Kyykky, penkki ja maastaveto ketjuilla pidemmillä sarjoilla PTVGYM:llä

15.08.2023 - 10:44

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.

Olin loman aikana maalla treenannut aikalailla eri tavalla mitä nyt ennen lomaa viimeisien kuukausien aikana. Olin vaihtanut lähelle maksimi painoja olleet lyhyemmät sarjat hieman pienempiin mutta silti ihan ok painoihin joilla hain erilaisia sarjaennätyksiä. Niimpä kun tulin käymään kesken kaiken PTVGYM:llä niin en oikein tiennyt miten tehdä treenejä? Jatkaisinko samaa kaavaa mitä maalla eli hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja vaiko palata "normaaliin" eli aikaan ennen lomaa?

Oikeastaan mitä tapahtui kaikissa kolmessa treenissä niin lopputulema oli aikalailla "hybridi". Eräällä tapaa hain pidempiä sarjoja mutta toisaalta en mennyt ehkä ihan niin paljon pienempiin painoihin että olisin saanut ihan niin pitkiä sarjoja joita olin nyt tottunut tekemään. Toisaalta kun tein kaikki kolme treeniä käyttäen ketjuja niin minulla oli kuitenkin kolmen viikon tauko ketjuista. Ketjut ovat aina oma lukunsa kun tekee penkkiä, kyykkyä tai maastavetoa ketjuilla. Kun ketjuilla on tottunut tekemään treenejä niin silloin siinä ei tule niin paljon yllätyksiä kuin siihen aikaan kun niillä aloin tekemään. Kuitenkin kun olin kolme viikkoa treenannut ilman ketjuja niin siinä tuli kuitenkin pieniä yllättäviä tekijöitä vastaan.

Ehkä oletin kun olin saanut hakattua erilaisia sarjaennätyksiä penkissä, kyykssä sekä maastavedossa että nyt automaattisesti se tarkoittaisi uusia komeita ennätyksiä penkissä, kyykyssä ja maastavedossa ketjujen kanssa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja varsinkin penkkiin olin todella pettynyt. Varmaan oletin että eivät ne ketjut niin paljon paina mutta todellisuus oli toinen. Voi myös olla että kun olen treenannut ketjuilla niin en ole tehnyt hirveen pitkiä sarjoja muutenkaan. Olen oikeastaan tottunut tekemään ketjuilla yhden - viiden toiston sarjoja.

Voi siis olla että vaikka itse ketjut eivät tuoneet kolmen viikon tauon jälkeen mitään ihmeellisyyttä tottumukseen treenata ketjuilla vaan enemmänkin pidemmät sarjat toivat? Kyykyssä sain tehtyä kaksi viiden toiston sarjaa 180kg painoilla plus ketjut mikä oli nyt ensimmäinen kerta kun sain tehtyä viiden toiston sarjoja. Ennen lomaa tein kyllä itselleni kovan neljä kertaa neloisen mutta kuitenkin nuo olivat neljän toiston sarjoja. Tuolloin minulla oli vain alaselän kanssa hieman ongelmia niin jätin sarjat neljään toistoon vaikka tuolloin kyllä yritin hakea viittä toistoa.

Suurin ongelma olikin sitten penkki missä odotin saavani parempia tuloksia. Toisaalta kun ajattelee jälkikäteen mikä on helppoa niin sinällään tulokset ovat aikalailla mitä voisikin odottaa. Sain penkissä 140kg painoilla plus ketjut niin yhdeksän ja kahdeksan toistoa vaikka hain kymmentä toistoa. Olinhan nyt aikaisemmin saanut 140kg painoilla kaksikymmentä toistoa. Kuitenkin seuraavalla viikolla eli nyt edellisellä viikolla sain penkissä 150kg painoilla 13 toistoa mikä suhteutettuna tuohon 140kg plus ketjut niin on aikalailla samaa luokkaa.

Maastavedossa sain tehtyä 250kg painoilla plus ketjut niin neljä toistoa kun edellisellä viikolla olin saanut tehtyä samoilla 250kg painoilla ilman ketjuja kaksi kuuden toiston sarjaa. Toisaalta sanoisin että 250kg plus ketjut neljä toistoa on suhteessa paremmin kuin 250kg painoilla kuusi toistoa. Noita tuloksia on kuitenkin hyvin vaikea kerrata mitä tekee ketjuilla verrattuna ilman ketjuihin. Kuitenkin se antaa jotain osviittaa ja jos oikeasti nyt vertaa tuloskia keskenään niin kyllä ne aika tasapainossa on muutamia tuloksia lukuunottamatta. 

Päivät ovat erilaisia joten tulokset ovat myös erilaisia. Vaikka olinkin pettynyt joihin tuloksiin mitä PTVGYM:llä sain ketjujen kanssa niin silti jokainen treeni sisälsi kuitenkin sarjaennätyksen. Vaikka en saanut ihan niitä toisto määriä mitä halusin niin jopa puutteellinen sarja oli ennätys. Kun treenit ennen kesää olivat aikalailla samaa kaavaa niin silloin ei tule edes yritettyä hirveästi mitään ihmeellistä. Siksi nyt olenkin saanut tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kun niitä ei ole pahemmin nyt tullut edes yritettyä.

Toisaalta perusvoima on myös kehittynyt sillä ei nyt sarjaennätyksiäkään saada tehtyä ellei tässä ole kehitytty? Myöskin kun en nyt ole saamassa tehtyä ykkösmaksimeita niin nämä erilaiset sarjaennätykset ovat motivoineet minua ja olen taas saanut motivaatiota tehdä asioita hieman eri tavalla. Myöskin ajattelen näiden pidempien sarjojen vaikuttavan jossain kohtaan myös ykkösmaksimin saamiseen.

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä

Tällä viikolla on nyt takana pari kuntosalitreeniä joissa on tullut käytettyä paljon erikoistekniikoita. Maanantaina tuli käytettyä lähes "kaikkia" mahdollisia erikoistekniikoita niin pyramiidisarjajo, korotussarjoja, tiputussarjoja, supersarjoja kuten myös giant-sarjoja. Lisäksi erikoissarjoja tuli vielä yhdisteltyä toisiinsa käyttämällä korotussarjoja supersarjojen kanssa. No näitä komboja tuli tehtyä ainoastaan yhden kerran. Kun muuten tuli tehtyä kaksi

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän