Enemmänkin hiilari dieetti ja muutama treeni Citycenterissä

16.11.2016 - 12:06

Tällä hetkellä oma dieettini kulkee lähinnä vain terminä sillä muutoin syömiset ovat menneet samalla kaavalla kuin ennen dietin alkua. Tämä oli myöskin tarkoistus näin dietin alkuun, että en tee mitään radikaalisia muutoksia ruokavalioon sillä suuria muutoksia ei kannata tehdä ikinä. Näin olen monesta paikkaa lukenut ja kuullut, että muutoksia pitää tehdä pikkuhiljaa eikä heti uusia ihan kaikkea. Käytännössä tämä dietin muoto on tässä vaiheessa on vain, että en syö tässä sivussa mitään ylimääräistä. Vaikka olen syönyt jo pidempään kevyellä ruokavaliolla niin en ole ollut millään dietillä sillä välillä on tullut syötyä ihan muuta. Aakkospussi silloin tällöin tai jotain vastaavaa. Dietin tarkois on vain katsoa tarkemmin mitä syön ja koska syön.

Olen aikoinaan lukenut erilaisista dieteistä ja miten dietit toimivat. Tällöin sain vain sen ajatuksen, että nämä valmiit dieettiohjelmat eivät vain ole minulle. Ehkä luin vääränlaisia dieettiohjelmia itselleni, mutta tulin yleisesti siihen tulokseen, että ne eivät ole vain minulle. Osa ohjelmista on tiukkoja ja oikeasti tiukkoja. Minun ei ole kuitenkaan tässä nyt näännyttää itseäni. Minun on kuitenkin tarkoitus treenata tässä ihan normaalisti ja teenkin ruokavalio muutokset ihan sen mukaan miten treenit menevät. En ala näännyttämään itseäni ja menemään ihan kamalalla dietillä ihan vain siksi, että se lukee dietissä. En ota tästä mitään paineita ja tämä on itselleni tälläinen niin sanottu testi. Katson tämän loputtua onko tästä ollut mitään apua ja mitä voisin tehdä toisin.

Ehkä luin aikoinani sellaisia dieettiohjelmia mitkä eivät sisältäneet treenejä tai ainakaan sellaisia treenejä joita teen. Dieetti syö treenien tehoja ja en kuitenkaan ala itseäni kiusaamaan. Mitään kamalia kalori tai hiilari laskelmia en ala tekemään sillä en halua alkaa pitämään mitään kirjanpitoa. En myöskään halua alkaa laskemaan päivä kohtaisia lukemia ja merkitsemään näitä. En ala harmittelemaan tai hysteeriseksi jos päiväkohtainen hiilari määrä menee hieman yli siitä mitä olen miettinyt. Katson siis omaa dieettiäni käytännössä hiilareita laskiessa noin summilla. En ole lähtenyt laskemaan mitään kaloreita sillä hiilareita on helpompi laskea ja mielestäni dieetti on helpompi rakentaa hiilarien laskentaan kuin kalorien. En ole kyllä lukenut kaloreista siinä määrin, että tietäisin kaloreista yhtään mitään. Tosin en nyt tiedä hiilareistakaan niin paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin kaloreista.

Ajattelen myöskin dieettiohjelman olevan juuri sen kaltainen projekti mitä en vain lähtisi suorittamaan. En varmaan saisi itsestäni irti jos vain ottaisin internetistä jonkin dieettiohjelman mitä pitäisi lähteä suorittamaan. Sen lisäksi, että internet on täynnä erilaisia dieettiohjeita ja dieettiohjelmia niin kaikki ei pidä paikkaansa eikä ne toimi kaikilla. Usein olen törmännyt nyt blogeissa kirjoituksiin missä juurikin kirjoitetaan kuinka monessa paikkaa on väitetty toisin kuin mitä se "oikeasti" on. Liian tieteelliset kannan ottot jätän suosiolla väliin, koska ne ovat juurikin liian tieteellisiä ja nämä ovat juurikin niitä asioita kun joku toinen sanoo sitten erilailla kuin toinen. Näin ollen on mielestäni parempi lukea fitness ja bodybuilding blogeja ja sivustoja joiden kautta yrittää tehdä oma "dieettiohjelma". Kun ottaa monesta paikasta tietoa niin tällöin saa paremmin kokonaiskuvitelman. Näin välttyy siltä, että löytää paskan kirjoittajan kuten sellaisia on tullut vastaan Youtubessa jossa jokin ihminen kertoo, että älä tee näitä liikkeitä tai tee liike näin. Varsinkaan jos ei tiedä asiasta niin paljon niin väärän tyypin kirjoituksista tai videoista voi helposti lähteä harhaan.

Itse olenkin nyt juuri ottanut asioita huomioon monesta eri lähteestä. Kun sama asia toistuu monessa paikassa niin sen tietää, että se on hyvä asia. Tietenkin sitten jos kyseessä on blogi ja perustelu asialle on ollut mielestäni hyvä niin olen ottanut näitä asioita huomioon. 

