Kokeilussa treenit ilman lisäravinne proteiinia sekä maltoa eli treenaaminen ilman palautusjuomaa

19.04.2017 - 09:00

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että aloitin pienen säännöstelyn lisäravinteiden kansa. Säännöstelyyn lähdin puolestaan ihan sen takia, että muutamat pussit / purnukat alkoivat näyttämään pohjaa enkä ole jaksanut tehdä varasto täydennyksiä. Näinpä ajattelin ettei tästä nyt mitään suurta haittaa ole eikä tämä ole mikään uusi asia omalle kohdalleni.

Viime viikolla tein tuplatreenit kuntosalilla niin huomasin vaikutuksen tuplatreenien kanssa vaikka ei tämäkään ole mikään uusi asia. Viime kesänä tuli tehtyä tuplatreenipäiviä Tukholmassa milloin käytin vieläkin vähemmän lisäravinteita ja otin proteiinit sekä hiilarit ihan pelkästään ruuasta. En tuolloin huomannut mitään väsymisen merkkejä treenien välillä enkä huomannut niitä tälläkään kertaa. Olen pystynyt vetämään ihan normaalisti tuplatreenejä päivästä toiseen ihan normaalisti ilman minkäänlaista lisäväsymistä tai "normaalista" poikkeavaa. Painot eivät ole tippuneet treeneissä ja muutenkin on pystynyt treenaamaan ihan normaalisti.

 

#preworkout #workoutdrink #supplements #gym #fitnesstukku #starnutrition

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Oli kyseessä sitten aamun kuntosalitreeni tai illan treeni niin nämä on tullut vedettyä bcaa:ta, glutamiinia, kreatiinia sekä mahdollisesti pre-workout:ia käyttäen. Ennen treeniä olen rakentanut juoman bcaa:n pohjalle minkä lisäksi olen laittanut siihen kreatiinia ja mahdollisesti pre-workout:ia. Treenin aikana olen juonut bcaa:ta missä on ollut myöskin glutamiinia. Treenin jälkeen en ole sitten ottanut mitään vaan pelkästään syönyt mahdollisimman nopeasti aterian mikä on sisältänyt proteiinia sekä hiilaria eli hakenut samaa koostumusta ruuasta minkä olisin saanut palautusjuomasta.

Yleisesti yritän nyt tutkia ja katsoa miten tämä vaikuttaa yleisellä tasolla jaksamiseen ja varsinkin olemiseen sekä painoon. Minulla kun on jonkin sortin laktoosi-intoleranssi niin kyllä tuo on aina välillä vaikuttanut Whey proteiinin kanssa. Välillä tuntuu, että vatsa on mennyt sekaisin ja olen myös huomannut pienoista ähkyoloa. Oma laktoosi-intoleranssi ei ole enään niin paha kuin mitä se oli lapsena vaan olen syönyt kyllä normaaleita maitotuotteita ihan normaalisti. En ole lapsuuden tapaan käyttänyt laktoosittomia tai veteen tehtyjä ruokia vaan jos kyseessä on ollut maitoon tehty ruoka niin normaalia maitoa on tullut käytettyä.

Välillä laktoosi tuntuu olevan pahempi asia ja välillä se ei mitään. Kuitenkin olen nyt huomannut tai oikeastaan tajunnut että vatsani ei ole "turvonnut" tai siis treenin jälkeen on tullut pienoinen turpoaminen palautusjuoman jälkeen. Ei tuo ole ollut mikään ihmeellinen enkä välillä ole sitä huomannut sillä aloin huomaamaan tätä asiaa vasta tällä hetkellä kun pidän wheystä taukoa. Samalla nyt katson vaikuttaako tämä positiivisesti painon hallintaan tai kehitykseen siinä mielessä, että vaikuttaako laktoosin heikompi imeytyminen hitaampaa painon tiputusta. Alkaako siis painon kanssa nyt tapahtumaan jotain?

Treenijuomat

Ennen treeniä juotava juoma:

  • Bcaa
  • Kreatiini
  • Pre-workout

Treenin aikana juotava juoma:

  • Bcaa
  • Glutamiini

Olen nyt jonkin aikaa rakentanut treenijuoman itse bcaa:n pohjalle käyttäen glutamiinia. Aikoinaan olen käyttänyt pidempään valmista tuotetta mikä on sisältänyt nämä samat elementit eli bcaa:n sekä glutamiinen. Kuitenkin kun tuossa vähän aikaa sitten ostin tarjouksesta enemmän bcaa:ta niin ostin kylkeen vain oman pussin glutamiinia millä olen saanut rakennettua itse juoman. En nyt sitten ole varma onko tuo tullut halvemmaksi mitä hieman hain mutta ainakin sinällään yksinkertaisemmaksi. Kun olen käyttänyt kuitekin bcaa:ta johonkin esimeriksi ennen treeniä käytettävään juomaan niin sitä on tullut ostettua. Tämän johdosta ostin nyt vain enemmän bcaa:ta minkä lisäksi ostin siis vähän glutamiinia niin pystyin tällä tavalla ostamaan yksinkertaisemmin lisäravinteita.

Yleisellä tasolla haluan bcaa:n olevan joko 2:1:1 tai 4:1:1 suhteessa jolloin leusiini ei ole niin dominoiva aine. Muutoinkin bcaa on parempaa mitä tasaisemmat suhteet niissä on sekä myöskin hinta alenee mitä enemmän pakkaus sisältää L-leusiinia suhteessa L-isoleusiiniin ja L-valiiniin. Tämä onkin itselleni kriteeri millä valitsen bcaa:n ja tämä on myös rajoittava asia bcaa:n valintaan sillä useat valmistajat tekevät bcaa:n 8:1:1 tai jopa 12:1:1 suhteelliseksi.

Bcaa + glutamiini vaihtoehtoja mitä olen käyttänyt

Liikuntakeskus Fressi Lippumäessä tuli siis treenattua torstaina ensimmäistä kertaa ja samalla tutustuin hieman enemmän kuntosaliin. Päätarkoitus oli treenata hauista sekä ojentajia ja samalla siinä sivussa hieman katsella mitä kaikkea ja millaisia laitteita kuntosalilta löytyy. Käsitreeni oli sinällään hyvä tälläiseen niin ei periaatteessa mennyt "turhaa" aikaa kiertelyyn sekä miettimiseen mitä sitä tekisi. Varsinkin kun on tekemässä jotain tiettyä lihasryhmää

Oli niin ihana päivä tuo keskiviikko jolloin olo oli mitä parhain. Käytännössä jostain aamupäivästä lähtien olo oli hieman outo. Olo oli sellainen täysinäinen ja muutenkin outo. Siinä tulin hieman ajatelleeksi itselleni, että sormet kurkkuun ja oksennan niin olo parantuisi. Eipä mennyt kauaakaan kun pääsin kotio niin olinkin jo oksentamassa. Käytännössä ehdin laittaa pesu- & tiskikoneet päälle ja tekemään siinä jotain ennen kuin kaikki alkoi. En muista montako

Minulla oli perjantaina ajatus, että teen kevyemmän jalkatreenin kun edellisellä viikolla käytännössä "tapoin" jalkani. Tällöin tunsin jo treenin aikana todella hyvin treenin menevän perille. Tein tällöin pitkiä sarjoja lähinnä reisikoneissa. Viime perjantaina ajatukseni oli tehdä hieman kevyempi jalkatreeni jotta jalkani eivät menisi ihan niin kamalaan kuntoon, että joutuisin niitä monta päivää "kärsimään". Mitä sitten teinkään? Tietenkin tein b ulgarialaista

Lauantaina oli vuorossa suunniteltu keikka keskustaan pienoisille ostoksille. Samalla mietin kuntosalille menemistä johonkin keskustan kuntosalille. Viimeksi jätin jätin kuntosalilla käynnin väliin kun kävin keskustassa, mutta tällä kertaa ajattelin käydä vaikka siihen ei nyt ollut niinkään tarvetta. Sain kuitenkin treeniviikkoni "päätökseen" perjantaina joten tämän puolesta minun ei olisi tarvinnut käydä. Halusin nyt kuitenkin käydä vaihteeksi jolloin toisella

Minun treeneistä puuttuu sinällään punainenlanka, mutta sinällään se on. Lähinnä kun ajattelee minun treenien yleiskuvaa pidemmällä aikavälillä niin punainenlanka on hieman kateissa. Sinällään omasta mielestäni treeneissäni on punainenlanka. Oman näkemykseni puolesta treenien tarkoitus on vain ottaa hyvin perille erilaisilla tekniikoilla / liikkeillä ja sarjoilla. Sinällään treenien punainenlanka on hieman kadoksissa kun viikkojen välissä toistomäärät saattavat

Torstaina oli vuorossa selkätreeni ja hauistreeni. Näillä lihasryhmillä ei olekkaan tullut tehtyä treeniä kuin harvoin. Helposti pystyisin varmaan laskemaan selkä- & hauistreenit sormilla kun tälläisiä treenejä ei ole takana kuin harva. Vai onkohan näitä takana kuin yksi kun kävin treenaamassa Jutan kanssa ensimmäisen kerran. Tällöin treenasimme hauista sekä selkää. Tällä kertaa selkä- & hauistreeni tuli viikolle ihan sen takia kun rintatreeni tuli tehtyä omana

MInulla oli maanantaina herätys aamulla halliin menoa varten. Suunnittelin sunnuntaina meneväni aamulla halliin juoksemaan vaikka jaloissani vielä tuntui edellinen jalkatreeni. Ajattelin kevyen juoksun parantavan jalkojen tilaa sillä yleensä juuri treeni parantaa kipuni. Jos tunnin jotain kipua niin silloin en mielelläni lepää vaan haluan treenata. Olen huomannut treenin auttavan kipuihin paljon paremmin kuin levon. Eihän tuo nyt aina noin ole, mutta mielestäni

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas