HBO Nordic HINNANMUUTOS

14.01.2020 - 16:23

HBO Nordic jatkaa muiden striimauspalveluiden tapaan hinnan nostoa. Netflix on tehnyt tätä jo muutamaan kertaan ja mm. Spotify on nostunut tai on nostamassa hintoja. Tämä on ihan odotettua, että striimauspalvelu aloittaa edullisella hinnalla mitä myöhemmin sitten korotetaan kun aikaa on kulunut jonkin verran ja ainakin minulla käytössä olevat striimauspalvelut Netflix sekä Spotify ovat HBO Nordicin tapaan vedonneet sisältöön. Netflixin tapauksessa vetoomus on ollut oman sisällön tuomiseen, mutta mitenkään konkreettisesti tämä ei ole näkynyt sillä Netflixin oma tuotanto on ollut omasta mielestäni täyttä paskaa.

HBO Nordicin tapauksessa en pidä hinnan nostoa perusteltuna pelkällä ilmoituksella "HBO:n laatusarjoja kuten Watchmen ja Chernobyl, sekä paikallisesti tuotettuja alkuperäissarjoja kuten Gösta ja Beforeigners". En ole varma mutta olettaisin, että HBO Nordicilla ei ole mitään vaikutusta HBO:n alkuperäissarjojen suuntaan sillä HBO:n alkuperäissarjat kuitenkin suuntautuvat sen mukaan miten Amerikassa niitä katsotaan. Jos sarja ei ole Amerikassa suosittu niin en yhtään usko siihen, että HBO Nordicin katsojamäärät vaikuttavat siihen yhtään mitenkään miten sarjan tulee käymään. En myöskään usko siihen, että HBO Nordicin lisenssimaksut vai miten homma nyt toimii on mitään vaikutusta varsinaisen HBO:n sarjavalikoimaan.

Ainoa sisältöön liittyvä totuus on oikeasti alkuperäissarjat mitä Pohjoismaissa tuotetaan. Siihen nähden yhden euron korotus ei ole paljoa eikä sinällään haittaa yhtään mitään. Kuitenkin ihmiset tulevat tai ainakin sanovat peruuttavansa HBO Nordicin ihan suomalaisesta tyylistä kapinoida heti kun jonkun hinta nousee. 

Itse en kuitenkaan pidä HBO Nordicin hinnan nostamisesta sillä perustelu on Pohjoismainen tuotanto eikä striimauksen laadun parataminen. HBO Nordic on selvästi heikoin striimauspalvelu mitä markkinoilla on ja sen ainoa valtti on juurikin HBO:n alkuperäissarjat. Viaplay:n halvin paketti maksaa sen 10€ jolla pääsee katsomaan elokuvia ja sarjoja. Elokuvien ja sarjojen määrä tai laatu ei ole sieltä suurimmasta ja parhaimmasta päästä, mutta striimauksen laatu on puolet parempi kuin mitä HBO Nordic tarjoaa. Tein tästä kesällä pienen vertailun missä vertasin Netflixin, Viaplayn, Primevideon sekä HBO Nordicin striimauksen laatuja ja ero oli suhteellisen selvä. HBO Nordic oli selvästi nelikon heikoin striimauspalvelu.

Itselläni on vielä menossa LG:n 6 kuukauden kampanja minkä sain kun ostin uuden LG OLED C9 television. Kun tuo kampanja päättyy niin tulen peruuttamaan HBO Nordicin. Saa nyt sitten nähdä otanko palvelun käyttöön kun WestWorldin kolmas kausi alkaa ensi vuonna vai odotanko suoraan vain bluray:tä.

Haluamme ilmoittaa sinulle tulevasta hinnankorotuksestamme. 

Kuukausittainen tilausmaksu nousee nykyisestä 9,95 eurosta 10,95 euroon 21.11.2019 jälkeen seuraavasta laskutuspäivästä alkaen. Jos sinulla on tällä hetkellä käytössäsi tarjouskausi, uusi hinta astuu voimaan sen päätyttyä.

Korotamme hintaa, sillä haluamme tarjota sinulle jatkossa entistä enemmän HBO:n laatusarjoja kuten Watchmen ja Chernobyl, sekä paikallisesti tuotettuja alkuperäissarjoja kuten Gösta ja Beforeigners.
 

HBO Nordic

Tags

Päivitin kotiteatteriini toisen subwooferin minkä sain kaverilta ja olen edelleen säätänyt ja tehnyt kokeiluja molempien subwooferien kanssa. Säädin alkuun subwooferit mielestäni hyvin ja miedosti ettei ne ala huutamaan ja jytisemään ihan kamalasti. Aluksi kaikki vaikutti ihan hyvältä kunnes koin että subwoofereista ei oikein kuulu mitään. No tein sitten hieman uudelleen säätöjä ja kovensin subwooferin voimakkuutta subwooferista sekä nostin hieman subwooferien taajuuksia 50Hz hieman ylemmäksi mutta en ole varma mihin asetukseen. Kummassakaan käytössäni olevassa subwooferissa Audio Pro Sub Focus B7 Ace Bass sekä Audio Pro Sub Level 110 subwoofer kun ei lue kuin 50Hz - 100Hz eikä taajuus säädin pidä mitään naksuja.

Tags

Lisäsin toisen subwooferin kotiteatteri järjestelmään ja nyt on toinen 4K bluray katsottu ja ensimmäinen kun molemmat subwooferit olivat oikeilla paikoillaan. Ensimmäisellä kerralla kahdella subwooferilla tuli katsottua Guns of Navarone 4K bluray Dolby Atmos ääniraidalla ja kun molemmat subwooferit olivat samalla puolella huonetta niin sen kyllä kuuli että matalat äänet tulivat niin voimakkaasti vasemmalta. Tuolloin tuli kyllä kuultua kahden subwooferin vaikutukset mutta ei sitä käytännön hyötyä. Nyt tällä toisella kerralla kun subwooferit olivat oikeilla paikoillaan kun katsoin In the Line of Fire 4K bluray:n Dolby Atmos ääniraidalla niin kahden subwooferin hyödyt tuli huomattua.

Tags

Kotiteatteri päivitys: toinen subwoofer Audio Pro Sub Level 110 subwoofer Supra sublink RCA-RCA 10M kaapelilla

Sain taas Black friday:n aikaan ihmetystä kun minulta kysyttiin että mitä ostin Black friday:na ja sanoin että elokuvia 4K bluray:na. Ostatko vielä elokuvia fyysisenä?

Kävin tuossa pari viikkoa sitten Tampereen Hifihuoneen Transrotor / DS Audio / Audio Research / DIFFAN / Bassan bassoansa demopäivässä. Käytännössä tarjolla oli kalliimman puoleista vinyyliin liittyvää settiä sekä Akustiikka.comin diffuusori A/B testi ja Bassan bassoansat nähtävillä. Tuota ajankohtaista artikkelia en enää löytänyt kun se näytti olevan poistettu joten en nyt muista mikä oli ensimmäistä kertaa kuunneltavissa Suomessa mutta se taisi olla Transrotor tuotteet. Ihan mielenkiintoinen koekuuntelu selvillä selotuksilla maahantuojan puolesta ja muutamia erilaisia esimerkkejä.

Tämä on jatkumoa kun kirjoitin tänään IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimesta sillä vajaa pari viikkoa sitten kävin Tampereen Hifihuoneen hifimessuilla josta minulle tarttui IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin sekä IsoTek Premier EVO3 (fig-8) virtakaapeli. Olen ollut vajaan viikon verran kotona ja päässyt testaamaan ja vertailemaan IsoTek Premier EVO3 virtakaapelia niin kysymys kuuluukin parantaako IsoTek Premier EVO3 virtakaapeli Node 2i striimaus laitteen äänenlaatua?