Jalkatreeni ilman kyykky pitkästä aikaa

20.09.2018 - 22:55

En ollut tehnyt viikon ensimmäistä jalkatreeniä ilman kyykkyä aikoihin ja tällä viikolla näin tapahtui pitkästä aikaa. Lomalla tein pienen muutoksen normaaleihin jalkatreeneihin siinä mielessä, että en kyykännyt viikossa kahta kertaa vaan tein kyykyn pelkästää viikon ensimmäisessä jalkatreenissä. Näin ollen viikon toinen jalkatreeni oli enemmän tai vähemmän "kikkailua". Oikeastaan lomalla viikon ensimmäinen jalkatreeni oli etureisipainotteinen ja viikon toinen jalkatreeni takareisipainotteinen niin tämä asia myöskin puoltaa kyykyn jättämistä yhteen kertaa per viikko.

Tämän viikon syy kyykyn jättämiseen väliin oli alaselän kunto. Lauantaina jouduin jättämään kyykyn tekemisen vähemmälle kun alaselässä tuntui painetta mikä tuntui kyykkyä tehdessä pahalle. Oikeastaan ei olisi pitänyt kyykätä ollenkaan vain jättää koko kyykky väliin kun huomasin alaselän paineen. Tätä samaa painetta / tuntoa huomasin vielä maanantaina selkätreenin aikana niin jo tuolloin ajattelin jättää kyykyt väliin tältä viikolta. Ihan varmuuden vuoksi.

Kun viikon ensimmäisen jalkatreenin se juttu on ollut kyykky niin kyykyn jättäminen kokonaan pois jalkatreenistä tuntui hyvin oudolle. Oikeastaan sille, että nyt ei treenaisi jalkoja ollenkaan. Olin kuitenkin hyvin väärässä ja vaikka treeni tuntui olevan aika höpöhöpöä niin treenin jälkeen minulle tuli hieman heikko olo. Tämä tuli täytenä yllätyksenä sillä kuvittelin treenin olleen aika perustekemistä vailla sen suurempia asioita.

Vaikka jätin kyykyn väliin ja aluksi se tuntui hyvin huonolle asialle niin hyvin nopeasti huomasin saavani jalkatreenin menemään kunnolla perille. Sain paljon erilaisemman tuntuman jalkoihin mitä treeneissä missä ole tehnyt kyykyn. Kun aloitin treenin tekemisen "kunnolla" sellaisilla liikkeillä joilla normaalisti olen lopettanut treenin niin nämä liikkeet vain tuntuvat erilaisille. On aivan erilaista tehdä liike ensimmäisenä liikkeenä kuin viimeisenä liikkeenä.

Tällä kertaa myöskin keskityin tekemään liikkeissä jokaisen toiston enkä lähtenyt vain tekemään toistoja toiston perään. Kun tiesin jättäväni kyykyn väliin eikä minulla ollut treeniin suunnitelmissa mitään ihmeellistä korvaavaa liikettä niin päätin keskittyä tekemiseen enkä painoihin. Ensimmäisinä liikkeinä tein etureisille etureisilaitteen mitä seurasi takareidet istuen. Molempia laitteita tein joku 15 - 20 minuuttia kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Sarjamääriä en laskenut mutta 15 - 20 minuuttiin saa monta sarjaa. Painot olivat suhteellisen jopa pienet jos suhteuttaa muihin liikkeisiin millä normaalisti tekee. Sopivat painot millä saa tehtyä kahdenkymmenen toiston sarjoja kontrolloidusti niin tämä riitti saamaan todella hyvän tuntuman niin etureisiin kuin takareisiin.

Näiden parin liikkeen jälkeen tein vielä liikkeen pari etureisille sekä takareisille mitä seurasi pohkeiden tekeminen supersarjana. Aika perustekemistä siis mutta tuntuma jaloissa oli jotain sellaista mitä en olisi oikein uskonut saavani kun käytössä ei ollut suuria painoja eikä mitään ihmeellisiä erikoistekniikoita. Suurin syy treenin onnistumiselle olikin varmaan se, etten ole tehnyt tämän tapaisia treenejä pitkään aikaan sekä kun keskityin tekemään toistot toisto kerrallaan enkä vain hakkaamaan paljoa toistoja.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kunnon jalkatreeni tarvii oikeasti kunnon liikkeitä vapailla painoilla. Jokin kyykky liike tai sumo maastaveto suuremmilla painoilla on kyllä "must". Vaikka sain hyvän tuntuman jalkoihin ja muutoinkin erilaisen jalkatreenin niin siitä huolimatta treeni kaipasi suurempaa liikettä. Tämä on vain oma näkemyksenä jalkatreenejä kohtaan että oikeita tuloksia tehdään isoilla liikkeillä ja suuremmilla painoilla.

Tänään oli vuorossa "vain" yksi treeni. Olin hieman suunnitellut tekeväni tänään mahdollisesti myös toisen treenin juoksun muodossa, mutta eilen hallissa päätin jättäväni tänään juoksemiset väliin. Ihan vain sen takia ettei juoksua tule liian nopeasti liikaa, koska jo tänä aamuna kuntosalilla eilinen hallijuoksu näkyi. Tänään vaikka päätin tehdä vain yhden treenin niin aamutreenisuunnitelma pysyi käytössä. Tämä tarkoitti sitten iltaan vapaata mikä oli vain

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa

Olen taas viimeaikoina kiinnittänyt huomiota vanhaan asiaan mikä minua on hieman ärsyttänyt aina kuntosalilla. Painojen ollessa sekaisin ja väärillä paikoilla. Tämä asia on häirinnyt minua kauan eikä ole tosiaan mikään uusia asia. Lähinnä tämä koskee painotelineitä vapaille telineille kun melkein aina käsipainotelineet ovat järjestyksessä ja painot telineessä. Vapaapainotelineessä olen aina ihmetellyt sitä asiaa kun siinä on yleensä kolme tasoa joihin

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime viikolla. Aamulla herätessäni huomasin jaloissa varsinkin etureisissä tiistain jalkatreenin. Viime viikolla kävi samalla tavalla jolloin puolestaan hyvän jalkatreenin jälkeen keskiviikkona jalat olivat kuin normaalin jalkatreenin jälkeen eli jaloissa tuntui treeni. Torstai olikin sitten erilaisempi jolloin jo aamulla tuntui takareisien olevan jumissa sekä vielä enemmän tiistain jalkatreeni. Tänään oli sama juttu, mutta

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon lähdin suhtellisen raskaan maanantain jälkeen. En kuitenkaan niin raskaan kuin ensimmäisen tuplatreenipäivän jälkeen. Juuri tuo ensimmäinen tuplatreeni maanantaina opetti paljon yleisesellä tasolla tuplatreeneistä ja miten niitä kannattaisi tehdä. Varmaankin tämän takia en lähtenyt aamulla ihan maksimitreeniä tekemään ja vaihdoin aikaisempaa tekotapaa tänään. Olen nyt tehnyt etureisi painotteisen treenin aamulla ja illalla

Olin aamulla herätessäni yllättävän väsynyt ja luulin olevani pirteämpi kun nyt oli kuitenkin maanantai. Normaalin aamurutiinin jälkeen eli aamupalan muutama paahtoleipä, mehua sekä pari tuplaexpressoa ja tämän jälkeen aloin olemaan hieman pirteämpi. En kuitenkaan ollut heti pirteämpi, mutta ennen aamutreenin aloittamista olin pirteämpi. Tämä on toiminut paremmin kun olen mennyt tekemään aamutreenin kuntosalille verrattuna aamulenkkeihin. Aamu kuntosatreeniä

Olin tänään aamutreenin jälkeen jo aika puhki. Tulin ajatelleeksi onko tuleva iltatreeni liikaa tai sitten väsynyt käynti kuntosalilla. Olin jo eilen illalla iltatreenin jälkeen väsynyt ja nukkuun tarvitsi mennä jo 22 aikoihin. Aamulla olin tietenkin väsynyt, mutta kuten nyt yleisesti sain jälleen tehtyä aamutreenin hyvin enkä tuntenut treenatessa väsymystä. Tämän väsymyksen seurauksena aloin miettimään keskiviikko aamun aerobista treeniä. Lähinnä siltä

Eilen aamulla kävin tekeen aerobisen treenin kuntosalilla eli perus kuntopyörää 30 minuuttia jonka jälkeen vatsoja ja leuanvetoa superina putkeen. Kuntopyörän ohjelma oli mäkiohjelma, mutta tällä lisäsin vastusta. Tämä tarkoitti yleisesti raskaampaa mäkimaastoa kuin normaali mäkiohjelma ilman vastuksen nostamista. Tällä kertaa mäkien huiput olivat jo raskaan tuntuisia joilla polkeminen oli jo raskaampaa. En muista paljonko lisäsin vastusta, mutta se ei ollut

Olin tänään herätessäni paljon väsyneempi kuin eilen mihinkään aikaan. Menin eilen ennen puolta yhdeksää nukkuun joten herätessäni 5.20 sain nukutuksi yhdeksän tuntia. Olin kyllä ajatellut meneväni myös hieman aikaisemmin nukkumaan, mutta päätin lopulta mennä kahden jälkeen. Olin aamulla pitkään todella väsynyt eikä pari tuplaexpressoa tuntuneet parantavan asiaa yhtään. Aamupalaksi söin neljä paahtoleipää sekä iBCAA:n veden kera. Aamun edetessä ja kuntosalille

Menin eilen nukkumaan noin kello 18:sta tai siis yritin mennä, mutta en tiedä nukuinko jotenkin vai pyörinkö vain. Ihan vain sen takia kun minulla oli tänään herätyskello asetettu 0.55 herättämään Super Bowlia varten. Super Bowl on nykyisin melkein ainoa tapahtuma minkä takia valvon yölllä ja tämäkin oli mahdollista Nelonen Pro:n ollessa ilmaiskatselussa viikonlopun kuten on ollut jo muutaman vuoden Super Bowl viikonloppuna. Nämä tapapahtumat vain sattuvat aina