnyt 250kg, kerran 240kg silloin kun se oli ennätys sekä pari viikkoa sitten sain 235kg mikä oli kolmanneksi suurin kyykkyni ikinä. Olen myös tänä vuonna alkanut käyttämään enemmän 5kg loppuisia tukemia kun syyllistyn liian usein käyttämään tasakymmeniä siksi 205kg, 215kg, 225kg ja 235kg ovat sellaisia lukemia joilla en ole hirveästi tehnyt.

Jälleen erikoisempi treeniviikko takana lähinnä treenipäivien osalta. Tänään keskiviikkona tuli käytyä kuntosalilla ja tehtyä rinta- & ojentajatreeni minkä teen yleensä torstaina. Samalla tämän viikon kuntosalitreenit päättyivät tähän ja loppuviikko on treenivapaata. Viime viikolla treenasin normaalia erilaisemmin sekä treenipäivät erosivat normaaleista. Aluksi olin suunnitellut tekeväni kevyemmän treeniviikon, mutta viikosta tuli ennemminkin pumppiviikko

Tänään treeni meni normaalimpaan tapaan ilman mitään suurempia ihmeellisyyksiä. OIkeastaan tein kaikki muut liikkeet normaalina paitsi ylätaljan kapealla kahvalla jossa tein korotus- & tiputussarjan. Maastavedossa kokeilin tänään uutta ennätyspainoa 250kg, mutta sain sen vain nostettua hieman polven alapuoelle. 220kg nousi tänään suhteellisen kevyenoloisesti joten päätin kokeilla 250kg vaikka periaatteessa tiesin ettei se onnistu. Kun on hieman kipeä /

Eilen maanantaina kävin treenaamassa normaalia poikkeavalla kuntosalilla sillä kävin treenaamassa Elixia Kampissa. Tämä oli hieman pidempään ollut suunnitelma mitä tulin miettineeksi ainakin viikon verran ja oikeastaan tuolla oli tarkoitus käydä aikaisemminkin. En ollut vain saanut itsestäni riittävästi irti siinä mielessä, että menisin jollekkin toiselle kuntosalille kuin missä normaalisti käyn. Eilen olin vain menossa illalla syömään Stones nimiseen paikkaan

Tänään lauantaina oli poikkeuksellinen treenipäivä sillä eilen perjantaina en päässyt kuntosalille, koska olin Tallinnassa työasioilla. Vaikka tälle päivää oli sinällään suunniteltu kuntosalille meno niin tämän päivän treeni ei ollut missään nimessä varma. En tiedä olenko ollut kipeä vai olinko vasta tulossa kipeäksi sillä tämän viikon puolen välin jälkeen öisin olen ollut suhteellisen märkä mikä viittaisi lämpöön sekä kurkkuni on ollut kipeä. Myöskin ainakin

Tämän päivän treeni meni melkein samalla kaavalla kuin eilinen treeni jossa tein selkätreenin kahdella tiputussarjalla, yhdellä normi kahdenkymmenen toiston sarjalla sekä kahdella supersarjalla. Tänään rinta- & ojentatreeni tuli tehtyä neljällä supersarjalla sekä kahdella triplasarjalla. Kaksi supersarjaa sekä yksi triplasarja per lihasryhmä vaikka en todellakaan tälläistä treeniä suunnitellut saati tuota asiaa, että molemmille lihasryhmille tuli samanlaiset

Kyllähän sen jo maanantaina huomasin, että treenistä ei tullut kevyttä kuten olin suunnitellut. Kevyt viikko muuttui heti ensimmäisessä treenissä pumppitreeniksi. Maanantaina tuli tehtyä liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja tänään homma jatkui melkein samalla tavalla. Maanantain sekä tämän päivän treeneissä oli kuitenkin eroavaisuuksia ja se johtui treenattavista lihasryhmistä. Maanantaina oli vuorossa hauis sekä olkapäät kun tänänä oli vuorossa

Tänään oli vuorossa jalkatreeni poikkeuksellisesti sunnuntaina. Olin alunperin ajatellut tekeväni jalkatreenin lauantaina, mutta tämä suunnitelma siirtyi sunnuntaille ja lauantaina kävin sitten juoksemassa seitsemän kilometrin lenkin. Lauantainen seitsemän kilometriä mitä hyvin ja paremmin kuin ajattelin. Minulla oli kuitenkin juoksuista puolentoista viikon tauko sekä tämän viikon kuljin pyörällä töihin. Viimeksi kun pyöräilin enemmän ja juoksin vähemmän niin

Tälle viikolle neljäs kerta kuin menin polkupyörällä töihin. En tiedä oliko jo tänään hieman raskaampaa vai tuntuiko se vaan. Vai mahtoiko eilinen selkätreeni painaa kun poljin aamulla polkupyörällä töihin? Mielestäni aamu aamulta polkeminen on jotenkni tuntunut hieman raskaammalta tai sitten luulen vain. Voi myöskin olla tuulen puuskat mitkä ovat olleet erilaisia eri päivinä, mutta luulisin tuulen vaikuttaneen vain iltapäivisin polkemisen raskauteen

Tiistain selkätreeni vaihtui keskiviikolle. Ehkä näin oli lopulta parempi, että sain yhden päivän vielä väliä viime perjantaina tekemääni selkätreeniin. Kun viime viikolla selkätreeni vaihtui tiistailta perjantaihin niin tämä tarkoitti myös sitä, että selkätreenien välinen aika lyhentyi tälle viikolle sillä nyt ei ollut tarkoitus yleisesti vaihtaa selkätreenin päivää. Viime perjantaina tein kuitenkin maastavedossa 230kg kahden toiston "sarjan" sekä jatkoin

Viime kesänä aloin miettimään uusien kuntosalikenkien ostamista, mutta tällöin tämä asia jäi vain pyörimään taustalle. Tällöin ajattelin kenkien ostamista hieman eri tavalla kuin viimeaikoina. Viime kesänä vielä tulin miettineeksi yleisesti kyykyn sekä maastavedon kannalta kenkien ostamista, mutta ostaessani Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät tämä muuttui. Käytin lomani aikana Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä muutamissa treeneissä kokoajan jaloissani