Keskiviikko iltana käsitreeni

Keskiviikkona tuli lopulta käytyä tekemässä käsitreeni Elixia Citycenterissä. En ollut tästä ihan varma ja mietin asiaa pitkään. Mietin asiaa kummankin asian puolesta. Menenkö salille vai enkö mene. Käytännössä menin salille keskiviikkona ihan vain sen takia, että menin keskiviikkona keskustaan Hulluille päiville. Jos en olisi mennyt hulluille päiville niin en olisi mennyt kuntosalillekkaan. Kuitenkin suurin syy keskiviikon käsitreenin tekemiseen oli Hulluilla päivillä käynnin lisäksi se, että halusin käydä treenaamassa keskustassa. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa Kamppi tai Citycenter joista Kampin etu oli pidempi aukiolo. Citycenterin meniessä kiinni jo kello 21.30 niin Kampin normaali 22.00 tuntui sinällään paremmalta kun halusin kuitenkin mennä myös Hulluille päiville hieman myöhemmin.

Pidin Citycenteristä enemmän kuin Kampista eikä lopulta tuo aikaisempi kiinni meno aika ollut haitaksi. Olin suunnitellut olevani Citycenterissä noin 20 aikoihin jolloin minulla oli puolitoista tuntia aikaa treenata ja käydä saunassa. Lopulta myöskin tämä suunnitelma toteutui sillain kun sen olin suunnitellut. Olin noin kahdeksan aikoihin Citycenterissä tai hieman aikaisemmin kun pääsin aloittamaan treenin siinä 20 aikoihin. Sain treenin tehtyä noin 21 aikoihin ja olin Kampin bussiasemalla 21.30 jolloin bussi lähti joten pääsin sentään 22 aikoihin kotiin. Aamulla oli kuitenkin vuorossa aamutreeni joten minun oli päästävä mahdollisimman nopeasti nukkumaan.

Keskiviikon käsitreenistä yritin tehdä erilaisen mitä tein tiistaiaamuna. Se oli vain tämän käsitreenin tarkoitus. En oikeastaan suunnitellut mitään ihmeellistä vaan tein jotain mitä tuli mieleen. Lopulta hauiksen puolelta tein niin supersarjoja kuten myöskin isommalla romulla normaaleita sarjoja. Supersarjoilla sain tietenkin paremman pumpin päälle mitä en saanut z-tangolla isoimmilla romuilla. Kuitenkin on hyvä tehdä myöskin isoillakin romuilla hieman erilaista treeniä ettei kokoajan tule tehtyä sitä millä saa sen parhaimman pumpin. Näin jälkikäteen on hyvä sanoa, että tuo z-tangolla tehty isomman raudan "runttaaminen" kyllä tuntuu ettei se nyt ihan väärään paikkaan mennyt.

Välillä on vain hyvä käyttää runttausta milloin tekniikka hieman hajoaa. Ihan kokoajan täydellisellä tyylillä tekeminenkään ei ole hyvästä sillä silloin täytyy keskittyä jokaikinen toisto. Tällöin myös ei voi käyttää isompia painoja jolloin painojen vaihtelua ei oikeastaan tule mikä on huono asia yleisesti. Painoja vain pitää vaihdella tietyin väliajoin jotta kehitystä tapahtuu. Lihas ei saa tottua niihin samoihin painoihin jolloin se ei saa ärsykettä. Välillä pienempiä painoja ja välillä hieman suurempia. Sitten paikoin vain "ylisuuria" painoja tekniikkaa rikkoen, mutta tähän ei saa syyllistyä kuitenkaan liikaa.

Jos hauistreeni oli supersarjoja ja "runttaamista" niin ojentajatreeni oli puolestaan supersarjoja ja rauhallisempia toistoja. Ihan erilainen lähestymistapa kuin hauiksen puolella. Tämä oli kanssa ihan suunniteltua sillä en halunnut lähteä tekemään molempia treenejä samalla kaavalla. Tykkään tehdä välillä saman treenin eri lihasryhmät eri tavalla ja välillä samalla tavalla. Tällöin saa tekemiseen vaihtelua aika paljon kun tekee toisen lihasryhmän erilailla. Kuitenkin kannattaa muistaa, että tämä vaikuttaa myöskin siihen toiseen lihasryhmään. Priorisointi on tässä tärkeää eli kannattaa sinällään miettiä mitä tekee. Tekemällä jonkin kamalan supersarjan tai isoilla romuilla liikkeen niin tämä väsyttää erilailla kroppaa mikä kannattaa tiedostaa.

Käsitreeni

  • Triplasetti hauiskääntö vastaote x8 + hauiskääntö vastaote hitaasti alas x4, hauiskääntö hammer ylös -> vastaote alas x6
  • Supersarja Hauiskääntö käsipainoilla kääntäen + Hauiskääntö käsipainoilla hammer
  • Supersarja Ojentajapunnerrus pitkä naru + Ojentajapunnerrus v-kahva
  • Ojentajapunnerrus naru kapeaote
  • Hauiskääntö z-tanko
  • Ranskalainen punnerrus käsipainoilla
  • Dippi

Torstaina muistui Ruotsin reissu todella hyvin mieleen treenien osalta

Torstaina saatuani treenin valmiiksi ja ollessani Elixia Citycenterin saunassa minulle tuli mieleen päivät Ruotsissa. Tämä torstai muistutti niin paljon Ruotsissa vietettyjä päiviä tietenkin miinus työpäivä. Kaikki alkoi oikeastaan aamusta jolloin heräsin hieman myöhemmin kuin normaalisti. Tämän seurauksena menin kuntosalille hieman myöhemmin ja siten myöskin töihin hieman myöhemmin. Yksi asia eli herääminen vaikuttaa niin moneen asiaan. Minun on ollut kyllä jo aikaisemmin tarkoitus alkaa heräämään hieman myöhemmin kuten myös mennä hieman myöhemmin kuntosalille. En ole vain sitten tähän pystynyt kun suurempi halu on vain olla toimistolla viimeistään noin kahdeksalta, jotta sieltä pääsisi hieman aikaisemmin pois. Ruotsissa neljän päivän aika opin ja huomasin monia asioita ja yksi oli juurikin rentous ja vapaampi aika. Tietenkin tällöin olin tällöin lomalla eikä minun tarvinnut mennä töihin, mutta olen tuon reissun jälkeen halunnut tuoda jotain rentoutta ihan normi arkeen.

Nyt torstaina tuo alkoi hieman "toimia" tai yleisesti alkamaan. Tietenkään en vielä mennyt ihan sillä aikataululla mitä olen suunnitellut, mutta pieniä askelia kerrallaan. Juuri tuosta aamusta lähti kaikki vain liikkeelle. Hieman myöhemmin kuntosalille minkä johdosta lähdin salilta myöhemmin. Tällöin onnistuin hyvin välttämään aamun ruuhkia mihin olen hieman joutunut jos olen lähtenyt kahdeksan aikaan tai hieman jälkeen töihin päin. Eikä tuo nyt sinällään vaikuttanut oikein mihinkään kun olin kahdeksan sijasta yhdeksältä toimistolla. Ei oikeastaan ruuhkia kun tulin töihin eikä myöskään kun lähdin töihin.

Se mikä muistitti minua lopulta Ruotsin reissusta oli se asia kun olin treenaamassa illalla Citycenterissä. Tämän johdosta päivän kummatkin treenit tuli tehtyä eri kuntosaleilla minkä lisäksi päivä oli hieman "rennompi" juurikin tuon aamun johdosta. Olin käytännössä "vapaampi" minkä johdosta ei ollut mitään ylimääräistä ja otinkin muutenkin rennosti miettimättä aikaa ja kelloa. Päivän ollessa niin lähelle päivärytmiä kuin voi vain olla Ruotsiin verrattuna niin treenitkin menivät aikalailla Ruotsin reissun tapaan. Kolme - neljä liikettä joissa tein monia sarjoja erilaisilla toisto määrillä sekä aamulla & illalla eri liharyhmien treenit.

Ainoa ero Ruotsissa tehtyihin treeneihin oli se, että tällä kertaa tein pienemmillä painoilla olevat sarjat rauhallisemmin. Teknisesti rauhallisemmin ja penkkiliikkeet jarruttaen. Kunt tein alkuun ensimmäisiä sarjoja pienemmillä painoilla niin nämä sarjat tein rauhallisia toistoja käyttäen. Sitä mukaan kun lisäsin painoja niin aloin nopeuttamaan tempoa. Tarkoitukseni oli kuitenkin tehdä hieman isommilla painoilla kuuden - kahdeksan toiston sarjoja milloin vain tarvitsen normaalimpaa tempoa. Hitaampi tempo ja jarruttaminen vaativat sitten taas hieman erilaista treeniä ja mahdollisesti painoja. Varsinkin nyt kun kummatkin treenit tuli treenattua ilman mitään varmistajia jolloin penkkiliikkeisiin en ottanut nyt varmistajaa. Tuo jarruttaminen penkkiliikkeissä melkein pakottaa käyttämään varmistajaa jolloin itse voi keskittyä vai jarruttamiseen kun ylösvientiä autetaan.

Tein näitä hitaampia toistoja myöskin liikkeiden loppuun enkä pelkästään ensimmäisillä sarjoilla. Esimerkiksi illan penkki ja vinopenkki tuli suoritettua näin. Aluksi tein hitaita jarruttavia toistoja minkä jälkeen tein normaalitempoisia toistoja isommilla painoilla. Näiden raskaampien painojen jälkeen tein vielä loppuun pari sarjaa käyttäen jarruttavampaa tyyliä. Ainakin penkkiliikkeissä jarrutuksella saa vain lisättyä penkin ottamista enemmän rintaan mikä voi olla haasteellista isommilla painoilla. Kaikki kun eivät saa penkkiä vain tuntumaan rinnassa mikä onkin periaatteessa ongelma. Useat vain keskittyvät siihen paljoko rautaa nousee eikä kiinnitä huomiota siihen ottaako koko tekeminen edes rintaan.

Aamun selkätreeni

  • Ylätalja kapeaote
  • Alatalja 
  • Ylätalja niskan takaa
  • Pullover

Illan rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki
  • Vipunostot

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa