Kropan kramppaamisen jälkeinen treeni

16.11.2016 - 12:06

Treeniviikko ei alkanut ihan normaalisti. Viikonloppuna jalkani olivat ihan jumissa perjantain jalkatreenin jäljiltä sekä muutoinkin kropassa tuntui viikon treenien jälki hieman. Kun sunnuntaina jalat olivat vieläkin jumissa päätin sitten illalla mennä kuntosalilla polkemaan kuntopyörää ja tein samalla vatsoja sekä leukoja. Tämä sunnuntainen kuntosalilla käynti oli loppujenlopuksi turha sillä sunnuntaina kun olin ollut paikallani jonkin aikaa jalat olivat samassa kunnossa kuin ennen kuntosalilla käyntiä. Eilen aamulla kävin sitten polkemassa kuntopyörää sekä tekemässä kanssa vatsat sekä leukoja kun jätin juoksemiset väliin juuri jalkojen kunnon takia. Eilen illalla olikin sitten olkapää- & haustreeni ja illan viimeisen liikkeen kohdalla minun vatsalihaksia alkoi krampata niin paljon että tämä viimeinen liike täytyi jättää väliin ja lähdin samantien pois kuntosalilla. Ensimmäisen hauisliikkeen jälkeen kyllä kanssa käsiä hieman kramppasi mutta tein pyramiidisarjaa minkä jälkeen on muutoinkin usein kädet hieman krampanneet joten tässä kohtaan ajattelin tämän olevan ihan normaalia mitä se olikin.

Eilisen vatsalihas kramppaamisen johdosta jätin ja jätän aamulenkkejä väliin ja pidän mahdollisimman paljon lepoa. Kuntosalitreenit ajattelin tehdä samalla kaavalla kuin eilen ja jättää vain aerobista väliin tällä viikolla. Silti eilinen kramppaaminen mietitytti ennen tämän illan kuntosalitreeniä sillä en yhtään tiennyt oliko nämä vatsakrampit jotain isompaa vai eilisen illan yksittäinen juttu. Silti treeniä tehdessä piti katsoa ettei kropassa tuntunut mitään ei normaalia sillä nyt näyttää siltä että nuo pari "mega" viikkoa alkavat näkymään kropassa. Kramppaaminenhan voi johtua parista asiasta eli treenimääristä sekä jonkin ravinnon puutteesta. Tässä tapauksessa luulisin tuon olevan kiinni treenimääristä sillä mielestäni ruokavalioni on sisältänyt yleisesti lähes kaikkea mitä tarvitsen.

No nyt tällä viikolla tulee ainakin pidettyä lepopäiviä useampia sillä keskiviikko sekä viikonloppu tulee nyt pidettyä ihan treenivapaana. Ensi viikolla saattaa olla kevyemmän viikon vuoro mutta en ole vielä ihan varma koska taidan nyt aluksi katsoa missä kunnossa kroppa on tämän viikon jälkeen. Paremminkin sunnuntaina taitaa olla se päivä jolloin viimeistään teen päätöksen ensi viikosta.

Selkätreenin tekeminen kropan ollessa arvoitus

Sain jälleen ladattua itseni "iskuun" kun aloitin kuntosalitreenin. Vaikka en oikeastaan tiennyt missä kunnossa kroppa oli ennen treeniä niin en tätä hirveästi miettinyt valmistautuessani kuntosalitreeniin. Päätin katsoa kropan kunnon ensimmäisillä sarjoilla ja tehdä treenin ihan sen mukaan miten ensimmäiset toistot ja liike menee. Tänään ensimmäinen liike oli siis sinällään ratkaisevassa asemassa että tein sen pohjalta ratkaisuja illan loppuihin tekemisiini. Huomatessani raudan nousevan suhteellisen "kevyesti" tajusin pikkuhiljaa kropan kestävän ihan hyvin ja eilisien vaikeuksien olevan sinällään menneitä. Tietenkään kroppa ei ole tällä hetkellä missään 100% kunnossa mutta sellaisessa kunnossa että se kestää kyllä kuntosalitreenit mutta ei mitään aerobista sekä kuntosalitreeniä. En ole varma edes kestäisikö se montaa juoksua jos lähtisin nyt juoksemaan.

Aloitin selkätreenin samalla tyylillä kuin viime viikkolla eli tein maastavedossa mahdollsimman isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa. Tämän jälkeen laskin hieman painoja jotta sain pidettyä lyhyet sarjat hieman pidempinä ja sain ylipäätänsä toistoja. Yllätyin hieman että sain pidettyä samankaltaisen tason kuin viime viikolla. Tein tänään suunnitellusti hieman erilaisilla painoilla kuten viimeksi ja tämä oli ihan suunniteltu juttu tehdä hieman pienemmillä painoilla jolloin sain enemmän toistoja. Pienemmillä painoilla pitäisi pystyä nostamaan enemmän toistoja ja jos tälläin ei ole niin silloin treeni menee huonosti. Painot ja toistot pitäisi mennä suhtellisen hyvin suhteutettuna. Tietenkin jos painon laskun tekee isomman painon sarjan jälkeen niin tällöin toistomäärä pitäisi olla vähintään sama mutta riippuen kuinka monta sarjaa on tehnyt niin tällöin se voi olla laskeva kun voimia ei enään ole. Tänään sain pidettyä toistomäärät samoissa sen jälkeen kun aloin laskemaan painoja sarjojen jälkeen.

Maastavedon jälkeen loppu selkätreeni menikin ihan peruskaavalla joko kymmenen tai kahdentoista toiston sarjoilla joita tein myös eilen sekä viime viikolla. Käytännössä en hakenut mitään tietynlaista selkätreeniä vaan otin liikkeiden variaatiot ihan summamutikassa. Liikkeet puolestaan olivat ihan perusselkäliikkeitä joilla teen käytännössä useasti selkätreenin. Eilen hain hieman erilaisuutta treeniin tekemällä uudempaa tai vähemmän käytettyä liikkeitä muutaman. Tälläin kuitenkin kun haen treenissä isommalla painolla kahdentoista toiston sarjoja olen päättänyt jättää "hienommat" ja teknisemmät liikkeet vähemmälle ja keskittyväni enenmmän perusliikkeisiin joihin saa otettua enemmän painoja. Tällöin tekniikkaan tarvitsee keskittyä vähemmän jolloin liikkeen tekemiseen saa otettua enemmän painoja.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 190kg x5 x3, 170kg x3 x3, 140kg x5
  • Kulmasoutu 3x10 100kg
  • Ylätalja kahva 3x12 60kg
  • Alatalja 3x12 90kg
  • Lat Rope Yankers 4x12 60kg

Eilen lauantaina kävin PTVGYM Roihupellossa toistamiseen. Tämä oli hieman extempore käynti sillä alkuperäinen suunnitelma oli käydä ihan normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin kuin lauantaisin olen käynyt. Tämä kerta poikkesi siinä mielessä normaalista että tällä kertaa mukana oli tuttu. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta millään PTVGYM:llä ja näin ollen päätin hänen nyt päättää kummalle PTVGYM:lle menemme nyt. Kummallakaan ei ollut mikään kiire joten

Tällä viikolla tuli tehtyä pari penkkiä treeniä missä molemmissa treeneissä sain 200kg. Tuo maaginen 200kg oli otettua tällä viikolla kolme kertaa kun ensimmäisessä treenissä otin sen kerran ja toisessa kaksi ykköstä. Jälkimmäisessä treenissä perjantaina olin kyllä hakemassa kahden toiston sarjaa mutta jo ensimmäinen ykkönen oli todella raskas. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina tuo 200kg tuli paljon kevyemmin kuin nyt jälkimmäisessä treenissä perjantaina

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin

Niinhän se sitten meni kuin mitä ei pitänyt. Lähdin maalle pariksi viikoksi ja ajattelin sitten siinä että nyt voisin ottaa rauhallisemmin treenien osalta kun viimeiset kuusi - seitsemän viikkoa on paukutettu. Olen tehnyt joko erilaisia ykkös maksimi ennätyksiä kuten deficit maastaveto, ketjukyykky, boxi kyykky tai lohko maastaveto sekä erilaisia sarjaennätyksiä. Nyt kun lähdin maalle niin ajattelin että voisin ottaa rauhallisemmin kun olen eri ympäristössä ja

Viime viikon keskiviikkona oli viikon ensimmäinen kyykky treeni ja myös ensimmäinen kyykky treeni sen jälkeen kun olin kyykännyt ensimmäistä kertaa 240kg ilman spotteria. En siis tiennyt mitä odottaa ja millaisilla painoilla tai millä tyylillä tehdä kyykky treeniä. Olin myös hieman lannistunut siitä kun edellisessä treenissä pääsi tekemään kyykkyä hyvällä lattialla ja loistavalla räkillä Roihupellon PTVGYM:llä ja tällä nyt oli vuorossa lannistunut ilmapiiri

Eilen torstaina kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin viime viikon lauantaina käynyt Rouhupellon PTVGYM:llä. Kyllähän se nyt heti huomasi selvästi että kyseessä on ihan eri luokan kuntosalit. Kuitenkin Pitäjänmäen PTVGYM on itselleni kotoisampi kun siellä aktiivisesti pari kolme kertaa viikossa käyn niin se asia on Pitäjänmäellä paremmin. Kaikki muu asia onkin sitten Roihupellon puolella ja osa Pitäjänmäen asioista alkoi nyt jopa

Keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmia tai odotuksia treeniä kohtaan. Oikeastaan parempi niin sillä viime viikon lauantaina tain tehtyä ketjukyykyssä uuden ennätyksen kun sain tehtyä lauantaina PTVGYM:llä 220kg plus ketjut. Oikeastaan en edes muistanut sitä että tein edellisessä treenissä ennätyksen mikä oli vain hyväksi. Yleensä kun olen saanut tehtyä hyvän treenin tai jonkinlaisen ennätyksen

Eilen lauantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella PTVGYM Roihupelto kuntosalilla. Minun oli suunnitelmissa käydä PTVGYM Roihupeltossa jo tuossa pari kolme viikkoa sitten mutta muutin noita suunnitelmia kun sää heikkeni. No loppujen lopuksi eipä se sää nyt eilenkään mikään loistava ollut vaan päinvastoin todella huono. Treenin aikana oli alkanut satamaan räntää eli tiet oli loskassa ja räntää satoi enemmän. Ei siis mikään ihanteellinen ajokeli ja varsinkin kun

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia

Eilen lauantaina kun lähdin tekemään jalkatreeniä PTVGYM:lle niin en jälleen kerran oikein tiennyt mitä odottaa ja miten edes tekisin kyykkyä. Viimeiset muutamat viikot olen tehnyt PTVGYM:llä ollessa boxi kyykkyä ketjuilla ja muutaman viikon hakenut uutta boxi kyykky ennätystä ketjuilla. Tämän viikon keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin se ei mennyt erityisen hyvin mutta ei ihan niin huonosti mutta halusin vain parempaa. Keskiviikkona