Kyykkääminen sujuu pitkästä aikaa kun sain henkisen puolen kuntoon

15.05.2022 - 12:31

Kyykkääminen on ollut minulle aina yksi mieluisin liike kuntosalilla maastavedon kanssa vaikka se on ollut ja on minulle vaikein liike. Jo ensimmäisistä treeneistä vuosia vuosia sitten kun aloin käymään kuntosalilla niin kyykky on kuulunut minulla jalkatreeneihin. En ole osannut treenata jalkatreenejä ilman kyykkyä ja ihmettelen treenaajia jotka eivät kyykkää jalkatreeneissä. Alkuaikoina kyykkäsin vapaalla tangolla sekä yhdessä vaiheessa paljon smith-laitteessa kun tunsin sen tuntuvan paremmin itselleni. Kuitenkin jonkun ajan päästä siirryin smith-laitteesta takaisin vapaalla tangolla kyykkäämiseen ja paluu ei enää ollut.

Vuosia sitten tein sen virheen, että halusin nousta kyykyssä suurempiin painoihin niin nostin helposti treeneissä painoja hieman liian suuriin itselleni minkä johdosta kyykyn tekniikka kärsi. Näen tätä asiaa niin monella kuntosalilla ja varsinkin miespuolisilla treenaajilla. Kyykky näyttää kauhealle tai siis lähinnä niiauksille ja kun luulisi treenaajan tajuavan laskea painoja niin niitä nostetaankin suurempiin milloin niinauksetkin näyttävät vielä kamalemmilta. Itse pääsin kyllä alas mutta välillä painot voittavat tekniikan jolloin perse alkoi jäämään hieman liian ylös ja tämä alkoi toistua treenistä treeniin.

Muutama vuosi sitten aloitin kyykyn alusta. Treenasin aina 60 - 80kg painoista keskittyen tekniikkaan enkä keskittynyt nousemaan painoissa vaan halusin keskittyä luotettavaan tekniikkaan. Pienen ajan päästä olin päässyt 60 - 80kg painoista pikkuhiljaa 100 - 120kg painojen kautta suurempiin. Jossain vaiheessa pääsin takaisin takaisin 200kg painoihin ja sitä kautta 210kg, 220kg sekä 250kg ennätykseen. En muista kyllä yhtään kauanko tuo vei aikaa mutta mielestäni hinkkasin pitkään 80 - 120kg painoilla ennen kuin lähdin tekemään edes 140 - 160kg painoilla.

Tuon 250kg ennätyksen jälkeen kyykkääminen taas meni vaikeaksi. En tiedä tarkalleen mitä aloin tekemään väärin vai oliko tuon 250kg saaminen sellainen tulos että se riitti vähäksi aikaa? Kuitenkin viime kesänä kyykkäsin pitkästä 230kg painoilla sekä taisin saada myös seuraavassa treenissä 230kg painoilla kolme toistoa. Tuo oli ensimmäistä kertaa noin suurilla painoilla sitten 250kg ennätyksen ja samalla tuon jälkeen kyykky alkoi jälleen sakkaamaan. Tällä kertaa syy oli kuitenkin dieetti mikä verotti kaikkia tuloksia.

Nyt kuitenkin tänä vuonna kun olen löytänyt jälleen pitkästä aikaa kuntosalille hyvän motivaation ja tekemisen meiningin niin viime aikoina kyykky on alkanut jälleen luistamaan. Olen tänä vuonna keskittynyt enemmän tekniikkaan tehden 1 - 3 toiston "sarjoja" enkä niinkään pitkiä sarjoja. Alkuvuonna keskityin kyllä myöskin pitkiin sarjoihin tehden 10, 15 sekä 20 toiston sarjoja mutta myös tuolloin tein yhden toiston "kovia" nostoja. Tuo on tuottanut tulosta ja olenkin päässyt 150 - 170kg painoista nyt 180kg - 200kg painoihin tekemään pysäytyksellä.

Sain ensimmäisen kerran kyykättyä tänä vuonna 200kg minkä jälkeen meni hetki kun sain 205kg. Seuraavassa treenissä menikin 210kg ja seuraavassa 215kg eli sain kolmessa perättäisessä treenissä kyykättyä enemmän ja enemmän. Nuo toistot olivat ihan normaaleja ilman mitään pysäytystä ja tuon 215kg jälkeen muutin tekemisiä ja aloin "pysäyttämään" toistoja. Ei nuo pysäytykset kyllä ihan videoilla ole näyttäneet sille miltä ne tuntuu mutta se riittää itselleni että tunnen pysäytyksen. Yhdessä treenissä tuli tehtyä 180kg painoilla viisi ykköstä mitä seurasi PTVGYM:llä 180kg plus ketjut kolme ykköstä. Sitten tein treenin 200kg painoilla kolme ykköstä pysäytyksellä mitä seurasi PTVGYM:llä 180kg plus ketjut kolme ykköstä.

Tuo on nyt tuottanut tulosta, että pysäytän toistot alhaalla ja haen enemmän varmuutta tekemiseen. Painot eivät ole nyt etukäteen mietittyjä vaan teen ihan sellaisilla painoilla mitä päivän kunto tuo tullessaan. Olen myöskin taas alkanut tekemään jalkaprässiä ennen kyykkyä mikä toimi myös tuolloin kun kyykkäsin 250kg ennätyksen mutta minkä pikkuhiljaa jätin pois, mutta samalla myös kyykkäämiseni kärsi. En tiedä onko tuo syy ja seuraus asiaan mutta minun on parempi tehdä jalkaprässiä ennen kyykkyä niin kyykky sujuu. Jalkaprässiä teen ihan että laitan yhdet kiekot per puoli 20kg tai 25kg ja teen niillä yhdeksän normaalia toistoa ja viimeisen pysäytyksellä eli yhteensä kymmenen toistoa. Menen aina johonkin 200kg - 250kg painoihin saakka tehden tuon saman yhdeksän normaalia toistoa ja yhden pysätyksellä. Jos 200 - 250kg jalkaprässi tuolla tyylillä tuntuu raskaalle niin miten sitten kyykky sujuisi yhtään sen paremmin? 

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole

Aamupainot nyt vaihtelevat joka aamu, mutta jos nyt perjantaiaamun painolla mittaa dieetin kulkua niin se on noin neljä kiloa. Pari viikkoa ajattelin vielä dieetillä mennä ja tällä hetkellä näyttää siltä että muutos on kolme - neljä kiloa vaa'an mukaan. Ennen dieetin alkamista halusin painon olevan vain alle 100kg, mutta jo ensimmäisessä mittauksessa paino oliko jo melkein alle 100kg. Tästä johtuen minulla ei ollut oikein mitään varsinaista tavoitetta dieetille

Tiistaina pidinkin välipäivän vaikka jossain kohtaan olin suunnitellut treenaavani silloin ja pitäväni keskiviikkona välipäivän. Olin kyllä jossain vaiheessa myöskin miettinyt asian siten, että pitäisin tiistaina välipäivän ja keskiviikkona treenipäivän. Kuitenkin vielä maanantaina ainakin ennen iltatreeniä olin melkein vielä tiistaina treenipäivä ajatuksessa. Kuitenkin olin kokoajan kallistunut enemmän tiistaina välipäivän puolelle mikä vain vahvistui mitä

Tällä viikolla alkoi jälleen tuplatreeniviikko sekä otin dieettiin hieman "kovempia" muutoksia käyttöön. Ei ihan tälläin sitä miettinyt kun normaaliin tapaan en miettinyt mitään. Päivän jälkeen on vaikea sanoa mitään vaikutuksia, mutta olisi varmaan kannattanut tehdä vain toinen asia. Tosin dieettiäni koskevat muutokset eivät ole hirveän suuria, mutta muutoksia kuitenkin. Kun alan muuttamaan ruokavalioitani niin en tiedä miten nämä muutokset vaikuttavat

Treeniviikko päättyi lauantaina käsitreeniin. Näin ollen tälle viikolle tuli kuntosali käytejä kuutena päivänä. Käytännössä olisin pärjännyt hyvin viidelläkin treenillä, mutta keskiviikkoaamuna tuli käytyä tekemässä maastavetotreeni. En taas ottanut sitä huomioon kun aloin tekemään alkuviikosta treenejä, että tällä tavalla piti käydä ainakin viitenä päivänä viikossa. Tämä johtui ihan siitä, että treenasin lihasryhmät tätä viimeistä treeniä lukuunottamatta yksi

Keskiviikkoaamuna kävin suorittamassa maastavetotreenin. Tällöin tein viisi seitsemän toiston sarjaa 140kg painoilla ja tämä treeni oli kokonaisuudessaan siinä. Samalla tämä treeni nyt hieman vaikutti loppuviikon treeneihin siinä määrin, että aloin nyt hieman suunnittelemaan missä järjestyksessä mitäkin teen. Minulla oli kuitenkin vielä tekemättä olkapäätreeni, jalkatreeni sekä käsitreeni. Keskiviikon maastavetotreeni vaikutti lähinnä eniten jalkatreenin

Olen nyt dieetin aikana huomannut monia erilaisia asioita. Kaksi ehkä sellaista isompaa ja mieleen painuvaa asiaa ovat olleet ruuan laitto sekä se mitä syö. En sitä silloin oikein tajunnut kun suunnittelin aloittavani dieetin, että olen tekemässä jatkuvasti ruokaa. Käytännössä teen päivittäin ruoka-annoksiani mitä syön päivän mittaan. Varsinkin viikonloppuisin olen huomannut tämän hyvin. Tuntuu oikeasti sille, että teen kokoajan ruokaa. Viikolla en tätä