Hirveetä paskatykitystä: Espoolaisia koiran omistajia ei kiinnosta

10.03.2024 - 15:39

En nyt tiedä mikä Espoolaisiin koiran omistajiin on tullut tänä vuonna? Ehkä ihmisiä ei vain niin kuin yleisesti enää kiinnosta tai ihmiset eivät vain kiinnitä huomioita asioihin. Varsinkin tämän vuoden tammikuun - maaliskuun aikana olen nähnyt ihan hirveästi koiran paskaa tiellä kun tiellä. Espoo on ollut aikaisemmin siinä mielessä ihmeellinen kaupunki käydä lenkillä että koiran paskoja ei hirveästi ole tullut näkyviin. Kuitenkin tänä vuonna tuohon on tullut poikkeus.

Huomasin sen jo heti tammikuussa kun palasin joululomilta kotiin ja aloin käymään lenkillä. Käytännössä koko matkan ajan koiran paska näkyi maassa. Välillä enemmän ja välillä ihan jumalattomia kasoja paskaa oli maassa. Samalla myöskin huomasi kun kävin aktiivisesti kävelemässä että yhä useampi ihminen oli niihi kävellyt. Nyt juuri kun tulin kävelylenkiltä niin yhdelläkin tiellä monen paska läjän päältä oli joku ihminen kävellyt kun koiran paskaan oli tallautunut kengät pohjan kuvio.

Itse olen nyt taas tajunnut kävelemään mielummin tien keskellä kun laidoissa ja varsinkaan jos kävelytien varressa on lunta. Varsinkin siis jos kävelytien varressa on vielä lunta niin yleisesti ottaen koiran paskat on siellä mutta sitten on myöskin poikkeuksia. Varsinkin yhdessä vai kahdessa paikkaan kävelytietä on erittäin suuret paskat lähes keskellä tietä. Luulen että kyseessä voi olla sama koira kun jätökset ovat mielestäni samalla tiellä mutta eri kohdilla.

Mutta kun mikään ei pakota ihmistä siivoaömaan koiransa paskoja niin miksi niin edes pitäisi tehdä?

Mitä viime viikolla kokeilin sitä tällä viikolla jatkoin. Asia mitä olin vältellyt näillä kahdenkymmenen toiston viikoilla. Maastavedon tekeminen kahdenkymmenen toiston sarjoilla mitä viime viikolla kokeilin ja ajattelin tämän jäävän yhden kerran kokeiluksi. Viime kerrasta olin oppinut sen, että tein liikettä liian suurilla painoilla sekä liikkeen tekeminen oli todella raskasta. Tänään vähensin painoja 120kg:sta 80kg joka oli juuri oikea painomäärä. Tällä

Eilen aamulenkki muttui iltalenkiksi mutta tänään aamulenkki pysyi aamulenkkinä. Eilen herätys oli asetettu aamulenkille menoon mutta herätyskellon soidessa aloin etsimään puhelinta laittaakseni herätyksen 45min myöhemmäksi. Tunsin heti herätyksen soidessa olevani todella väsynyt joten päätin jättää väliin aamulenkin. Väsymyksen syy oli sunnuntain kuntosalitreeni. Olen ollut nyt tauon jälkeen jokaisen kuntosalitreenin jälkeen yllättävän väsynyt. Väsymys on

Taas yksi aamulenkki takana vaikka ennen lenkille lähtöä teki mieli jättää koko lenkki tekemättä. Väsynyt olo jonka päälle molemmissa jaloissa tuntui pieniä rasitusvammoja. Vasemmassa jossain polven kohtia ja oikeassa säären tuntumassa. Rasitukset jaloissa on tosin tuntunut jo keskiviikosta asti joten siinä ei ollut sinällään mitään uutta. Rasituksen päälle kun lisäsi väsymyksen niin ajattelin jättää juoksun väliin kun ajatuksissa alkoi vain pyöriä ajatus etten

Aamulenkki jälleen takana ja jaloissa vain tuntui pientä "kipua". Varmaankin jotain vähäistä rasitusvammaa. Onko tämä tullut nyt juoksujen kautta vai mahdollisesti tiistain jalkatreenistä? Varmaankin molempien summa eikä varmaan esimerkiksi tiistaina hyppimäni tasajalkahypyt stepperille 14kg käsipainot käsissä ainakaan helpottanut asiaa. Ja on se kyl ihme kun tämänkaltaisella kuntosalijampalla on ollut nyt muutamina viikkoina enemmän juoksukilometrejä Garminin

Eilen oli kuumapäivä ja ajattelin mennä juoksemaan vasta myöhään illalla lämpötilan ollessa hieman viileämpi. Iltapäivällä kuitenkin päätin yhtäkkiä meneväni mielummin kuntosalille kuin juoksemaan helteeseen. Tuosta taas päätöksestä taas näki etten ole juoksija kun kuntosalitreeni meni edelle vaikka juoksemaan minun oli tarkoitus lähteä. Aamulla oli sitten taas vuorossa aamulenkki minkä suoritin aamupalan jälkeen hieman myöhemmin toisin kuin maanantaina ja

Lähdin eilen ja tänään aamulenkeille 30 minuutin sisällä heräämisestä. Ihan vain lämpötilan takia, että pääsin juoksemaan hieman viileämmässä kelissä. Muutoin lämpötilat olisivat ehtineet nousta hieman mikä olisi tehnyt aamulenkeistä raskaampia. Mitä lämpimämpi sää on pihalla sitä raskaampi juoksu. [[{"fid":"268","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0]

Hyvin tuo 3,5km kulkee aamulla ja vielä kun sen menee rauhallisesti. Eilen kroppa oli kauttaaltaan ihan puhki ja illalla särki vähän jalkojakin. Tänä aamuna vielä eilinen selkätreeni alkoi tuntua vielä enemmän selässä, mutta jalkasäryt olivat loppuneet jo ennen nukkumaan menoa. Onneksi aamuisin ei ole ollut enään niin kuuma mitä on ollut vaan on päässyt juoksemaan hieman "viileämmässä". Tämän johdosta myös kevyt lenkit ovat olleet vieläkin kevyempi kun ei ole

Aamulenkki takana mitä en olisi kyllä juossut jos matkaa olisi ollut enemmän. Ei siinä mitään muutakuin polvien kunto vähän epäilyttänyt vaikka polvet tuntuivat paremilta kuin eilen illalla kuntosalin jälkeen. Eilen aamulla normi 3.5km aamulenkki, päivällä 15 jälkeen vajaa 7km ja melkein heti kuntosalille suihkun & nestetankkauksen jälkeen. Ihan normi päivä? [[{"fid":"264","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt

3.5km aamulenkki on ollut täydellinen pituudeltaan ja juuri tämän takia olen käynyt aktiivisesti aamulenkin juoksemassa. Jos juoksisin "normaalin" aamulenkin mikä on matkaltaa 6km - 10km päivästä riippuen niin monet juoksut olisivat jääneet juoksematta. Minua ei ole nyt aina edes napannut mennä juoksemaan aamusella, mutta matkan ollessa "vain" 3.5km niin on vain tullut lähdettyä. 3.5km kun lisää vielä rennon menon niin mitenkä tuon nyt voi jättää väliin? Ja

Alle 30 asteessa juokseminen tuntuu jo voitolle. Huomasin tämän kun lämpötila oli "vain" tänä aamuna 26 astetta ja eilen jotain 27 astetta. Viime viikon keskilämpötila oli juostessa jotain 27 - 28 astetta tai jotain. Kerran pääsin jopa juoksemaan alle 25 asteessa, mutta yleisesti mittari näytti 30 tai yli. Juurikin lämpötilan vuoksi olen pitänyt juoksussa hiljaa juoksemisen teemana, koska en kestäisi tuolla juosta noin monia lenkkejä kovaa. Kroppa ei vain