Kehonkoostumusmittaus marraskuu 2021 eli mitä vuodessa on tapahtunut

06.11.2021 - 12:45

Kävin tämän viikon torstaina kehonkoostumusmittauksessa ja huomasin että olin käynyt viimeksi kehonkoostumusmittauksssa käytännössä vuosi sitten. Tuolloin painoin 118.3kg ja rasvaprosentti oli 26.6% kun taas tällä kertaa paino oli 104.8kg ja rasvaprosentti 21.5%. Vuoden aikana paino on siis tippunut 14kg ja rasvaprosentti 5.1%. Paino on siis pysynyt samoissa luvuissa mihin kesän dieetin jälkeen pääsin kun sain tiputettua painoa seitsemässä viikossa 14kg. Käytännössä siis tuo seitsemän viikkoa tarkoitti 5% rasvaprosentin laskua.

Tärkein asia oli oli yleisen rasvaprosentin tippuminen 5.1%:lla 21.5%:tiin mutta tietenkin tuon haluaisi olla aina pienempi. Tavoitteeksi mittauksessa laitoin rasvaprosentti 15% mikä tarkoittaisi arvioissa että minun pitäisi pudottaa painoa vielä 8kg. Tällöin painaisin hieman alle 97kg eli 96.8kg jos arvioihin on uskomista. Tämän hetkinen tavoitteeni on päästä alle 100kg painoon ja pysyä siinä, mutta nyt tämän testin saaneena voisin asettaa tavoitteeksi tuon 15% rasvaprosentin.

Sitten kun lähtee vertailemaan lukuja tarkemmin keskenään niin eroja on huomattavissa. Käsien lihasmassa oli vuosi sitten 6.2kg ja 6.1kg ja nyt vastaavat lukemat olivat 4.9kg ja 5.1kg. Olen tämän asian kyllä huomannut jo pidemmän aikaa kuntosalilla, että käteni ovat kutistineet. Kun pistän kyynerlämppäreitä käsiini sillä ne menevät paljon helpommin käsiin sillä ne oikein sujahtavat paikoilleen. Vastaavasti rasvan määrä oli 1.5kg & 1.6kg ja rasvaprosentit 18.2% & 19.7% kun nyt luvut olivat 1.2kg & 1.2kg sekä 18.1% ja 18.2%. Nyt molempien käsien rasvaprosentit olivat lähes identtisiä kun viimeksi vasemman käden rasvaprosentti oli syystä tai toisesta paljon suurempi. Prosentit ja rasvat olivat tippuneet hieman mutta mielestäni 1kg:n lihasmassan lähteminen oli suhteessa suurempi luku.

Mitä jalkoihin tulee niin lihasmassa olivat 14.5kg & 14.3kg kun nyt vastaavat lukemat olivat 12.7kg & 12.6kg. Rasvan puolella luvut olivat 4.9kg & 5.1kg ja prosentit 24.4% & 25.3% kun nyt lukemat olivat 3.9kg & 3.7kg sekä prosentit 22.4% & 21.9%. Jalat ovat myös pienentyneet niin lihasmassan kuin rasvan osalta mutta mielestäni parempaan suuntaan kuin kädet. Jaloista on myöskin lähtenyt rasvaa kun taas käsistä enemmän lihasta. 3% rasvan laskeminen jaloista kun yleinen rasvaprosentti on laskenut 5% niin on mielestäni hyvin vaikka tuo myös kertaa mihin sitä rasvaa on jäänyt. 

Keskivartalo mikä on aina ollut kamalin niin siinä tulokset olivat laskeneet eniten vaikka siltä ei niinkään aina tunnu. Viimeksi keskivartalon rasvaprosentti oli 29.8% kun nyt se oli 21.8% eli hyvin lähelle kokonaista rasvaprosenttia. Viimeksi keskivartalossa oli rasvaa 18.4kg kun nyt vastaava lukema oli 12.5kg eli 6kg mikä on lähes puolet tiputtamastani 14kg:sta. Mitä jalat ja kädet olivat menettäneet lihasmassaa niin keskivartalo oli sitä saanut. Viimeksi keskivartalon lihasmassa oli 41.7kg kun nyt vastaava lukema oli 43.2g. Olen siis tiputtanut painoa yhteensä 14kg mistä 6kg oli keskivartalosta mutta vastaavasti olen saanut kasvatettua 1.5kg keskivartalon lihasmassaa. Tuo 1.5kg lihasmassan nouseminen keskivartalossa yllätti minut mutta vastaavasti jos kaikkia lukemia ajattelee niin toisaalta se ei yllätä sillä kädet ja jalat ovat ne mistä lihasmassaa lähtee helpoiten kun lähdetään tiputtamaan painoa.

Kehoskoostumusmittaus:

  • rasvaprosentti: 21.5%
  • oikea jalka: 22.4% 12.7kg
  • vasen jalka: 21.9% 12.6kg
  • oikea käsi: 18.1% 4.9kg
  • vasen käsi: 18.2% 5.1kg
  • keskivartalo: 21.8% 43.2kkg

https://www.tuomasvalimaa.net/blog/kehonkoostumusmittaus-marraskuu-2020

Eilen oli kuumapäivä ja ajattelin mennä juoksemaan vasta myöhään illalla lämpötilan ollessa hieman viileämpi. Iltapäivällä kuitenkin päätin yhtäkkiä meneväni mielummin kuntosalille kuin juoksemaan helteeseen. Tuosta taas päätöksestä taas näki etten ole juoksija kun kuntosalitreeni meni edelle vaikka juoksemaan minun oli tarkoitus lähteä. Aamulla oli sitten taas vuorossa aamulenkki minkä suoritin aamupalan jälkeen hieman myöhemmin toisin kuin maanantaina ja

Lähdin eilen ja tänään aamulenkeille 30 minuutin sisällä heräämisestä. Ihan vain lämpötilan takia, että pääsin juoksemaan hieman viileämmässä kelissä. Muutoin lämpötilat olisivat ehtineet nousta hieman mikä olisi tehnyt aamulenkeistä raskaampia. Mitä lämpimämpi sää on pihalla sitä raskaampi juoksu. [[{"fid":"268","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0]

Eilen lähdin juoksemaan kymmentä kilometriä mikä ei todellakaan ollut mikään palkitseva. Juoksu meni hiljaa, mutta hyvin ilman väsymyksen tuntua. Yleensä kun olen juossut hiljaa niin olen ollut väsynyt jonka vuoksi olen juossut hiljaa. Eilen näin ei ollut vaan vauhti oli ihan suunniteltua tai ehkä välillä hieman hitaampaa. Lämpötila oli kerrankin ihanteellinen kun ei ollut kuuma. Juuri lämpötilan takia aloin miettimään pidemmän lenkin tekemistä, mutta matkalla

Hyvin tuo 3,5km kulkee aamulla ja vielä kun sen menee rauhallisesti. Eilen kroppa oli kauttaaltaan ihan puhki ja illalla särki vähän jalkojakin. Tänä aamuna vielä eilinen selkätreeni alkoi tuntua vielä enemmän selässä, mutta jalkasäryt olivat loppuneet jo ennen nukkumaan menoa. Onneksi aamuisin ei ole ollut enään niin kuuma mitä on ollut vaan on päässyt juoksemaan hieman "viileämmässä". Tämän johdosta myös kevyt lenkit ovat olleet vieläkin kevyempi kun ei ole

Aamulenkki takana mitä en olisi kyllä juossut jos matkaa olisi ollut enemmän. Ei siinä mitään muutakuin polvien kunto vähän epäilyttänyt vaikka polvet tuntuivat paremilta kuin eilen illalla kuntosalin jälkeen. Eilen aamulla normi 3.5km aamulenkki, päivällä 15 jälkeen vajaa 7km ja melkein heti kuntosalille suihkun & nestetankkauksen jälkeen. Ihan normi päivä? [[{"fid":"264","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt

3.5km aamulenkki on ollut täydellinen pituudeltaan ja juuri tämän takia olen käynyt aktiivisesti aamulenkin juoksemassa. Jos juoksisin "normaalin" aamulenkin mikä on matkaltaa 6km - 10km päivästä riippuen niin monet juoksut olisivat jääneet juoksematta. Minua ei ole nyt aina edes napannut mennä juoksemaan aamusella, mutta matkan ollessa "vain" 3.5km niin on vain tullut lähdettyä. 3.5km kun lisää vielä rennon menon niin mitenkä tuon nyt voi jättää väliin? Ja

Alle 30 asteessa juokseminen tuntuu jo voitolle. Huomasin tämän kun lämpötila oli "vain" tänä aamuna 26 astetta ja eilen jotain 27 astetta. Viime viikon keskilämpötila oli juostessa jotain 27 - 28 astetta tai jotain. Kerran pääsin jopa juoksemaan alle 25 asteessa, mutta yleisesti mittari näytti 30 tai yli. Juurikin lämpötilan vuoksi olen pitänyt juoksussa hiljaa juoksemisen teemana, koska en kestäisi tuolla juosta noin monia lenkkejä kovaa. Kroppa ei vain

Eilen aamulla tuli taas juostua 3.5km aamulla, mutta tällä kertaa lämpötila ei ollut 30 asteen tuntumassa vaan pääsi juoksemaan noin 22 asteessa. Ero on kyllä suuri juosta alle 25 asteen kun yli 25 asteen. Vaikka pihalla oli joku 22 astetta ja itsellänikin kuuma lyhyissä trikoissa sekä hihattomassa niin ohitin kävelin jolla oli pitkät housut & pitkäpaita. Eikö heidän tule vain kuuma? Mutta vielä ihmeellisempi tapaus oli torstaina 30 asteessa jolloin vastaani

Aamulenkki tehty lämpötilan ollessa 31 astetta. Eilen taisi olla aste tai pari "viileämpi", mutta tälläviikolla on tullut paukutettua juoksuja kirkkaasti yli 20 asteen keleissä. Ei auta itku markkinoilla kun lämpötilalle ei mahda yhtään mitään. Toisaalta voisi olla treenaamatta eli tässä tapauksessa juoksematta, mutta tähän en sorru. Nyt kun on aikaa käydä juoksemassa niin vedän juoksulenkin oli helle tai ei. On sitä ennenkin juosta helteellä. Helteellä pitää

Tulin juuri 3.5km aamulenkiltä jolla Garmin sekoili. En huomannut alussa katsoa kellosta lähtikö kilometrit liikkumaan vaan aloin matkalla ihmettelemään miksi ei ole tullut kilometrin väliaikaa. Kun olin katsomassa kellosta, koska tulee täyteen kilometri niin huomasin kellon pyörittävän vain aikaa eteenpäin. Kello ei ollut saanut gps-signaalia vaikka kello näytti vihreää kun lähdin liikkeelle. Kello ei saanut koko lenkin aikana gps-signaalia, mutta eipä se nyt